Pääkirjoitus: Tavoitteena muuttunut mieli

Paaston aika haastaa rakastamaan lähimmäistä. Siihen on maailma mahdollisuuksia täynnä, ne vain on otettava todesta.

• 12.02.2016 11:20
• Urpu Sarlin

Laskiaispullan jälkeen se alkaa. Paastonaika nimittäin, kristittyjen pääsiäistä edeltävä 40 päivän paasto.

Mutta katsokaahan ympärillenne, näkyykö paasto jossakin? Eipä juuri, messun liturgiaa ja violetteja alttarivaatteita lukuun ottamatta. Kun sitä ei uskonpuhdistuksessa pidetty merkittävänä, ei se myöskään vahvasti lunastanut paikkaansa meidän luterilaisessa kulttuurissamme.

Nykyiseen, tavoitteelliseen, projektin pilkkomaan elämään paaston seitsemän viikkoa sopisi kuitenkin kuin nenä päähän. Jos en aina jaksakaan kilvoitella, niin paaston ajan kuitenkin.

Paastota voi monella tapaa. Se voi olla sisäistä etsintää tai ulospäin suuntautuvaa toimintaa. Paastoaja voi etsiä kohtuullisuutta elämäntapoihinsa, hän voi keskittyä rukoukseen tai etsiä aktiivisia tapoja auttaa toisia ihmisiä.
 

Laskiaissunnuntain teksteissä ei kuitenkaan jäädä vatuloimaan, mikä olisi paastoamisen oikea muoto. Profeetta Jesajan suulla kerrotaan, millaista paastoa Jumala ihmisiltä odottaa:

Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet, murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi.

Paasto ei siis ole vain sisäisen elämän tarkastelua, vaan myös vahva kehotus toimia oikeudenmukaisuuden ja lähimmäisenrakkauden puolesta. Jesajalla on mukana myös piikki tekopyhyyttä vastaan: Voimme olla julkijumalisia, mutta missä ovat puheittemme mittaiset teot?

Kristinuskon keskeisiä käsitteitä on metanoia, mielenmuutos. Paastoamisessakin on kyse juuri siitä. Oli paaston tarkoitus sitten sisäisissä tai ulkoisissa kysymyksissä, päästääkseen päämääräänsä ihminen tarvitsee muuttunutta mieltä: uutta tapaa ymmärtää ja ajatella, nähdä ja kokea.

Lähimmäistä on helppo rakastaa, kun hän on jo valmiiksi rakas. Vierasta ja muukalaista on vaikeampi ymmärtää ja lähestyä lempeästi. Ja juuri siihen meitä paasto haastaa.

PS.

Valtaosa meistä ei tiedä, millaista nuorten elämä on Kongossa ja Ugandan pakolaisleireillä. Yhteisvastuukeräyksen myötä tieto kasvaa, ja tuska sen mukana. Yhteisvastuulla voimme onneksi rakentaa toivoa näillekin nuorille.

Kirjoittaja on Essen päätoimittaja
urpu.sarlin@evl.fi