Pääkirjoitus: Vapaus kanssasi!

Pääkirjoitus: Vapaus kanssasi!

Espoossa asuu yksi uskonnoton perhe. No, ehkäpä muitakin, mutta tältä perheeltä saan silloin tällöin postia.

Esse jaetaan jouluna ja pääsiäisenä kaikkiin alueen koteihin, ja silloin kyseinen perhe, tai joku sen jäsenistä, tarttuu lehteen ja lähettää sen takaisin. Lähettäjän kohdalle on kirjoitettu: Uskonnoton perhe Espoosta. Vastaanottaja on ehkä hermostunut saatuaan postia kirkolta. Ainakin hän haluaa kertoa, ettei tätä sorttia enää, kiitos.

Itsekin löydän silloin tällöin postilaatikostani muiden uskonnollisten yhteisöjen viestejä. Olen joskus ajatellut ihmistä, joka on jättänyt tai lähettänyt esitteensä minulle löydettäväksi. Aavistan, että hän toivoo minulle hyvää.

Siitä on kyse myös silloin, kun Esse jaetaan muillekin kuin seurakuntien jäsenille. Kirkossa on kahden tuhannen vuoden ajan uskottu, että sillä on käsissään aarre. Lupaus, josta on iloa kaikille.

Yksi ihmisen syvimmistä tarpeista on olla hyväksytty ja rakastettu. Tähän kiteytyy myös kristillisen uskon aarre: ihmisen osaksi tulevaan ehdottomaan hyväksyntään ja rakkauteen.

Iloa uskomme olevan myös siitä kaikesta konkreettisesta, mitä seurakunnat tekevät. Sanomaa armahtavasta Jumalasta eletään todeksi joka päivä: paitsi arjessa, myös vaikkapa seurakunnan vapaaehtoistyössä, perhekerhossa tai diakonin vastaanotolla. Lepoa, iloa, seuraa, tukea, voimaa. Haluamme kertoa, että kirkon tarjoama tuki ja toiminta on avointa kaikille. Jäsenkorttia ei kysytä.

Pääsiäinen on kristittyjen suurin juhla. Jos jouluna juhlimme sitä, että maailmalle on syntynyt Vapahtaja, niin pääsiäisen kirkkaus tulee siitä, että maailman Vapahtaja on voittanut kuoleman.

Elämästä Kristus ei vapauta. Mutta lupaa kyllä olla kanssamme elämässä, sen kaikkina hetkinä.

Pääsiäisviikko onkin kuin elämän kuva kaikkine sävyineen. Kiirastorstain pop up -ateria, lepo, yhdessäolo. Yön pettymys. Pitkän perjantain pelko, kärsimys ja kipu. Haudan epätoivo, pimeys.

Ja sitten vihdoin koittaa pääsiäisaamu, kuin kevät pitkän talven jälkeen: Se valo! Toivo! Elämä! Krookuksen nupun terävä kärki puhkaisee maan pinnan.

PS.

Vapaus on yksi pääsiäisen ­voimasanoista. Meillä kullakin on oma polkumme. Krookukset kukkivat niiden vierillä.

Kirjoittaja on Essen päätoimittaja.

urpu.sarlin@evl.fi

Jaa tämä artikkeli: