Pääsiäinen on peili

Pääsiäinen on peili

Jokaiselle tunteelle on oma päivänsä. Pääsiäisen peilistä voi nähdä oman elämänsä ja Jumalan läsnäolon.

Fanitan pääsiäistä. Miten muutaman päivän sisään saadaankin käärittyä ihmiselämän kirjo. Jos ei ihan kokonaan, niin ääripäät kuitenkin. Pääsiäisen kertomukset ovat kuin elämän peili.

Kiirastorstai on yhteisen pöydän ja ystävyyden päivä. Samalla se näyttää jotakin myös ystävyyden kääntöpuolista, pettämisestä ja petetyksi tulemisesta.

Pitkänä perjantaina on pimeyden vuoro. Aurinkokin pimenee, mutta se on pientä inhimilliseen kärsimykseen verrattuna. Ruumiillinen tuska, kidutus. Kiduttajan mieli. Äärimmäinen hylkäämisen kokemus: kukaan ei auta, kukaan ei todellakaan auta. Ja Stabat mater, ristin juurella itkevä äiti. Äiti joka itkee Boko Haran sieppaamaa tytärtään. Äiti, joka itkee.

Toivottomuuden jälkeen koittaa aamu. Tiedättehän sarastuksen hetken, kun pimeys muuttuu ensin hämäräksi ja sitten aurinko on jo noussut. Kevätaamun kuulaus, mustarastaan puhkeava laulu. Välkkyvät pisarat kuusen neulasissa. Pääsiäisaamun valossa kaikki on mahdollista taas.

Tämän pääsiäisen alla pitkäperjantai on tuntunut erityisen tärkeältä. Kristinuskoa ei olisi olemassa ilman pääsiäisaamua, tyhjää hautaa ja uskoa kuoleman voittaneeseen Kristukseen.

Silti epäilen, että tuon perjantain toivottomuus ja kipu on monen elämässä helpommin totta kuin aamunsarastus. Viimeisen vuoden aikana uutiset maailmalta ovat olleet täynnä äärimmäistä väkivaltaa.

Eikä tarvitse mennä kauaskaan. Kipu on läsnä milloin kenenkin elämässä. Se ei ole toivottavaa, ei tavoiteltavaa, ei jalostavaa, mutta jossakin kohtaa ravisuttaa meistä jokaista. Ja sinulle tai läheisellesi se voi olla tänään arkea, josta pitää jälleen selvitä huomiseen.

Meillä on vuoden kierrossa kärsimykselle pyhitetty päivä. Auringon pimentyessä on lupa itkeä. Itkeä omaa suruaan, hyljätyksi tulemista, kelpaamattomuutta. Toisen tuskaa. Itkeä epätoivoa, huutaa lapsensa menettäneen nigerialaisäidin kanssa. Huutaa apua, voimaa ja toivoa.

Pitkän perjantain ihmeitä on Jumala, joka kärsii. Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma. Kipujen mies, sairauden tuttava. Me emme häntä minään pitäneet. Kaikkivaltias valitsee menestyksen sijasta inhimillisen kärsimyksen, meidän pimeytemme. Hän on meidän kanssamme. Siinä on pitkän perjantain ja pääsiäisen lahja.

Pääsiäisen peilistä voi nähdä oman elämänsä ja Jumalan läsnäolon.

Jaa tämä artikkeli: