Pääsiäisen iloa etsimässä
Onko kuolema kaiken loppu vai uni, josta kaunis ääni herättää?
Metsästäjä kävelee mönkijänuraa, joka nousee kuusikkoon. Hän poikkeaa uralta kohti pientä metsännyppylää. Kaveri kulkee koiran kanssa saaren reunaa.
Lumikengät uppoavat toissapäivänä sataneeseen lumeen. Kun metsästäjä työntelee kuusenoksia syrjään tieltä, lunta putoaa hänen harteilleen. Hän riisuu rukkasensa ja asettaa sen haulikon piipun päälle, jottei lumi tunge sisään.
Metsästäjä huomaa jäljet lumessa. Ne johtavat nyppylältä alas jyrkänteen alle pienelle hakkuuaukealle. Metsästäjä seuraa tassunpainalluksia kalliojyrkänteen juureen. Jänis on hypähdellyt kivipaasien varjossa ja kalunnut leppien kuorta.
Metsästäjän hengästyy, kun hän kiipeää mäkeä. Kengät tarttuvat kantoihin ja hän on kaatua. Hän kiepauttaa haulikon oikeaan käteensä ja ottaa rukkasen piipulta.
Metsästäjä kiertää jyrkänteen harjalle. Siellä on vastassa ryteikkö.
”Aukean laidassa on jäljet. Ryteiköstä ei pääse läpi kuin intiaani”, hän sanoo radiopuhelimeen.
”Täällä ei ole hypyn hyppyä”, kaveri vastaa puhelimen kohinan keskeltä.
”Tule tänne.”
Kaveri laskeutuu jäälle. Hän vaappuu puolelta toisella tarpoessaan hangessa. Koira juoksentelee ja nuuskii. Kun parivaljakko saapuu, metsästäjä osoittaa jälkiä.
”Tuolla se on ollut.”
Koira nousee jyrkänteelle ja ulahtaa. Se vainuaa jäniksen.
Metsästäjä jää aukion laitaan, ja kaveri lähtee kiertämään mäkeä. Ulina loittonee ja lähenee. Sitten kajahtaa laukaus.
”Täällä on”, kaverin ääni kertoo puhelimessa.
Metsästäjä lähtee kohti ampumapaikkaa. Metsästys on hänelle mieleistä ajanvietettä, jossa voi hengähtää. Hänen esivanhemmilleen erällä käynti oli ollut totista työtä. Vaikeina aikoina metsästys ja kalastus toivat heille tervetullutta levennystä leipään.
”Aukean laidassa on jäljet. Ryteiköstä ei pääse läpi kuin intiaani”,
Evankeliumissa Matteuksen mukaan Jeesusta seuraa väkijoukko, joka on lähtenyt erämaahan mestarinsa perään. He ovat nähneet Jumalan miehelle kuuluvat tunnusteot, jotka Jeesus oli tehnyt parantamalla sairaita.
Jeesus nousee rinteelle, johon hän asettuu istumaan opetuslastensa kanssa. Kun hän kohottaa katseensa, hän näkee väen lähestyvän. Hän kysyy vieressään istuvalta Filippukselta, kuinka he voisivat ruokkia noin suuren joukon ihmisiä, jotka ovat lähteneet erämaahan liian heikosti varustautuneina.
Kalastaja Filippus ottaa asiat, kuten ne ovat. Hän vastaa Jeesukselle, että kahdensadan denaarin leivistä ei riittäisi heille edes pientä palaa kullekin.
Andrea katselee ympärilleen ja näkee pojan, joka seisoo heidän ryhmänsä ulkopuolella. Pojalla on korissaan jotain liinan alla.
”Täällä on viisi ohraleipää ja kaksi kalaa. Mutta miten ne riittäisivät noin suurelle joukolle?” Andrea tuskailee.
Silloin Jeesus nousee ja käskee opetuslapsia järjestämään väkeä istumaan. Hän ottaa leivät, kiittää Jumalaa ja antaa opetuslasten jakaa ne ihmisille. Samoin hän ottaa kalat, ja antaa opetuslasten jakaa ne ihmisille. Ruokaa riittää kaikille.
Filippus ei käsitä, miten se on mahdollista. Jokapäiväisen elannon hankkiminen vaatii häneltä liki kaiken hänen aikansa. Nyt hän tuntee kuin taistelu toimeentulosta olisi tauonnut.
Hänestä tuntuu samalta kuin joskus harvoin, jolloin verkossa oli ollut kalaa lähes joka silmässä. Silloin hän oli tuntenut olevansa hetken turvassa.
Jotain samaa hän aavistelee, kun hän katsoo vierellään seisovaa Jeesusta. Tämä käskee opetuslapsia keräämään tähteeksi jääneet palaset talteen. Opetuslapset tuovat tähteet Jeesuksen luo. Filippus laskee, että palasia on kaikkiaan kaksitoista täyttä korillista.
Jänis roikkuu takakäpälistään kuusen oksalla. Eloton silmä tuijottaa nuotioon. Jänis on kuollut ja sen liha siirtyy ravintoketjussa eteenpäin.
Jäniksen kuolema on metsästäjälle yksinkertainen ja luonnollinen asia. Se ei herätä hänessä oikeastaan muita tuntemuksia kuin onnistumisen iloa.
Kun metsästäjä on menettänyt läheisiään, hän on tuntenut sanomatonta autiutta ja kaipausta. Ihminen on poissa. Häntä ei enää ole. Hän on haipunut pois niin kuin hanki sulaa keväällä. Tai hän on hävinnyt kuin mönkijän ääni vastarannalla. Aina tulee lopulta se hetki, jolloin loittonevan moottorin möyrintää ei enää kuule.
Jälleennäkemisen toivoon hän ei ole osannut ripustautua. Hän on järkeillyt, että poismenneet elävät niiden ihmisten muistoissa, jotka ovat hänet tunteneet. Kun he poistuvat, myös muistot häviävät.
Pietari nyörittää sandaalinsa, ja lähtee juosten haudalle. Hän ei tiedä, juokseeko hän pelkonsa vai uteliaisuutensa vuoksi.
Luukkaan evankeliumissa naiset kiiruhtavat auringon noustessa Jeesuksen haudalle. He ovat ottaneet mukaansa tuoksuöljyjä. Saapuessaan paikalle he huomaavat, että haudan suulle vyörytetty kivi on syrjässä. Kun he menevät haudan sisään, he eivät löydä ruumista. Sen sijaan he näkevät kaksi miestä, joiden vaatteet säteilevät kirkkaasti. Naiset pelästyvät ja suojaavat silmiään katsomalla maahan.
Miehet kertovat, ettei Jeesus ole haudassa. Silloin naiset muistavat, että Jeesus puhui itsekin siitä, että hän tulee kärsimään ihmisten käsissä ja nousemaan kuolleista. Miesten olemus ja sanat vakuuttavat naiset siitä, että näin on nyt tapahtunut.
Naiset lähtevät kertomaan kokemaansa opetuslapsille ja kaikille muillekin, jotka vain haluavat kuulla. Opetuslapset ovat kuitenkin penseitä. He ovat huolissaan oman henkensä puolesta.
”Te puhutte omianne. Ei se ole mahdollista”, he kuulevat useammasta suusta.
Opetuslapset vetäytyvät kuka mihinkin soppeen. Mutta Pietari jää pohtimaan asiaa.
Hän nyörittää sandaalinsa, ja lähtee juosten haudalle. Hän ei tiedä, juokseeko hän pelkonsa vai uteliaisuutensa vuoksi. Kun hän saapuu paikalle, hän näkee vain käärinliinat, joihin ruumis oli puettu.
Pietari lähtee kävellen takaisin. Kulkiessaan ihmettelee mielessään, mitä oli tapahtunut. Voisiko se sittenkin olla mahdollista?
Nuotio jää palamaan, kun metsämiehet nostavat reput selkäänsä. Metsästäjä kantaa jänistä jaloista. Mennessään hän ajattelee, ettei hän varsinaisesti pelkää kuolemaa. Kuolema on yksi hetki hänen elämässään. Se on passipaikka, josta ei ole paluuta ja siinä on sen armottomuus. Vai onko kuolema sittenkin unta, josta kaunis ääni joskus herättää?
Miehet parantavat vauhtiaan, sillä kotiin pitää ehtiä ennen pimeää. Heillä on vielä paljon tehtävää.
Raamattua saa lukea kuunnellen ja katsellen
Raamatun tekstien ymmärtäminen voi olla paikoin vaikeaa, koska tekstit ovat syntyneet niin erilaisessa yhteiskunnassa kuin mitä omamme on. Lukemista häiritsee usein myös epätietoisuus siitä, missä määrin ne ovat totta. Silloin kysytään esimerkiksi, että väittikö historian Jeesus todella, että ”Minä olen tie, totuus ja elämä”?
Osa lukijoista ratkaisee nämä pulmat siten, että he ottavat Raamatun tekstin sanasta sanaan totena. Toisille Raamattu taas on ihmisen luomus, jonka innoittajana Jumala on toiminut. Yhä useampi lukenee Raamattua vain kaunokirjallisena teoksena, jonka voimakkaat kertomukset puhuttelevat lukijaansa ilman kristittyjen Jumalaakin.
Kristillisessä mietiskelevässä raamatunluvusta lukija voi jättää totuuskysymysten pohtimisen hetkeksi syrjään ja kysyä urheasti: mitä tämä teksti merkitsee minulle juuri nyt?
Vuosisatojen mittaan on kehittynyt erilaisia mietiskelevän lukemisen tapoja, joita jokainen voi itsekseen harjoittaa. Raamatun tekstikappaletta, jotain lausetta tai yksittäistä sanaa saatetaan jäädä miettimään ja ”märehtimään”. Märehditty tekstikappale niveltyy usein uudella tavalla lukijan omaan elämäntilanteeseen.
Tekstiä voi myös ikään kuin katsella. Lukija muodostaa mielessään näyttämön, jolle hän rakentaa mielessään raamatuntekstin tilanteen. Mielikuvituksensa voimalla hän hahmottaa tilanteen hajuja, makuja ja värejä myöten. Hän sijoittaa raamatuntekstin ihmiset tilanteeseen ja sijoittaa lopulta itsensäkin siihen. Mietiskelijä ryhtyy elämään kertomusta.
Tuttu raamatunteksti tulee näin lähelle lukijaa ja herättää hänessä ajatuksia ja tunteita. Erityisesti tunteet ovat paljastavia. Miksi jokin asia liikuttaa näin voimakkaasti? Lukijalle voi paljastua sellaista, joka on syvällä tavalla totta juuri hänelle.
Jaa tämä artikkeli: