– Katumuksessa on aimo annos itsesääliä. Katuvalta näyttävä saattaa todellisuudessa kerjätä vain sääliä ja sympatiaa, arvioi Juha Räikkä. Kuva: Timo Jakonen
Päästä meidät pahasta
Hyvää katumus on vain, jos se johtaa parempaan.
– Mitä tunneherkempi ihminen on, sitä enemmän hän tuntee ja ilmaisee katumusta. Parempaan pyrkimisen kannalta sillä ei välttämättä ole mitään merkitystä, sanoo Juha Räikkä.
Pystypäin esiintyvää pahantekijää kavahdetaan. Eikö se edes kadu! Anteeksipyytävä nöyryys sen sijaan vakuuttaa muut siitä, että pahantekijä ymmärtää, miten väärin teki.
Katumusta voi kuitenkin ilmaista myös sitä tuntematta, muistuttaa käytännöllisen filosofian dosentti Juha Räikkä. Pahimmillaan katumalla ostetaan vain lupa seuraavaan lankeemukseen.
Katumisesta voi tulla itsevihan muoto. Jatkuva katumuksessa rypeminen estää jatkamasta eteenpäin ja rakentamasta tasapainoista, hyvää elämää. Piiloon jäävä katumus puolestaan voi pakottaa loukkaamaan toista entistä pahemmin vain siksi, että toinen pelkällä olemassaolollaan muistuttaa tapahtuneesta virheestä.
Katuva ei välttämättä ole ensi sijassa anteeksisaamisen tarpeessa, Räikkä sanoo. Teeskentelykulttuurissa katumus on keino saada huomiota.
– Katumuksessa on aimo annos itsesääliä. Siksi katuvalta näyttävä saattaa todellisuudessa kerjätä vain sääliä ja sympatiaa. Huonouttaan valittelevaa lohdutetaan, ja lopulta hän itsekin uskoo, ettei teko niin paha ollut.
Katumuksesta voi tulla pälkähästä päästävää kulutustavaraa. Jotta ei joutuisi tarkemman tarkastelun kohteeksi, moni on valmis ilmaisemaan katumusta sellaisestakin, minkä tunnistaa vääjäämättömänä kierteenä itsessään tai mistä ei todellisuudessa tunne syyllisyyttä.
Paremman sädekehä
Erityisen tärkeää katumuksen ilmaiseminen on lähimmissä ihmissuhteissa. Miten uskoa toisen parantavan tapansa, jos hän ei edes kadu? Moni rakkaussuhde on kariutunut siihen, ettei toinen ole osannut tarpeeksi vakuuttavasti ilmaista syyllisyyttään.
Katumista ei kuitenkaan itsestään selvästi seuraa tapojen parantaminen, Juha Räikkä sanoo. Mitä ulkokohtaisempaa katuminen on, sitä epätodennäköisemmin se johtaa elämänmuutokseen. Toisaalta syväkin katumus voi olla tuhoisaa. Katuva saattaa turruttaa syyllisyyttään päihtein tai alentaa moraalisen käytöksensä rimaa säilyttääkseen itsekunnioituksensa.
Aidosti tekoaan katuva toivoisi olevansa toisenlainen kuin on.
Useimmiten anteeksipyyntö on ainoa tie sovintoon, vaikka anteeksi antavan mielestä sovun syntymistä tärkeämpää saattaa olla se, että väärin tehnyt katuu. Se, joka sillä kertaa on säästynyt virheen tekemiseltä, tuntee usein suurta moraalista paremmuutta, ja yksittäinen tapahtumaketju saattaa kulkea ääneen lausuttuina moitteina tai hiljaisena epäluottamuksena ihmissuhteen historiassa vuosikymmeniä.
Muutoksen tarve
Aidosti tekoaan katuva toivoisi olevansa toisenlainen kuin on. Parhaimmillaan katumus johtaa parannuksen tekemiseen, siihen, mistä jo Johannes Kastaja saarnasi. Aidossa katumuksessa ei haluta vain hyvittää, vaan vaihtaa suuntaa.
Kristitty asettaa riman korkealle, täydellisyyteen. Siksi hänellä on aina syytä katua. Vaikka synnintunnosta ei juuri enää puhuta, pahuutensa kanssa kamppailevat kaikki. Se, että toinen näyttää katuvan syvemmin kuin toinen, ei kuitenkaan Räikän mukaan kerro muusta kuin persoonallisuuden eroista.
Epätäydellisellä on aina aihetta polvistua täydellisen edessä.
Joskus katumuksen syyksi ei löydy mitään moraalisesti tuomittavaa. Mielivaltaisiin sääntöihin pakottava puoliso, vanhempi, opettaja tai yhteiskuntajärjestelmä synnyttää syyllisyyttä, jolla ei ole mitään todellista perustaa. Tapojen muutokseen ajaa silloin vain tarve suojautua rangaistukselta tai tarve miellyttää toista.
Katumusta harjoituksin
Loukattu mieli vaatii toista katumaan sydämensä pohjasta saakka. Uskonnollisessa maailmassa ollaan joustavampia. Pelkkä katumuksen ilmaus riittää.
Kristillisessä uskossa katumisen väline on rippi. Sen juuret ovat vanhatestamentillisissa sovitusmenoissa, joissa harhaan kulkenut kansa lupasi palata oikealle tielle ja sai sovintouhrien jälkeen Jumalalta anteeksi.
Kirkossa on sen ensimmäisistä vuosikymmenistä asti ollut käytössä julkirippi, jossa synti tunnustetaan koko seurakunnan edessä ja sen hyvitykseksi määritellään katumusta ilmaiseva ulkonainen teko. Elokuvissa nunnat maksavat vallattomuudestaan luuttuamalla lattiaa tai lukemalla ylimääräisiä rukouksia. Tiukimmillaan katumus liittää väärintekijän Kristuksen kärsimykseen ja pakottaa hänet vahingoittamaan itseään.
Kirkko on ottanut syntikäsityksessään oikeudekseen sanella luonnollista moraalia tiukempia sääntöjä jäsenilleen ja perustella niitä jumalallisella arvovallalla. Itsensä soimaamisessa ovat kunnostautuneet kokonaiset kristittyjen sukupolvet. Korkean moraalin sijaan se on saattanut synnyttää syvää moraalittomuutta, samaa tiukkojen vaatimusten vastapainoa, jota Juha Räikkä näkee nykykulttuurin raskas työ, raskaat huvit -ideologiassa.Suulla vai sydämellä
Nykyisen messun synnintunnustusosa, yleinen rippi, on julkiripin jäänne. Se ei ole enää kirkkokurin väline, vaan muistutus ihmisen paikasta. Epätäydellisellä on aina aihetta polvistua täydellisen edessä.
Yksityisessä ripissä syyllisyydestä puhutaan papin tai hengellisen ohjaajan kanssa. Jumalallisella valtuutuksella annettu synninpäästö on tarkoitettu vapauttamaan parempaan elämään. Katumuksen syvyyttä ripittäytyjän ei tarvitse vakuuttaa.
– Luterilainen rippikäytäntö perustunee siihen, ettei katumuksen tunnetta voi väkisin tuottaa. Siksi on tärkeintä tunnustaa, että ymmärtää tehneensä väärin, Juha Räikkä pohtii.
Hengellisessä kasvussa katumus on sen sijaan käypä ja tarpeen. Katumus näyttää oman pahuuden realistisessa valossa sillekin, jolla on taipumus kaunistella todellisuutta.
– Mutta katumus on asetettava oikeisiin mittasuhteisiin. Jos jatkuvasti pitää pyytää anteeksi, voiko se enää olla kasvun kannalta hyväksi?, Räikkä kysyy.
Hyvä ihmiseksi
Ihmiselle on kuitenkin jätettävä vapaus ja omaa tilaa päättää omasta moraalisesta kukoistuksestaan, Juha Räikkä sanoo.
Ihmiselle on jätettävä vapaus ja tilaa päättää omasta moraalisesta kukoistuksestaan.
– Halutessaan ihminen voi tehdä ylimääräistä hyvää ja saada siitä tyydytystä, mutta jos hän ei siihen pysty, ei hänen pitäisi tuntea tehneensä mitään väärääkään. Tällainen ajattelu ei tietenkään sovi siihen äärimmäiseen ajatukseen, että ihminen tekee väärin koko ajan.
Usein moraalista tulee moralismia. Sen silmin uuden sukupolven tavat näyttävät tuomittavilta, vaikka eivät sitä olisikaan. Individualismi tai identiteettien luominen netissä eivät ole ristiriidassa moraalin kanssa. Niiden sijaan pitäisi olla huolissaan siitä, että luovutaan yhteisvastuusta ja solidaarisuudesta, ruvetaan piittaamattomiksi.
Turhasta ja väärästä katumuksesta vapauttamisen lomassa Juha Räikkä muistuttaa velvoitteista, jotka pitäisi huomioida entistä paremmin. Pelastuakseen maailma tarvitsee nykyistä järeämpiä tekoja.
– Parinkympin laittamisella keräykseen ei sädekehää välttämättä kiilloteta. Sen luokan hyvät teot ovat tässä maailmantilanteessa useimmille ilman muuta kuuluvia velvollisuuksia. Globaalin köyhyyden ja ilmastonmuutoksen edessä paljon tärkeämpää on miettiä, mihin lennän lomailemaan ja tarvitsemmeko tosiaan sen uuden maasturin.
Juha Räikkä: Katumuksen filosofia. WSOY 2003.
Väärä syyllisyys kuluttaa voimat
En kadu mitään, lauloi Edith Piaf. Perimmäisen pahuutensa kanssa kamppailevan kristityn korvissa se kuulostaa rienaukselta. Jumalan edessä on aina tunnustettava keskentekoinen ihmisyytensä ja kaikki se, minkä olisi voinut tehdä ja ajatella toisin.
Mutta Piaf oli oikeassa. Eletyn kanssa on päästävä sovintoon. Vaikka elämän moninaiset käänteet loukkaavat aina jotakuta, suunnanmuutokset ovat toisinaan välttämättömiä ja lopulta parhaaksi kaikille osapuolille. Väärä syyllisyys vie voimia uudelta alulta, johon jokaisella on kriisinsä jälkeen oikeus.
Elämän valintatilanteissa eivät aina osu vaihtoehdoiksi hyvä ja paha, vaan ratkaisu on tehtävä kahden pahan välillä. Jälkikäteen tai ulkopuolisen silmin on mahdoton hahmottaa, mistä kaikesta ahdinkoon ajautuneen tilanteessa on kyse. Kovassa paikassa jokainen tekee ratkaisunsa käytettävissä olevin voimin ja senhetkisellä viisaudella.
Tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta anteeksi sen voi saada.
Jaa tämä artikkeli: