null Paasto on mahdollisuus vapautumiseen

Paasto on mahdollisuus vapautumiseen

Laskiaisena laskeudutaan paastoon. Laskiaissunnuntai on tänä vuonna 19. ja laskiaistiistai 21.helmikuuta. Paastoa kutsutaan joskus seitsemäksi vapaaksi viikoksi. Se vapauttaa epäolennaisesta ja auttaa suuntautumaan tärkeimpään.

Luterilaisessa kirkossa ei ole paastosääntöjä, mutta monet paastoavat vapaaehtoisesti. Perinteisessä paastossa luovutaan lihansyönnistä sekä pidättäydytään kahvista, teestä, alkoholista tai tupakasta.

Paasto voi olla muutakin luopumista: televisiota ja nettiä voi käyttää vähemmän tai tarpeettoman kiireen voi jättää.

Ennen paastoa on ollut tapana vielä kerran syödä raskaasti ja iloita. Laskiainen jatkaa sitä perinnettä. Hernekeitto ja laskiaispulla ovat suomalaisia tukevia ruokia, ja mäenlaskuriehat pohjoisen maan iloitsemistapa.

Tuhkaristi on katumuksen merkki

Paaston alkaessa tuhkakeskiviikkona kirkossa voidaan viettää messua, jossa pappi piirtää jokaisen otsaan tuhkalla ristin ja lausuu: ”ota vastaan katumuksen merkki.” Tapa on peräisin vuoden 1000 tienoilta ja pohjautuu Raamattuun, jossa tuhka ja tomu ovat katumuksen näkyviä merkkejä.

Paastonaikana jumalanpalvelus on tavallista karumpi. Kirkoissa vietetään myös erityisiä paastonajan tilaisuuksia. Rippijumalanpalvelus tarjoaa mahdollisuuden ahdistuksen tai syyllisyyden käsittelyyn ja niistä vapauttavan sanoman kuulemiseen. Ristin tien hartauksissa kuljetaan Jeesuksen kärsimystiellä Raamattua lukien, rukoillen ja laulaen. Passiot ovat paastonajan musiikillisia hartauksia. Liturgisena värinä paastonaikana on katumusta kuvaava violetti tai sininen.

Ekopaasto on vastuuta luomakunnasta

Paastonajan pysähtymisissä katse käännetään omasta itsestä, kiireestä ja suorittamisesta yhtäältä Jumalaan ja toisaalta toisiin ihmisiin ja luomakuntaan. Tänä vuonna ekopaasto-kampanja kutsuu myös erityisesti vastuuseen ympäristöstä. Näihin ajatuksiin voi tutustua verkkosivulla www.ekopaasto.fi.

Laajemmin paaston historiasta ja ekopaastosta Essen numerossa 8/2012, joka ilmestyy 23. helmikuuta.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.