Paavi Johanna: Feministinen Jeesus
Mitä yhteistä on Jeesuksella ja feministillä? Molemmat puolustavat sorrettuja. Niitäkin, joita kirkko ei puolusta.
Minä en ole asiantuntija feminismin suhteen. En ole perehtynyt feministisiin teorioihin. En tunne täsmälleen oikeaa termistöä. Omien etuoikeuksien jatkuva pohdiskelu kuulostaa mielestäni enimmäkseen itseen keskittyneeltä ajanhukalta. Uskaltaudun silti puhumaan feminismistä, sillä haluan uskoa, että feminismi on tarkoitettu muillekin kuin niille, jotka ovat opiskelleet sitä maisterin tutkinnon verran.
Sen tiedän hyvin, että nykyfeminismi on intersektionaalista. Intersektionaalinen feminismi ei ole keskittynyt enää pelkästään naisasian ajamiseen, vaan se ottaa tasa-arvopyrkimyksissä huomioon myös muut syrjintää kohtaavat vähemmistöidentiteetit. Siis puolustaa sorrettuja. Upeaa.
Kun ensimmäisiä kertoja kuulin intersektionaalisesta feminismistä – tietämättä vielä tätä hankalasti muistettavaa nimeä – ajattelin, että tuostahan tulee mieleen Jeesus. Nämä tyypit todella puolustavat juuri niitä ihmisiä, jotka yhteiskunnassa ovat epäsuosiossa tai huonossa asemassa. Vammaisia. Muunvärisiä ihmisiä kuin valkoisia. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä. Köyhiä. Naisia.
Jeesuksen toimintaympäristö ei tietenkään ollut sama kuin nykypäivän intersektionaalisten feministien, mutta ihmisten eriarvoinen kohtelu ei ole maailmasta poistunut. Jeesus hakeutui johdonmukaisesti niiden seuraan, joita halveksittiin, joiden asema oli heikko tai jotka suljettiin ulos uskonnollisen epäpuhtauden perusteella. Ja se mitä hän teki, oli parantaminen, seuraajaksi kutsuminen ja ulossulkevien rajojen rikkominen. Jeesuksen seuraajina tätä meidänkin tulee tehdä.
Olen seurannut ilahtuneena, kuinka Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisällä on syntynyt uusi ryhmä nimeltä Feministinen kirkko. Se ilmoittaa keskittyvänsä tasa-arvo- ja sukupuolikysymyksiin kirkossa. Tätä tarvitaan.
Ensinnäkin siksi, että kirkko ei toteuta Jeesuksen seuraamista tässä asiassa kovin radikaalisti. Tarvitaan lisää rohkeutta ja inklusiivisuutta. Tällä hetkellä kirkolle toiset marginaaliryhmät ovat hyväksyttävämpiä kuin toiset, kiitos kristinuskon ja konservatiivisen arvomaailman vahvan samastamisen – mikä muuten ei olisi millään tavalla välttämätöntä.
Toiseksi feministeillä jos joillain on kyky puhua marginaaleista ja vähemmistöidentiteeteistä tavalla, joka ei ole jo lähtökohtaisesti ulossulkeva. Tässä suhteessa kirkossa usein kömmähdetään. Puhutaan siitä kuinka ”me täällä kirkossa” suhtaudutaan ”noihin toisiin”. Feministisessä kirkossa ymmärretään, että me kaikki olemme kirkko.
Me kaikki olemme kirkko. Kiitos feminismin, se on tästedes hankalampi unohtaa.
Paavi Johanna on ristiriita itsessään, mutta se ei estä häntä lausumasta kuvitteelliselta korokkeeltaan lähes jumalallisia totuuksia
Jaa tämä artikkeli: