Paavi Johanna: Jos liberaali lähtee kirkosta, mihin hän menee?
Kun arvokonservatiivi etsii uutta hengellistä kotipaikkaa, potentiaalisia yhteisöjä riittää. Mutta kun arvoliberaali tekee saman, hänellä ei ole mihin mennä.
Oli aikaansa seuraavan seurakunnan työntekijän unelmatilanne. Seurakuntalainen tarjoutui järjestämään omaan osaamiseensa liittyvää kiinnostavaa toimintaa seurakunnassa. Ehdin jo hehkuttaa tätä kaikille, kunnes tuli uusi viesti.
Seurakuntalainen pahoitteli kohteliaasti ja sanoi, että harkittuaan asiaa hän on päätynyt siihen tulokseen, ettei voikaan tulla. Hän ei halua kohdistaa työpanostaan organisaatioon, joka hyväksyy ja kannattaa seksuaalivähemmistöjen epäoikeudenmukaista kohtelua ja perustelee sitä kristillisellä opilla. Oho.
Jos teidän kirkkonne kerran syrjii teitä, niin miksi ette lähde pois? Koska muuta paikkaa ei ole."
Yleisin muoto irtisanoutua kirkon toiminnasta on kirkosta eroaminen. Usein sanotaan, että kun arvoliberaali eroaa kirkosta, hän oli jo muutenkin ”löyhästi kiinnittynyt” tyyppi, jota ei kristinusko kiinnosta. Kun taas arvokonservatiivi eroaa kirkosta, hän on tosi kristitty, joka eroaa vakaumuksensa tähden. Nyt eteeni tuli kristinuskoon vahvasti sitoutunut henkilö, joka vakaumuksellisista syistä ei halunnut osallistumisellaan tukea tämän lafkan toimintaa.
Kirjoitin vähän aikaa sitten, että kirkon on valittava suhtautumisessaan samaa sukupuolta oleviin pareihin joko synti tai siunaus. Uskon, että siunaukseen päädytään, toivottavasti ennemmin kuin myöhemmin. Toistaiseksi vastaavissa kiistakysymyksissä on valittu uudistava kanta. Mutta jos nyt kirkolliskokous päättääkin sinnikkäästi pitäytyä vanhassa, kirkko profiloituu uudella tavalla vanhoilliseksi yhteisöksi. En väitä, että ratkaisu hankaliin tilanteisiin on aina kirkosta eroaminen, mutta on hyvin mahdollista, että tällaisessa tilanteessa arvoliberaalille kristitylle tulisi mieleen etsiä toista hengellistä kotipaikkaa.
Kirkosta eroamiseen riittää klikkaus. Mutta sen jälkeen on vaikeampaa. Monikaan meistä ei halua jutella Jumalalle pelkästään keskenänsä, vaan yhdessä viettää messua, rukoilla, laulaa ja nauttia ehtoollista. Tähän tarvitaan yhteisö. Kun arvokonservatiivi etsii uutta hengellistä kotipaikkaa, potentiaalisia yhteisöjä riittää. Mutta kun arvoliberaali tekee saman, hänellä ei ole mihin mennä. Minä haluaisin noin ihan kirkkoon kuuluvanakin käydä joskus jossain vähän elävämmässä (sori vaan) seurakunnassa ja kokea sitä ihanaa yhteisöllisyyttä josta puhutaan. Valitettavasti jo perhemuotoni muodostaa esteen ihanalle yhteisöllisyydelle kaikissa niissä paikoissa jotka tiedän.
Ystäväni kävivät Skotlannin matkallaan kirkossa, jossa heti ovella toivotettiin suurin kirjaimin tervetulleeksi myös vähemmistöjen edustajat. Kirkkokahveilla he sitten ääneen ihastelivat, kuinka upeaa on, kun heitä ei suljeta ulos, ja heidän vähemmistöidentiteettinsä vielä tunnustetaankin. Paikallinen seurakuntalainen ihmetteli, että jos teidän kirkkonne kerran syrjii teitä, niin miksi oikein pysytte siellä. Sallikaa minun vastata tähän: koska muuta paikkaa ei ole.
Paavi Johanna on ristiriita itsessään, mutta se ei estä häntä lausumasta kuvitteelliselta korokkeeltaan lähes jumalallisia totuuksia.
Jaa tämä artikkeli: