null Paavi Johanna: Kirkko on kehityksen jarru, mutta se ei johdu vain uskonnosta

Paavi Johanna: Kirkko on kehityksen jarru, mutta se ei johdu vain uskonnosta

Kun yhteiskunnan arvokehitys menee eteenpäin, kirkko on usein viimeinen linnake, joka pyrkii vastustamaan muutosta kunnes vaihtoehtoja ei enää ole. Mistä tämä johtuu ja tarvitseeko niin olla?

Kerran ystävien kanssa tuli puheeksi, miksi juuri kirkko ja uskonnolliset ihmiset ovat yhteiskunnassa usein kehityksen jarruna – oli sitten kyse orjuuden poistamisesta, naisten asemasta tai seksuaalivähemmistöistä. Luulisi, että Jumalaan uskominen ja seurakuntayhteyden kaipaaminen ei liittyisi mitenkään siihen, onko yhteiskunnassa uudistajien vai säilyttäjien joukossa. Uskonnollisuus ja pyrkimys vanhan säilyttämiseen kulkevat kuitenkin vahvasti käsi kädessä. Miksi ihmeessä?

Kehitimme teorian. Uskonnon ja vanhasta kiinni pitävän asenteen yhteys johtuu siitä, että uskonto on jokseenkin ainoa osa-alue yhteiskunnassamme, jonka tietoinen vahva pyrkimys on pitää kiinni perinteestä ja jatkaa sitä. Tämä onkin uskonnon olemuksen kannalta tärkeää, sillä jotain oleellista samaa on säilyttävä, jotta kyseessä on ajasta toiseen sama uskonto.

Ongelma on muiden perinteiden tarttuminen mukaan. Erilaisilla perinteillä on taipumus hakeutua yhteen ja vahvistaa toisiaan. Seuraa tilanne, jossa ihminen herkästi omaksuu niin sanotusti koko paketin, yhteen liittyneiden perinteiden nipun. Kristinuskon kanssa samaan pakettiin kuuluvat tyypillisesti esimerkiksi perinteiset sukupuoliroolit ja nationalismi.

 

Pakettiajattelun ansiosta uskonnon piiriin hakeutuvat tai jäävät etupäässä ne, jotka kannattavat suurta osaa pakettiin kuuluvista perinteistä

 

Näistä on kuvaavia esimerkkejä. Kirkon suuret kiistat naispappeudesta ja homoseksuaalisuudesta ovat liittyneet paitsi raamatuntulkintaan myös sukupuolirooleihin. Molemmat kyseenalaistavat perinteisten sukupuoliroolien itsestäänselvyyden, ja se on vaikea pala. Kristinuskon ja nationalismin sidettä puolestaan ravisteltiin, kun Kai Sadinmaa kiinnitti kirkon seinällä olevan Mannerheimin päiväkäskyn päälle oman päiväkäskynsä. Teko herätti voimakkaan närkästyneen reaktion. Provosoituminen on toki ymmärrettävää kun provosoidaan, mutta on hyvä kysymys, mitä päiväkäsky tekee kirkon seinällä ylipäätään.

Teoria jatkuu niin, että pakettiajattelun ansiosta uskonnon piiriin hakeutuvat tai jäävät etupäässä ne, jotka kannattavat suurta osaa pakettiin kuuluvista perinteistä. Kirkon muodostavien ihmisten arvostukset vaikuttavat puolestaan siihen, millaisia oppeja korostetaan ja miten Raamattua tulkitaan. Näin uskonto ja konservatiivinen arvomaailma pysyvät vahvassa umpisolmussa. Kaikki kristityt eivät tietenkään ole samanlaisia, onneksi, mutta paketista poikkeamista on erikseen perusteltava. Tiedän myös, että moni pysyy poissa kirkon yhteydestä sen vanhoillisuuden takia ja etsii hengellisen yhteisönsä muualta jos sellaista kaipaa.

Mitä teoriasta seuraa? Ainakin sen oivaltaminen, että kristityn ei tosiaankaan tarvitse omaksua koko perinteiden pakettia, koska paketti ei ole mikään itsestäänselvyys. Ja että kirkon vanhoillisuus ei aina kerro itse uskonnosta.

 

Jaa tämä artikkeli: