Paavi Johanna: Voi luoja, kun ne jaksavatkin vaahdota
Havaitsin, että oikeamielinen tasa-arvokiihkoilu herättää minussa ärsytystä, natsiliikehdintä ei niinkään. Missä vika?
Teen tunnustuksen. Oma viiteryhmäni ärsyttää minua toisinaan suunnattomasti. Feministit, tasa-arvon puolustajat, sortavista rakenteista paasaajat. Olen oikeuttanut ärsyyntymistäni sillä, että ylilyönnit tekevät hallaa hyvälle asialle. On syytäkin vihastua, kun tasa-arvon puolestapuhuja esimerkiksi sanoo jotain törkeää eri mieltä olevasta. Sen, joka edistää hyvää asiaa pitäisi olla parempi ihminen, eikä alentua loanheittoon.
Itsenäisyyspäivän aikoihin someni tietenkin täyttyi natsien vastustamisella. Taas ärsytti: voi luoja kun ne jaksavatkin vaahdota. Mutta mieleeni hiipi epäilys. Mitä jos ärsyyntymiseni estää minua näkemästä asioiden mittasuhteita?
Olen eräältä ammatiltani psykologian opettaja, ja pyrin usein soveltamaan tietojani psyykkisistä lainalaisuuksista yhteiskunnalliseen keskusteluun. Eräs tekijä, joka pitäisi aina muistaa ottaa huomioon on se, että ihmisiä, myös minua, liikuttavat todennäköisimmin mittakaavaltaan pienehköt asiat, jotka ovat lähellä itseä. Ilmastonmuutosta on vaikea ottaa ihan todesta koska se on niin valtava ilmiö. Sen sijaan oman asuinympäristön puolesta voidaan kamppailla mitä suurimmalla kiihkolla. Suuria rahasummia on hankala käsittää, mutta kylläpä närkästys herää jos yhteiskunnan tuilla elävä saa satasen ”liikaa”.
Niin myös tässä. Oikeamieliset tasa-arvoa puolustavat ihmiset kuuluvat minun elämänpiiriini, ja heidän kyseenalaiset toimensa kuohuttavat mieltäni. Sen sijaan juuri miltään ei tunnu esimerkiksi se, että Suomessakin toimii järjestö, joka pyrkii tekemään vallankumouksen, muuttamaan Suomen kansallissosialistiseksi maaksi ja poistamaan epätoivotut henkilöt pohjoismaisen rodun puhtauden nimissä. Minulla ei ole mitään kosketusta näihin tyyppeihin, ja asia tuntuu varsin teoreettiselta. Mutta on hetkiä, jolloin erityisesti pitää pyrkiä ylittämään intuitiiviset reaktionsa ja ajatella rationaalisesti. Alan ounastella, että tämä on yksi niistä.
Kun ajattelee järkevästi, avoin natsi-ideologiaa ajava toiminta on tietenkin paljon pahempi ongelma ja suurempi uhka kuin se, että tasa-arvoa edistetään joskus kohtuuttomasti ja huonoilla tavoilla. Kun sen näin sanoo, niin asia tuntuu ilmeiseltä. Mutta tunne puuttuu edelleen.
Onneksi muun muassa ne ärsyttävät ihmisarvon puolustajat jaksavat heiluttaa todellisuutta ihmisten silmien edessä, että haloo, onko mielestänne oikeasti ihan ok että täällä ajetaan natsi-ideologiaa? No eihän se ole.
En nyt yhtään sano etteivätkö vaikka radikaalit feministit olisi edelleen mielestäni joskus ärsyttäviä. Ovat, ja olkoot vain. Mutta täytyy skarpata ettei suuntaisi huomiotansa ja energiaansa vain siihen, mikä osuu hermoon. Täällä tapahtuu aika paljon vakavampiakin asioita.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Toimittajalta: Tämän vuoksi en kirjoittanut uutista YK-järjestön uusnatseista
PuheenvuorotIhmisoikeusbisneksessä liikkuu miljardeja. Hyvyyden kaapuun on naamioitunut myös pahuutta, mutta siitä puhuminen on hankalaa.