Paha Pastori saarnaa: Erolapsi kituu aikuisten katkeruustangossa

Paha Pastori saarnaa: Erolapsi kituu aikuisten katkeruustangossa

Nykyään ihmisillä on mahdollisuus erota ilman sosiaaliseksi hylkiöksi joutumisen painetta. Tämä vapaus tuo kuitenkin mukanaan vastuun.

 

Helsingin Sanomat julkaisi 15. maaliskuuta artikkelin, jossa psykologi ja parisuhdekouluttaja Kari Kiianmaa kritisoi sitä, että Suomessa erotaan liian heppoisin perustein.

Omien sanojensa mukaan Kiianmaa ei halua enää koskaan kuulla sitä, kuinka ”ihmisillä on oikeus olla onnellisia”. Hänen mukaansa pariskunnat eroavat liian helposti, eivätkä vanhemmat aina edes mieti lapsen etua erotessaan.

Suurempi ongelma kuin aikuisten, oikeustoimikelpoisten ihmisten eroaminen epätyydyttävistä liitoistaan, on se, kuinka lapset joutuvat riitakapuloiksi keskelle eroriitaa. Joka ikinen päivä ympäri Suomea lapset joutuvat koston välineeksi ja lyömäkapulaksi.
 

Aikuinen selviää ikävistäkin kokemuksista, koska yleensä hänellä on siihen tarvittavat psykologiset työkalut, joilla käsitellä elämän heittämiä kierrepalloja. Mutta entäs lapsi?"


Emme elä enää Suomessa, jossa eroaminen on notkahdus alempaan paariaan, vaan ihmisillä on mahdollisuus erota ilman sosiaaliseksi hylkiöksi joutumisen painetta. Tämä vapaus tuo kuitenkin mukanaan vastuun. Vastuun käyttäytymisestä kuin aikuinen ihminen. Ikävä totuus, sanoi kuka mitä tahansa, on se, että Suomessa eroisät joutuvat lukuisissa tapauksissa altavastaajaksi, kun kyseessä on lapsen tapaamisoikeus.

Käräjäoikeuksia rasitetaan turhanpäiväisillä kiistoilla siitä, kuka näkee lasta ja milloin. Katkeruus parisuhteen päättymisen jälkeen musertaa kaikki alleen: naisen, miehen ja lapsen. Katkeruus tekee ihmisestä empatiakyvyttömän, jolloin ex-kumppani nähdään kaiken pahan alkuna ja juurena.

Pettymyksen ja vihan sumentamien silmien läpi näyttää siltä, että exää voidaan oikeutetusti näpäyttää vaikeuttamalla lapsen tapaamista. Itselleen kiukkuinen lähivanhempi perustelee nämä tempaukset, mm. ex-kumppanin mustamaalauksen lapselle ja virallisille instansseille sekä tapaamispäivien kanssa temppuilemisen, lapsen hyvinvoinnilla. Katkeruus on huono polttoaine elämälle.

Sadat isät tuskailevat päivittäin sitä, etteivät he saa nähdä jälkikasvuaan, turhautuvat oikeudessa laukkaamiseen, sosiaaliviranomaisten tarkastuksiin ja heille tehtäviin selvityksiin. He saattavat paineen alla ilmaista turhautumistaan turhankin kulmikkaasti. Tämä taas luo lisää eripuraa entisten rakastavaisten välille. Mutta suurin kärsijä aikuisten välisessä katkeruustangossa on kuitenkin tilanteeseen syytön ja viaton lapsi, jolta omahyväisesti viedään toinen vanhempi.

Aikuinen selviää ikävistäkin kokemuksista, koska yleensä hänellä on siihen tarvittavat psykologiset työkalut, joilla käsitellä elämän heittämiä kierrepalloja. Mutta entäs lapsi? Tämän kasvaessa ja ikääntyessä kysymykset lisääntyvät. Totuuden selvitessä ainoaksi häviäjäksi jää häneltä toisen tuen ja turvan vienyt vanhempi. Katkeruuden kierre vain jatkuu. Kohde vain vaihtuu.

On lähtökohtaisesti väärin puhua niin, että vanhemmilla on oikeus lapseensa. Lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa. Olivat vanhempien välit millaiset tahansa.

(Tätä kirjoittaessani soi Nirvanan In Bloom)

Jaa tämä artikkeli: