Paha Pastori saarnaa: Jokainen meistä vanhenee aikanaan
Suoritamme hektistä elämäämme, kunnes eräänä päivänä on liian myöhäistä. Sitten itketään hautajaisissa, kuinka olisi pitänyt tehdä sitä tai tätä. Älä unohda vanhusta.
”@armanalizad mutta miksi tämä ei ole herättänyt saman tason huomiota kuin aiemmat? Vaikka asia on perkeleellisen tärkeä?”
Näin twiittasi käyttäjä @TheNaxor reilu viikko sitten muutamia minuutteja ennen Arman Alizadin Pohjantähden alla -sarjan vanhuksista kertovaa jaksoa. Twiitti sai minut ajattelemaan: ovatko vanhukset todellakin niin epäseksikkäitä, etteivät he kiinnosta edes Armanin ohjelmaa rakastavaa ja kaikesta innostuvaa Twitter-kansaa?
Kuinka monen Soldiers of Odin -ryhmän olette nähneet marssivan vanhainkotiin pitämään seuraa siellä asuville vanhuksille?"
Vanhuksia kyllä käytetään keppihevosena, kun omaa ajetaan omaa agendaa ja sanoman pönkittämiseen tarvitaan osapuoli, joka on yhteiskunnallisesti altavastaajan asemassa eikä pysty pitämään melua itsestään. Vanhuksia ja lapsia. Elämänpolun molemmissa päissä olevat ryhmät ovat niitä, joiden oikeuksia penätään suureen ääneen, oli sitten puhe maahanmuuttajista tai vaikkapa parveketupakoinnista. Ja kaikesta siltä väliltä.
Sosiaalisessa mediassa pöyristytään, aiheellisesti totta kai, kun uutisissa kerrotaan, kuinka vanhuksia kohdellaan hoitolaitoksissa luokattoman huonosti, jätetään hoidotta ja paikoin jopa pahoinpidellään. Ja totta kai, ainakin jos maahanmuuttokriittisiä on uskominen, se on maahanmuuttajien vika, kuinkas muuten. Mutta kuinka monen Soldiers of Odin -ryhmän olette nähneet marssivan vanhainkotiin pitämään seuraa siellä asuville vanhuksille? Yllättäkää meidät muut ja tehkää moinen tempaus. Olisi teistäkin jotain konkreettista hyötyä.
Tuhannet vanhukset unohtuvat koteihinsa ja hoitolaitoksiin, joissa heitä käydään moikkaamassa muutaman kerran vuodessa juhlapäivien aikaan."
Yhteiskunnallisessa keskustelussa, etenkin itsenäisyyspäivän aikoihin, poliitikot kiittelevät vuolaasti veteraaneja ja vanhuksia heidän panoksestaan tämän hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisessa korulauseita vilisevissä puheissaan.
Millainen on karu, arkinen totuus sanojen takana? Tuhannet vanhukset unohtuvat koteihinsa ja hoitolaitoksiin, joissa heitä käydään moikkaamassa muutaman kerran vuodessa juhlapäivien aikaan. Onnellisimmat pääsevät viettämään joulun jälkikasvunsa kotiin. Onneksi niiksi yksinäisiksi päiviksi ja illoiksi kirjahyllystä löytyvät sentään lasten ja lastenlapsien kuvat.
Entä mitä valtionjohdon konkreettiset päätökset viestittävät vanhusten todellisesta asemasta? ”Kiitti kaikesta, mutta nyt olette pelkkä pakollinen kuluerä!” Sanat ovat sanoja ja teot tekoja.
Ovatko vanhukset sitten epäseksikäs ryhmä? Kaupallisuuden mittareilla varmastikin. He eivät enää ole ”tuottavia yksilöitä”. Eivätkä he uhraa eurojaan kaupallisuuden alttarille samaan tapaan kuin nuoremmat sukupolvet.
Kaksi legendaarista suomalaista sketsiä kertovat kaiken siitä, kuinka vanhuksiin täällä suhtaudutaan: Kummelin Perintöä odotellessa sekä Ihmebantun Mummot ja turistit. Vaikka kyseessä onkin kaksi pilke silmäkulmassa tehtyä kulttisketsiä, tässä(kin) voitaneen todeta, että taide imitoi elämää. Vanhukset ovat niitä, joiden odotetaan potkaisevan tyhjää, jotta päästäisiin käsiksi mahdolliseen perintöön, mutta ennen sitä mummot ja papat ovat se välttämätön paha, joiden horinoita entisajoista joutuu kuuntelemaan puolipakolla.
Totta kai kaikki riippuu siitä, millaisia arvoja jokainen kasvattaja opettaa jälkeläisilleen, mutta lehtiotsikot kertovat karua kieltään siitä, mikä on ihmisen kohtalo elämänlangan loppuessa. Varmasti monet haluaisivat käydä moikkaamassa vanhempiaan, mutta pitkien työrupeamien sekä perheen huoltamisen jälkeen on takki tyhjä ja kello paljon, eikä enää viitsi soittaakaan. Helpostihan siinä menee viikko jos toinenkin. Kunnes eräänä päivänä se on liian myöhäistä. Sitten harmitellaan ja itketään hautajaisissa, kuinka olisi pitänyt tehdä sitä tai tätä.
Hektisessä suoritusyhteiskunnassa ja ruuhkavuosien pyörityksessä unohdetaan, että jokainen meistä vanhenee aikanaan.
(Tätä kirjoittaessa soi Stevie Wonder: Superstition)
Jaa tämä artikkeli: