Paha Pastori saarnaa: Mihin kadotimme lasten vapauden?

Paha Pastori saarnaa: Mihin kadotimme lasten vapauden?

Tuntuu siltä, että haluamme pistää jälkikasvumme kuplamuovilla täytettyyn isoon palloon.


Mikä meitä 70- ja 80-luvulla kasvaneita vaivaa? Meitä, jotka ovat suhteellisen vapaan kasvatuksen saaneita. Meitä, joille maailma oli avoin ja ihmeellinen paikka.

Muistatteko, kuinka lapsuudessanne painoitte pitkin metsiä avaimet kaulassa keikkuen? Kirmasitte leikkipaikoilla, kilpailitte siitä, kuka hyppää keinusta pisimmälle sekä leikitte länkkäriä ja inkkaria, kunnes äiti tai isä huusi ikkunasta: ”SYÖMÄÄN!”

Välillä päät kolisivat yhteen ja polveen tuli vekki jos toinenkin, mutta pienet itkut itkettyä jatkettiin leikkimistä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
 

Nyt ne samat viikarit, jotka söivät tätä vapauden kakkua, eivät halua tarjota sitä muille. Rimpuilutelineitä poistetaan, koska joku voi ehkä loukkaantua."


80-luvun esiteineissä kaveripiirin makeimpia tyyppejä olivat ne, jotka pääsivät interreilaamaan tai kielikurssille. Miettikää nyt: viikko tai kaksi ilman puhelua tai korttia suuressa maailmassa, eikä kukaan tehnyt katoamisilmoitusta. ”Kyllä se siellä pärjää!” Nyt riittää vuorokausi ilman Whatsapp-viestiä tai tekstaria ja lehden etusivuilla koreilee ”Oletko nähnyt häntä?” -otsikko.

Saimme nauttia mahtavasta lapsuudesta ilman huolen häivää. Nyt ne samat viikarit, jotka söivät tätä vapauden kakkua, eivät halua tarjota sitä muille. Leikkipaikoilta viedään keinuja, koska niiden maavara ei sovi EU-standardeihin. Rimpuilutelineitä poistetaan, koska joku voi ehkä loukkaantua. Ja totta kai sen pienen haaverin maksajaksi pitää löytyä joku. Joko taloyhtiö tai telineen valmistaja.

Tuntuu siltä, että haluamme pistää jälkikasvumme kuplamuovilla täytettyyn isoon palloon. Ettei nyt vain sattuisi mitään. Suomesta on tullut ylisuojeleva ja ylikorrekti tyhjiö, jossa kaikki pyristelevät päivästä toiseen peläten henkistä tai fyysistä kolhua.

Onko sitten maailmasta tullut oikeasti hurjempi paikka vai olemmeko vain median uhreja? Sanotaan, että tieto lisää tuskaa. Lehdet myyvät vetävillä otsikoilla, ja jotta otsikot kiinnostaisivat, panosten pitää olla kovempia ja kovempia. Uhkakuvia luovien uutisten tunkeutuessa näkökenttäämme ovista ja ikkunoista kasvatamme arkajalkojen sukupolvea, joita talutetaan hihnassa paikasta toiseen kuin koiraa konsanaan. Meille nelikymppisille maailma näyttäytyi ihmeellisenä paikkana, uusille tulokkaille piirrettynä tai pelinä ruudulla.

Joskus takavuosina naureskeltiin sille, että jenkkituotteissa oli suomalaisen, täysjärkisen ajatusmaailman vastaisia varoituksia, kuten ”Älä laita kissaa mikroaaltouuniin!” Nyt nämä samat varoitukset ovat arkipäivää myös täällä Pohjolan perällä. Olemme kadottaneet normaalin maalaisjärjen.

Periaatteessa uskon ihmisiin, mutta välillä tulee mieleen, että kukakohan noidenkin kengännauhat on solminut?

(Tätä kirjoittaessa soi Rage Against The Machine: Bombtrack)

Jaa tämä artikkeli: