null Pahan varjossa

Hannu Lauerma työpaikallaan psykiatrisen vankisairaalan Turun yksikön ulkoilupihalla.

Hannu Lauerma työpaikallaan psykiatrisen vankisairaalan Turun yksikön ulkoilupihalla.

Pahan varjossa

Pahuus ja väkivalta ei ole maassamme niin suurta ja synkkää kuin elokuvat tai mielikuvat kertovat.

Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri Hannu Lauerma on työskennellyt vankien parissa kolmetoista vuotta, suunnilleen yhden elinkautisen verran.

— Pahan todellisuus ei näytä sellaiselta kuin elokuvat ja ihmisten mielikuvat pahuudesta, väkivallasta ja rikollisuudesta kertovat. Väkivalta on useimmiten vailla suunnitelmallisuutta ja hohtoa. Se on ankeaa ja nojaa inhimillisessä mielessä surkeisiin ja hävettäviin motiiveihin, on kunniatonta ja pahanhajuista, hän toteaa.

Tyypillinen suomalainen henkirikollinen ja henkirikoksen uhri ovat kuin samasta puusta veistettyjä: molemmat ovat 35–45-vuotiaita, yksin asuvia ja työelämästä syrjäytyneitä miehiä. Heillä on takanaan useampia tuomioita omaisuus- ja henkirikoksista. Henkirikosten naisuhrit ovat siitä poikkeuksellisia, että joka kolmas heistä käy töissä.

— Poliisiputkassa Make itkee, kun kuulee, että on humalapäissään tullut vahingossa surmanneeksi juomakaverinsa Kaken, joka on hänen paras ja sattumoisin myös ainoa ystävänsä. Häpeä on niin suuri, ettei Make voi ainakaan kertoa muistavansa mitään. Hän selittää että päässä naksahti, vaikkei kenenkään päässä kyllä mikään sillä tavalla naksahda.

Useimmat henkirikokset tehdään humalassa

Henkirikoksista 80 prosenttia tehdään humalassa. Henkirikoksia tehdään Suomessa kolminkertainen määrä Ruotsiin ja nelinkertainen määrä Norjaan verrattuna. Näitä piirteitä Hannu Lauerma selittää muun muassa asutushistorialla.

Syrjä- ja rajaseuduille, metsä-Suomeen, muutti aikanaan epäsosiaalista väkeä, seikkailijoita ja metsästäjiä. Sen seurauksena maahan syntyi erityinen biologinen alatyyppi, joka alkoholisoituu nopeasti ja turvautuu väkivaltaan. Tätä Turmiolan Tommi tyyppiä on pieni vähemmistö, ehkä kymmenkunta prosenttia suomalaisista.

— Heitä löytyy varsinkin vuoden 1323 rajan itä- ja pohjoispuolelta, missä myös henkirikoksia tehdään eniten. Suomen tapaan myös Venäjän ja Baltian vodkavyöhykkeellä tehdään paljon henkirikoksia, kertoo Lauerma.

— Jos väkivaltatilastoista puhdistetaan pois alkoholisoituneiden miesten jäsentenväliset puukotukset, huomataan, ettei suomalainen mies ole erityisen väkivaltainen eikä Suomi väkivaltainen maa. Kun järjestäytynyt rikollisuuskin on suhteellisen vähäistä, on Helsinki turvallisimpia kaupunkeja Euroopassa.

Nykynuoriso ei ole erityisen väkivaltaista

Hannu Lauerman mukaan se, että nykynuoriso olisi erityisen väkivaltaista, on median ylläpitämä harha. Viime aikojen kouluampumistapaukset eivät muuta tilannetta.

— Nuorten tekemät henkirikokset ovat kovin harvinaisia verrattuna esimerkiksi 1900-luvun ensimmäisiin vuosikymmeniin. Sisällissota pois lukienkin henkirikosten määrä oli silloin kolminkertainen, ja tekijöissä oli paljon nuoria.

Taustalla oli yhteiskunnallisia epäkohtia, katkeruutta, traumoja, kieltolain takia säätelemättä virrannutta viinaa, tappelukulttuuria sekä puukon kantamista mukana, osana normaalivarustusta.

Vankilalta ihmistä suojaa yleensä iän karttuminen sekä erityisesti naissukupuoli ja ruotsinkielisyys.

— Ruotsinkielisyyden merkitystä ei voi selittää sosio-ekonomisilla tekijöillä eikä pelkästään geneettisellä taustalla. Suurempi vaikutus on tapakulttuurilla, toteaa Lauerma ja kertoo, että psykiatrisen vankisairaalan Turun yksikön valmiutta hoitaa ruotsinkielisiä potilaita ei ole juurikaan tarvittu.

Hannu Lauerma kertoo, ettei ole pohtinut pahuutta filosofisesta, vaan käytännön näkökulmasta. Siltikään hän ei ole voinut olla panematta merkille, kuinka kulttuurisidonnaista pahuuden määritteleminen on.

— Raja oikeutetun ja rikollisen tappamisen välillä horjuu muun muassa vallankumousten ja sisällissotien aikana. Tappamisella voi silloin saavuttaa etuja, eikä tekijä välttämättä ole millään lailla poikkeava persoona. Oikeus on aina ollut voittajien oikeutta.

Aggressiivisuus on synnynnäistä

Ihmisten aggressiivisuus — aggressiiviset tunteet ja teot — ei ole Hannu Lauerman mukaan itsessään pahaa, vaan luonnonvalinnan tulos.

— Väkivalta on muuta kuin opittua. Selviytyäkseen ihmisten on täytynyt pystyä saalistamaan proteiinipitoista ruokaa ja puolustamaan reviiriä ja laumaa. Patologinen väkivalta toimii toisin: se tuhoaa yksilön ja hänen laumansa, se ei suojaa, rakenna eikä auta ravinnon hankkimisessa.

Lauerma pitää aggressiota reagointitapana, ei viettinä.

— Ihmisen kehitystehtävä on oppia hallitsemaan väkivaltaisia impulssejaan ja kehittää vaihtoehtoisia reagointitapoja pettymyksiin ja kilpailutilanteisiiin.

Lauerman mukaan väkivaltakäyttäytyminen on ollut yleisesti tuomittua vasta parinsadan vuoden ajan. Hän ei epäile, etteikö myös henkirikoksiin syyllistyneiden olisi mahdollista oppia uusia tapoja elää itsensä ja ympäristönsä kanssa.

"Väkivalta on muuta kuin opittua. Selviytyäkseen ihmisten 
on täytynyt pystyä saalistamaan ja puolustamaan reviiriä."

— On huomattava, että ihmisiä kuolee sotien ja yhteiskunnallisen välinpitämättömyyden takia huomattavasti enemmän kuin yksityisen väkivallan kautta. Korkean henkirikollisuuden Suomessakin kuolee rikolliseksi määritellyn väkivallan seurauksena vain noin kolme ihmistä sataatuhatta kohden vuodessa. Jo liikenteessä ihmisiä kuolee moninkertainen määrä.

Psykopaatti liikkuu hyvän ja pahan akselilla

Yhden näkökulman pahuuteen avaa Hannu Lauerman mukaan psykopatian käsite. Sitä on viime aikoina alettu uudelleen käyttää lääketieteellisesti rajatussa merkityksessä.

— Psykopatia on persoonallisuushäiriön muoto, joka on sairaalloisen narsismin ääripää. Se on yhdistelmä pinnallista viehätysvoimaa, itsekeskeisyyttä sekä myötäkärsimyksen, syyllisyydentunnon ja pidäkkeiden puutetta.

Häiriö ei ole yleinen, diagnoosi sopii ehkä parille sadasta.

— Psykopaatti voi katsoa vierestä toisen kärsimystä ilman, että se herättää hänessä mitään reaktioita.

Hänen autonominen hermostonsa ei reagoi samalla tavalla kuin valtaenemmistöllä inhoa, pelkoa tai vaaraa viestiviin signaaleihin.

Autonominen hermosto ei pane psykopaatin käsiä tärisemään, sydäntä pamppailemaan eikä hengitystä tihentymään. Siksi hän on kylmähermoinen tarkka-ampuja. Toisaalta psykopaatti kykenee huomaamaan toisen reaktiot niin, että voi käyttää niitä hyödyksi manipuloidessaan tätä.

— Valkokauluspsykopaatteja on harvoin, mutta jos heitä on, he käyttävät valtaa tai manipuloivat ihmisiä lääkäreinä, juristeina, yrityssaneeraajina ja poliitikkoina. Tunnetuimpia tapauksia on sarjamurhaajalääkäri Britanniasta.

Psykopatian taustalla voivat olla lapsuuden traumat, jos altistava geenitaakka on olemassa. Mahdollisesti aivojen rakenne ja sisäeritys vaikuttavat häiriön syntyyn. Tutkimustulosten täsmentyessä kyetään parantumattomana pidetylle psykopatialle kenties kehittämään vaikuttavia hoitoja.

Suurin osa vangeista kärsii vain yhden vankeustuomion

Psykiatri Hannu Lauerma vakuuttaa, ettei vankilatyö kyynistä.

— Ehdoton enemmistö ihmisistä ei tapa eikä lyö, hän toteaa ja vakuuttaa, että vankeinhoito tuottaa tulosta.

— Vankiloiden synkkä maine rikollisten kroonistajana johtuu paljolti siitä, että sellejä kansoittavat rikoksen uusijat. Vankiloiden läpi kulkevan ihmisvuon seuranta antaa erilaisen kuvan: kymmenessä vuodessa vankilaan palasi toiselle vankilatuomiolle 35 prosenttia ja kolmannelle vain 11 prosenttia vangeista.

Suomen vankiloissa on lähes 4000 vankia, joista 8 prosenttia on ulkomaalaistaustaisia. Vuosittain alkaa noin 7000 vankeusjaksoa. Suomessa on noin 60 000 ihmistä, jotka ovat olleet joskus vankilassa.

— Yhteiskunnan kannalta ei ole merkityksetöntä, kuinka heidän vankeusaikansa sujuu. Parhaimmillaan vankila voi pysäyttää, tehdä oikeita diagnooseja ja hoitaa, kuntouttaa, kouluttaa, opettaa työhön ja avata ovia paremmalle tielle.

 


 

Psykiatrinen vankisairaala

Vankien terveydenhuoltojärjestelmään kuuluu psykiatrinen vankisairaala, jonka tavoitteena on kuntouttaa potilaat vankilakelpoisiksi. Siihen kuuluu kaksi yksikköä, jotka toimivat vankiloiden yhteydessä Turussa ja Vantaalla.

Turun osastoilla on potilaspaikkoja 40 ja Vantaalla 15. Hoitojaksoja, jotka kestävät keskimäärin neljä–viisi viikkoa, on Turussa vuosittain noin 300 ja Vantaalla noin 140.

Sairaalassa hoidetaan erilaisia psykooseja, syviä masennustiloja, ahdistuneisuushäiriöitä, itsemurhille altistavia sopeutumishäiriöitä sekä Turussa henkeä uhkaavia sekavuustiloja, kuten alkoholideliriumia.

Lisäksi Turun yksikköön voidaan ottaa potilaita esimerkiksi sen selvittämiseksi, onko heillä aikuisikään jatkunut ja hoitoa vaativa aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö ADHD.

Sekä Vantaalla että Turussa tehdään vaarallisuusarvioita ja oikeuden määräämiä mielentilatutkimuksia.

Vangeista on 90 prosentilla jokin psykiatrinen diagnoosi, mikä on viisinkertainen määrä tavalliseen väestöön verrattuna. Yleisimpiä ovat päihderiippuvuudet, persoonallisuushäiriöt, ADHD, luku- ja kirjoitusongelmat sekä muistin ja keskittymisen häiriöt. Tavallisia mielisairauksia on vangeilla suunnilleen yhtä paljon kuin muullakin väestöllä.

 


 

Manipulointia uskonnollisissa liikkeissä

Psykiatri Hannu Lauerma kirjoittaa Pahuuden anatomia kirjassaan myös uskonnoissa ja uskonnollisissa liikkeissä ilmenevästä pahuudesta.

Lauerman mukaan "Vanha testamentti on erittäin murha- ja itsemurhamyönteinen kokoelma, ja lähes jokainen kirkko ja uskontokunta siunaa tarvittaessa aseet." Hän ei pidä "käsitystä uskontojen ihmistä yleisesti rauhanomaistavasta vaikutuksesta" lainkaan uskottavana.

Pahuuden moniulotteisuus ilmenee eräissä 1900-luvun uskonnollisissa marginaali-ilmiöissä ja -liikkeissä, jotka ovat saavuttaneet maailmanlaajuista huomiota. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on toiminut useampia, ainakin osittain kristinuskon pohjalta syntyneitä kultteja ja lahkoyhteisöjä, jotka ovat päätyneet joukkoitsemurhiin tai murhiin.

"Ylenpalttinen koettu hyvyys ja oikeassa oleminen lahkon sisällä vaativat taustakseen pahan ulkomaailman, joka saattaa jopa puuttua siihen, mitä esimerkiksi lapsille tehdään lahkon sisällä. Kun hohtavan virheetön julkisivu säröilee ja karismaattisten johtajien kaikkivoipuus on uhattuna, lähtökohdiltaan idealistinen ja jopa pasifistinen liike voi muuttua avoimesti väkivaltaiseksi", tulkitsee Lauerma.

Myös suomalaisesta kulttuuripiiristä löytyy lahkomaisesti toimineita liikkeitä, kuten kartanolaisuus, åkerblomilaisuus, korpelalaisuus ja heinoslaisuus. Niiden piirissä ihmisiä on uhkailtu helvetillä tai hengenmenolla. Psyykkistä, fyysistä ja sosiaalista hyvinvointia on voitu rajoittaa tuhoisasti.

"Eräitä räikeimpiä suggestiivisten menetelmien sovellutuksia on nähtävissä uskonnollisissa lahkoissa, jotka pyrkivät jäsentensä manipulointiin. Näiden uskonnollisten yhteisöjen kielteisiä piirteitä esiintyy myös joidenkin terapiamuotojen ympärille kehkeytyneissä yhteisöissä, samoin syklisesti päätään nostavissa, hengen rajatonta voimaa korostavissa valmennus- ja menestysopeissa", jatkaa Lauerma.

Ääriliikkeitä kritisoidessaan Lauerma näkee myös uskonnollisuuden toisen puolen. Hän nimittää sitä uskonnollisuuden valtavirraksi.

"Uskonnolliset tai hengelliset kokemukset ovat monille ihmisille olennaisia maailmanselityksen ja minäkokemuksen rakennuspuita. Joidenkin tutkimusten mukaan uskonnollinen vakaumus liittyy tilastollisesti hyvään mielentasapainoon", hän kirjoittaa eräässä artikkelissaan.

 

Lähteet:

Hannu Lauerma: Pahuuden anatomia. Pahuus, hulluus, juoppous. Edita 2009.

Hannu Lauerma: Uskonnollinen kokemus vai psykiatrinen oire? Duodecim-aikakauskirja 23/2000.

Jaa tämä artikkeli: