null Paikallisehdokkaat esittäytyivät kirkossa

Vaaliteemat esiin. Matteuksen kirkolla kuultiin itähelsinkiläisten kansanedustajaehdokkaiden mielipiteitä muun muassa maahanmuutosta ja verotuksesta. Kuva: Jani Laukkanen

Vaaliteemat esiin. Matteuksen kirkolla kuultiin itähelsinkiläisten kansanedustajaehdokkaiden mielipiteitä muun muassa maahanmuutosta ja verotuksesta. Kuva: Jani Laukkanen

Paikallisehdokkaat esittäytyivät kirkossa

Itähelsinkiläiset vaaliehdokkaat keskustelivat oikeudenmukaisuudesta Matteuksen kirkolla.

Vartiokylän seurakunta kutsui itähelsinkiläisiä kansanedustajaehdokkaita keskustelemaan siitä, mitkä asiat tekisivät Suomesta oikeudenmukaisen. Viimeviikkoiseen paneeliin osallistui niin politiikan konkareita kuin ensikertalaisiakin.

Keskustelemassa olivat Zahra Abdulla (Vihr.), Paavo Arhinmäki (Vas.), Elina Das Bhowmik (Kesk.), Eero Heinäluoma (SDP), Hannele Luukkainen (Kok.), Heini Röyskö (KD) ja Arto Välikangas (PS). RKP:n edustaja ei saapunut paikalle.

Panelistit tuntuivat olevan yhtä mieltä siitä, että vanhustenhuoltoon ja lapsiperheisiin kuuluisi satsata reilusti enemmän. Samoin moni kantoi huolta siitä, että jokaisella pitäisi olla mahdollisuus työpaikkaan.

Maahanmuutosta keskustellessa alkoi mielipide-erojakin ilmaantua. Maahanmuuttajien oikeuksien ja palvelujen puolesta puhui voimakkaimmin vihreiden Abdulla, joka on itsekin maahanmuuttaja.

Perussuomalaisten Välikangas korosti suomalaisten oikeutta omaan kulttuuriinsa. Hän piti erikoisena sitä, että suomalaiset pyytävät anteeksi omassa maassa kulttuuriaan.

– Mielestäni meillä on oikeus olla kansallismielisiä tässä maassa ja laulaa Suvivirsi ja Enkeli taivaan kouluissa, Välikangas sanoi.

Vasemmistoliiton Arhinmäen mielestä olisi absurdia väittää, että maahanmuuttajat pakottaisivat muuttamaan suomalaista kulttuuria – jäähän ulkomaalaisten osuus Suomessa alle muutamaan prosenttiin. Hänen mukaansa kulttuuri muuttuu, koska suomalaiset itse haluavat sen muuttuvan.

Abdullan mukaan suomalaisilla on ilman muuta oikeus omaan kulttuuriinsa, mutta kenelläkään ei ole silti oikeutta loukata muista kulttuureista tulevia. Hän kuulutti tasa-arvoa, joka kuuluu kaikille iästä, sosiaalisesta taustasta ja uskonnosta riippumatta.

 

Illan aikana puhuttiin paljon myös verotuksesta. Kullakin puolueella on omat käsityksensä siitä, miten verotus pitäisi oikeimmin järjestää eli mistä asioista pitäisi eniten verottaa. SDP:n Heinäluoma totesi verotusta koskevien päätösten kuuluvan merkittävimpiin asioihin eduskunnassa.

– Verotuksessa tulee esille se, mitä me todellisuudessa oikeudenmukaisuudesta ajattelemme. Kaikki, mitä haluamme tehdä, edellyttää verotuloja, Heinäluoma painotti palvelujen ja verojen välistä yhteyttä.

Eräs helsinkiläisittäin mielenkiintoinen verotieto liittyi aluepolitiikkaan. Kokoomuksen Luukkaisen mukaan valtiontasauksen myötä pääkaupungista hupenee 300 miljoonaa euroa muualle Suomeen.

– Jos Helsinki saisi pitää kaikki omat verotulonsa, meillä ei olisi vaikeuksia järjestää täällä palveluja. Toivoisin tilanteeseen muutosta, Luukkainen sanoi.

Keskustan Das Bhowmik puolusti verotulojen jakamista muualle maahan sanomalla, että alueellinen tasa-arvo on tärkeä arvo. Hänen mielestä muuallakin maassa täytyy säilyä elämän edellytykset. Das Bhowmikin mukaan 300 miljoonaa euroa olisi pieni summa, jos ryhdyttäisiin rakentamaan esimerkiksi kouluja ja päiväkoteja.

 

Lasten ja nuorten ongelmat nostettiin vaalipaneelissa myös esiin. Kristillisdemokraattien Röyskö arveli, että yksi keino puuttua hankaluuksiin ennaltaehkäisevästi voisi olla nuorisotyöntekijöiden tuominen osaksi kouluyhteisöjä.

– Nuorisotyöntekijät tulisivat nuorten rinnalle juttelemaan. Se olisi matalan tason havainnointia. Nuorisotyöntekijöiden vahvuutena on yhteisöllisyyden vahvistaminen, kun taas kouluterveydenhoitajalle juttelemisessa voi olla kliinisempi leima, Röyskö perusteli.

Noora Melaanvuo
 

Lisäyksiä ehdokasjuttuun

Kirkko ja kaupungissa kerrottiin tässä jutussa Helsingin piirin eduskuntavaaliehdokkaista, jotka ovat kirkon luottamushenkilöitä tai työntekijöitä tai joilla on muuten erityinen kytkös kirkkoon. Seuraavat henkilöt puuttuivat jutusta:

Erikoislääkäri Sari Mäkimattila on Haagan seurakuntaneuvoston jäsen ja kristillisdemokraattien ehdokkaana eduskuntavaaleissa. Päihdeterapeutti ja ex-huippunyrkkeilijä Jukka Järvinen on Oulunkylän seurakuntaneuvoston jäsen ja ehdolla SDP:n listalla. SDP:n ehdokkaisiin kuuluu myös Timo Kontio, joka on opiskellut nuorisotyönohjaajaksi Raamattuopistossa ja tehnyt nuorisotyötä Herttoniemen seurakunnassa.

Seurakuntayhtymän palveluksessa oleva vastaava ohjaaja, päihdeasiantuntija Sirkka Hänninen on Perussuomalaisten ehdokkaana.
Jutussa mainittu Tuulikki Vuorinen on sitoutumattomana ehdokkaana kristillisdemokraattien listalla.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.