Paikka lasta kaipaavalle
Hiljainen suru. Lapsen menettäminen ja oman lapsen kaipuu ovat asioita, joista monen on vaikea puhua. Tyhjän sylin messuun voi tulla hakemaan lohtua myös menetetyn isänpäivän murheeseen.

Hiljainen suru. Lapsen menettäminen ja oman lapsen kaipuu ovat asioita, joista monen on vaikea puhua. Tyhjän sylin messuun voi tulla hakemaan lohtua myös menetetyn isänpäivän murheeseen.

Paikka lasta kaipaavalle

Kaksi äitiä kertoo vauvansa kuolemasta. Tyhjän sylin messussa suru saa tulla esiin.

Teksti Anu Heikkinen
Kuva Sirpa Päivinen
Meilahden kirkossa vietetään ensi lauantaina Tyhjän sylin messua. Se on tarkoitettu kaikille, jotka ovat surreet lapsen menettämistä tai lapsettomuutta.

Kaisan perheeseen suru saapui viime vuoden lokakuussa. Vauvan piti syntyä minä päivänä hyvänsä. Eräänä aamuna vauvan potkuja ei enää tuntunutkaan. Tuli raskas reissu sairaalaan.

– Huoli oli kova, mutta toivoimme loppuun saakka. Ultrassa lääkäri totesi, että vauva on kuollut. Se oli pahin hetki, Kaisa kertoo.

Ensimmäisenä tulivat shokki ja epäusko, suru ja muut tunteet vasta viiveellä. Kaisa joutui synnyttämään kuolleen lapsensa samana päivänä. Alkuillasta hän sai syliinsä kauniin pienen pojan, joka piti hyvästellä.

– Pesin ja puin vauvan mieheni kanssa. Otimme muistoksi vauvan hiuskiehkuran sekä käden- ja jalanjäljet. Tuntui tärkeältä, että olin saanut synnyttää hänet.

Tutkimuksissa selvisi, että lapsi oli kuollut hapenpuutteeseen. Syytä siihen ei voitu selvittää.

Aluksi paha olo vain kasvoi. Kaisa muistaa, että vaikeinta oli kolme kuukautta vauvan kuoleman jälkeen. Ihmiset olettivat, että aika alkaisi auttaa surussa.

– Muiden aikakäsitys on erilainen kuin sen, joka on menettänyt. Vasta kesällä alkoi tuntua paremmalta. Opin hyväksymään tapahtuneen osaksi elämäntarinaani, Kaisa kertoo.

Kaisasta tuntui tärkeältä, että osa ystävistä uskalsi kohdata perheen surun. Jotkut ystävyyssuhteet pysyivät, osa hiipui. Myös vertaistuki, liikunta ja kirjoittaminen auttoivat.

Suurin ilo oli esikoinen, joka on nyt viisivuotias. Surussa oli silti välillä vaikeaa olla äiti.

Meni pitkään, ennen kuin Kaisa kykeni tapaamaan lähipiirin vauvoja. Nyt hän on viimeisillään raskaana. Syksy on saanut hänet elämään vuoden takaisia tapahtumia uudelleen.

– Raskaus on ollut toivon ja pelon kamppailua. Uusi vauva ei korvaa menetettyä. Surutyö jatkuu edelleen, mutta äidinrakkautta riittää jokaiselle lapselle.

Tyhjän sylin messussa puhuu Heidi Kajander-Maavuori Käpy ry:stä. Hänkin on menettänyt lapsen. Perheen toinen tytär Anni kuoli kahden kuukauden ikäisenä vuonna 2011.

– Kävyn vertaistoiminta on ollut tärkeä tuki ammattiavun rinnalla. Tapaamisissa on voinut käydä läpi tunteita pettymyksestä ja surusta vihaan. Välillä on naurettukin, Kajander-Maavuori kertoo.

Syli voi tuntua tyhjältä monin tavoin. Joitakin suru koskettaa siksi, ettei lasta koskaan saanutkaan. Joku on kokenut keskenmenon. Menetyksen surua voi tuntea myös raskauden keskeytykseen päätynyt.

Messuun ovat tervetulleita muutkin kuin oman lapsensa menettäneet. Joku suree lapsenlastaan, toinen läheistä kummilastaan.

Kirkko on valaistu kynttilöin Tyhjän sylin messussa. Musiikki on rauhallista ja mietiskelevää. Penkkiin voi istua nimettömänä surunsa kanssa. Messun jälkeen kahvilla on myös mahdollisuus keskusteluun.

Kajander-Maavuorelle Tyhjän sylin messut ovat olleet lohdullisia. Messussa ei tarvitse esittää selviytyneensä, vaan sinne voi tulla haavojensa ja pelkojensa kanssa. Messussa voi rukoilla, sytyttää kynttilän tai kysyä mielessään Jumalalta, miksi näin kävi.

– Toivon messuun tulijan saavan tilaisuudesta lohtua ja voimia jaksaa elinikäisen surun tiellä. Suru pysyy, mutta sen olomuodot ja voimakkuus muuttuvat. Menen messuun, koska haluan kiittää siitä lyhyestä yhteisestä ajasta, jonka Annimme kanssa saimme.

Messun toteuttamisessa ovat mukana Lapsikuolemaperheiden yhdistys Käpy ry, Lapsettomien yhdistys Simpukka ry sekä kriisiraskauteen joutuneita ja abortin kokeneita tukeva Itu-projekti.

Tyhjän sylin messu Meilahden kirkossa, Pihlajatie 16, la 8.11. klo 17.

Jaa tämä artikkeli: