null Päivä kirkon töissä: Lastenohjaaja

Pienten parissa. Lastenohjaaja Ville Pasanen pitää siitä, että lasten kanssa jokainen työpäivä on erilainen. Kasvaneet ryhmäkoot ovat työssä haasteellisin asia. Kuva: Sirpa Päivinen

Pienten parissa. Lastenohjaaja Ville Pasanen pitää siitä, että lasten kanssa jokainen työpäivä on erilainen. Kasvaneet ryhmäkoot ovat työssä haasteellisin asia. Kuva: Sirpa Päivinen

Hyvä elämä

Päivä kirkon töissä: Lastenohjaaja

Ville Pasasesta piti tulla snooker-ammattilainen, mutta hän päätyikin puolivahingossa lastenohjaajaksi.

6.40 Herään suihkuun ja aamiaiselle kotona Alppilan kirkon asuntosiivessä. Muistutan yhdeksänvuotiasta tytärtäni pakkaamaan koulurepun.

7.30 Matkaan bussilla numero 23 Pasilaan ja sieltä junalla Oulunkylään.

8.00 Kirkolla kollegani Majlis ja Pia ovat jo aamukahvilla. Laitan askartelupöydälle valmiiksi kartonkia, silkkipaperia ja saksia. Tänään askarrellaan kevään kunniaksi aurinko.

8.30 Päiväkerho alkaa ulkoilulla. Kerhossa on kymmenen lasta, iältään 3–5-vuotiaita. Poikien kanssa käydään tiukka sählymatsi. Kirkon pihan reunasta alkaa pieni metsikkö, josta löytyy suuria aarteita, kuten keppejä. Kun kevät etenee, pääsemme eväsretkelle.

9.30 Sisällä rauhoitumme hartauteen. Puhumme siitä, kun enkeli ilmestyi Marialle ja ilmoitti Jeesuksen syntymästä. Enkelit ovat tuttu aihe Enkelien sunnuntailta. Silloin lapset miettivät, ovatko enkelit aina tyttöjä vai voisiko enkeli olla myös poika.

9.40 Lapset askartelevat ja leikkivät ryhmissä. Saksien käyttöä vasta opetellaan. Lasten omaehtoisia leikkejä on mahtavaa seurata. Hauskoja kommentteja ja naurua riittää joka päivä. Pienimmät lapset ovat kuin avoimia kirjoja.

10.30 Evästauolla luetaan ruokarukous ja kaivetaan leivät ja pillimehut repuista. Yhdessä syöminen on tärkeä hetki.

11.00 Harjoittelemme liikkumaan eläinten tapaan. Olemme karhuja ja flamingoja. Sitten on aika rauhoittua ennen kotimatkaa. Lapset loikoilevat silmät kiinni lattialla. Lopuksi jokainen saa kertoa, mitä piti kerhopäivästä.

11.30 Lusikoin taukohuoneessa siskonmakkarakeittoa. Lounasseurana ovat seurakuntasihteeri Eveliina ja diakoni Kirsti. Meillä on hyvä periaate, että lounaalla saa puhua kaikesta muusta paitsi työasioista.

12.00 Ensimmäiset koululaiset saapuvat iltapäiväkerhoon, jossa käy 46 eka-tokaluokkalaista kahdesta koulusta. Osa heistä aloittaa heti läksyjen tekemisen. Välillä Majlis pitää hartauden. Iso osa kerholaisista ei kuulu kirkkoon, mutta useimmat osallistuvat hartauteen. Jos joku ei halua osallistua, hänen kanssaan keksitään muuta tekemistä.

13.00 Lisää lapsia saapuu, kun olemme ulkoilemassa. Onneksi tänään on mukava ilma. Tykkään juosta lasten kanssa ja välillä vähän riehuakin. Usein kerholaisten mielestä on hauskinta jahdata minua ympäri pihaa.

14.30 Loputkin kerholaiset ovat tulleet paikalle, kun lähdemme välipalalle tien toisella puolella olevalla Oulunkylän ala-asteelle. Tarjolla on juustosämpylöitä ja kasviksia.

15.00 Osa lapsista lähtee jo kotiin, osa jää vielä kirkolle. Puuharyhmiä on kolme: Auringonkukat, Siilit ja Ketut. Autan tarvittaessa läksyissä. Ekaluokkalaisilta menevät välillä numerot väärin päin, mutta muuten sujuu hienosti. UNO, Kimble ja Cluedo ovat suosikkipelejä.

16.00 Suurin osa lapsista on jo lähtenyt. Muutamien kanssa ulkoillaan vielä.

16.30 Kerhon päätyttyä lähden kotiin. Työasiat jäävät työpaikan oven taakse.

 

Lastenohjaajat lukuina

- Helsingin seurakunnissa työskentelee 92 lastenohjaajaa. Heistä naisia on 84, miehiä 8.

- Suurin osa lastenohjaajista on 50–59-vuotiaita.

- Keskipalkka on 2096 euroa kuussa.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.