Armollinen aamu. Vuonna 2010 TV 1:n ohjelmasarjassa Virsistä viisi äänestettiin suomalaisten suosikkivirsi. Se oli virsi 338, Päivä vain ja hetki kerrallansa. Se lupaa Jumalan läsnäoloa elämän jokaiseen päivään: ”Joka hetki hän on lähelläni, joka aamu antaa armonsa. Herran huomaan uskon elämäni, hän suo voimansa ja neuvonsa.” Kuva: Timo Nieminen / Kuvaliiteri
Päivä vain ja hetki kerrallansa
Virsiruno muuttuu ajan kuluessa. Virren tulkinta ja säestystyyli voivat vaihdella, mutta kaiken kaikkiaan virsi voi nykyisin hyvin.
Virsitutkijat ovat perinteisesti lähestyneet tutkimuskohdettaan musiikkina, sävelmänsä kautta. Suomalainen kirjallisuudentutkimus taas ei ole virttä juuri tutkinut.
Tuore kirja Virren virtaa, veisattu runo ennen ja nyt (Kansanvalistusseura 2010) on tervetullut lisä virsitutkimukseen, se kun valottaa virttä nimenomaan lyriikkana.
Kahden kirjallisuudentutkijan, kirjailija Liisa Enwaldin ja dosentti Tuula Hökän, toimittama kokoomateos miettii niin virren yhteisöllistä merkitystä ja Lutherin virsikäsitystä kuin virrensäkeiden osaa kansakunnan muistina.
”Virsi on kirkollisissa tilanteissa laulettava tekstin ja sävelmän muodostama kokonaisuus, yleensä mitallinen, säkeistömuotoinen ja riimillinen”, määrittelee Kirkkomusiikin käsikirja (Kirjapaja 2003).
– Virsi on puhuttelun runoa, kiteyttää filosofian tohtori Tuula Hökkä. – Virrellä ilmaistaan ylistystä, kiitosta ja kaipausta kuten maallisessa runoudessa vaikka oodilla.
Kaunokirjallisuudessa runo on yksilön itseilmaisua, virsi taas on yhteisön lyriikkaa, Tuula Hökkä huomauttaa.
Ja virtenä runo on jatkuvassa liikkeessä muokkausten ja käännösten sekä uusien sanojen tekstiin sovittamisen myötä. Virren runo-olemukseen liittyy myös sakraalistunut kieli, mikä osaltaan tekee virrestä juuri virren.
”Virressä on sakraalitilaus. Siinä on tilaa pyhyyden kokemiselle,” sanoittaa kirjoituksessaan kirkkoherra, kirjailija Toivo Hyyryläinen.
Hänen mukaansa inhimilliset tunteet ja elämäntilanteet kuten rakkaus ja viha, rohkeus ja pelko, syntymä ja kuolema puhdistuvat virressä samoin kuin ihmisen henki puhdistuu Jumalan sanan lähteessä.
Musiikintutkija Leena Jäppilä on tutkinut, miten virsi vaeltaa. Yhtenä esimerkkinä on virren 63, Oi rakkain Jeesukseni, matka tanssin kaltaisesta lemmentuskaa tihkuvasta kuorolaulusta piinaviikon virreksi. ”Alkuperäinen sävelmä oli hyvä. Niin hyvä, ettei sitä sopinut jättää pelkästään paholaisen käyttöön”, Jäppilä sanailee.
Virsi-sanalla voi olla negatiivinen kaiku. ”Se veisasi taas sitä vanhaa virttä” rinnastuu läksyttämiseen.
Pohtiessaan ihmisen virrestä vieraantumista Leena Jäppilä arvelee, että jos virsi on tuttu vain hautajaisista ja tuntuu liittyvän esimerkiksi sukulaisten huonoihin väleihin tai teennäiseksi koettuun tilanteeseen, siitä syntyy näköharha.
Virsikammo on Jäppilän mukaan ymmärrettävää myös, jos virsimuistoon liittyy pakottaminen vaikka koulun aamuhartaudessa ja epävireisen veisuun musikaaliselle aiheuttama korvan kärsimys.
Filosofian tohtori Liisa Enwald tutkii tekstissään muun muassa virsien maalaamia tuonpuoleisuuden kuvia kuten taivaan riemun ilmentämistä ylimaallisena musiikkina.
Mutta mistä kertoo se, että vuoden 1701 virsikirjan dantemaisen tulenkarvaiset helvettikuvat ovat laimenneet virsikirjan nykyiseen laitokseen tultaessa, ja vanhojen virsien Herran kuritus vaihtunut lempeäksi paimenkädeksi?
Enwald pitää monien uusien virsirunojen maailmankuvaa jokseenkin säyseänä, sillä jyrkkiä kontrasteja on niissä vähemmän kuin edeltäjissään.
Lieneekö säyseys tuonut mukanaan myös latteuden?
Virsilevyistä viini- ja virsiseuraan
Viimeisten kymmenen vuoden aikana on ilmestynyt useita virsilevyjä, sekä soitettuja että laulettuja. Virsiä ovat levyttäneet omalla tyylillään muun muassa saksofonistit Sakari Kukko ja Jukka Perko, Lahden kaupunginorkesteri ja Ylioppilaskunnan Laulajat.
Laulaja-näyttelijä Samuli Edelmann on tehnyt virsilevyjä jo kolme. Henki kulkee -levyillä lauloivat virsiä ja hengellisiä lauluja useat taiteilijat kuten Maarit Hurmerinta, Anna Eriksson ja Mikko Kuustonen.
Tuoretta virsilevystöä on entisen Tasavallan Presidentti -kitaristin Jukka Tolosen helmikuussa 2011 ilmestynyt Juudan leijona, jossa kitaroi myös Marzi Nyman.
Metallimessu ja pop-messu käsittelevät virren melodiaa uudella otteella, mutta lyriikka säilyy nykyisen virsikirjamme sille antamassa muodossa.
Viimevuotisessa TV1:n ohjelmasarjassa Virsistä viisi katseltiin virttä monesta suunnasta, ja suomalaiset äänestivät suosikkivirrekseen numeron 338, Päivä vain ja hetki kerrallansa.
Helsingissä on kokoontunut keväästä 2008 itseään viini- ja virsiseuraksi kutsuva löyhä yhteenliittymä, jonka perustajat ovat kirjailija Kaisa Raittila ja kirkkohistorian dosentti Mikko Malkavaara. Konseptiin kuuluu Facebookissa leviävä kutsu koteihin veisaamaan. Tulija ottaa mukaansa juustoa, patonkia tai viiniä yhteiselle pöydälle sekä virsikirjan. Jokainen voi ehdottaa virttä ja kertoa valinnastaan. Virret veisataan kokonaan.
Kokoontumisille on tunnusomaista, että veisuu syrjäyttää kiinnostuksen tarjoiluihin.
Jaa tämä artikkeli: