Päivä vattumatona
Zacharias Topeliuksen sadussa Lauri-poika tahtoo tappaa vattumadon, mutta hänen sisarensa kiikuttavat sen ulos lehdellä. Myöhemmin paljastuu, että mato onkin Vattukuningas. Kerran vuodessa hän viettää päivän matona. Suuren hengen langettaman loitsun tarkoituksena on estää kuningasta ylpistymästä.
Satu teki minuun suuren vaikutuksen lapsena – minun on edelleen hyvin vaikea tappaa hyttystäkään. Tytöt, jotka pelastivat vattumadon hengen, saivat sydämellisyydestään korvauksen: kun he eksyivät metsään, Vattukuningas järjesti heille evästä ja yösijan. Kotiin viemisiksi he saivat korin, jossa oli vadelmanmuotoisin jalokivin koristellut rannerenkaat. Isosisko sai 12 koria mitä upeimpia vadelmia hillottaviksi.
Perheen pojalle kuningas antoi kaikkein ajatteluttavimman lahjan. Vattumadon muotoisessa solmioneulassa luki ”Lauri, älä koskaan tapa turvatonta!”
Topeliuksen nerous piilee näissä yksinkertaisissa kertomuksissa, joissa marjastamisen ja hilloamisen kaltaisista arjen tapahtumista kasvaa filosofisia vertauskuvia. Vattumato on monitasoinen kuvaus vallasta, nöyryydestä ja elämän kunnioittamisesta. Sen ytimeen on kätketty kaksinkertainen opetus empatian merkityksestä: madoksi alennettua kuningasta muistutetaan siitä, millaista on elää avuttomana. Vahvemman valtaa käyttäville lapsille muistutetaan, että mitättömässäkin olennossa piilee suuruus.
”Älä tapa turvatonta” on hyvin järkeenkäypä ohje. Sen toteuttaminen on ihmiskunnan historiassa kuitenkin monta kertaa osoittautunut vaikeaksi, ellei jopa ylivoimaiseksi. Siksi Topeliuksen ihana satu on kuolematon, ja sen tulisi kuulua aina uusien sukupolvien lukemisiin.
Metsät ja puutarhapalstojen pensaat ovat nyt täynnä vadelmia. Poimin niitä kiitollisena luonnonantimista. Kun vattumato kurkistaa punaisesta kamaristaan, nostan sen lehdellä syrjään ja toivon, että Vattukuningas alamaisineen saa elää luonnossamme vuosisadasta toiseen.
Kirjoittaja on äiti ja kirjailija.
Jaa tämä artikkeli: