Pakastettu rakkaus
Vanhemmat olivat lähteneet. Oltiin vaihdettu pinnallisesti kuulumiset, sääkin oli ollut huono. Kuin hiukan vieraiden tuttujen kanssa olisi juteltu. Mutta siinä ne taas nököttivät keittiön pöydällä: kasa pakasteita, maalarinteipit rasioiden päällä, tuttu käsiala: ”Mustikka -12”.
Toivat taas mustikkaa.
Kaikki vanhemmat tekevät virheitä lasten kasvatuksessa. Ainakin lasten mielestä. Samaan aikaan kaikki vanhemmat tekevät siinä parhaansa. Toisten paras kasvatus ja huolenpito on niin heikkoa, että se on lapsille haitaksi. Toisten vanhempien paras yritys on niin hyvää, että se on lastenkin kannalta hyvä.
Vaan ei aina silloinkaan. Vanhempien tapa olla maailmassa voi olla tyystin erilainen kuin mitä lapsi kaipaisi kukoistaakseen oikein kunnolla. Sellaista se on. Ihmissuhteita ne ovat aikuisten ja lastenkin välit. Vaikka ne eivät olisi tuhoisia, aina voi jäädä jotain kaihertamaan. Vaikka lasta ei olisi hakattu pienenä, hän saattaa puida lapsuuden kokemuksia pitkään vielä aikuisenakin. Kokemukset näkyvät, ne vaikuttavat omiin valintoihin.
Jokainen pienen lapsen vanhempi ymmärtää tämän jollain tasolla. Siksi vanhempien ja lasten suhteesta voisi puhua useamminkin. En tarkoita, että vanhempia pitäisi syytellä. Kyllä vanhemmat tietävät, että joskus tulee mokattua, jopa pitkäkestoisesti. Sen sijaan voisimme puhua enemmän siitä kaikesta hyvästä. Onnistumisista.
Ei olisi haittaa, jos me aikuiseksi kasvaneet lapset joskus kertoisimme vanhemmillemme kaiken sen, minkä nämä ovat tehneet hyvin. Tai edes osia siitä. Se olisi hyväksi molemmille osapuolille, olivat välit kuinka vaikeat tahansa.
Samaan aikaan lapset voisivat myös käyttää aikuisen hahmotuskykyään ja nähdä pienten viestien taakse. Esimerkiksi mustikoiden. Pakastemarjojen rahtaaminen lapsen kotiin on mitä ilmeisin kiintymyksen merkki. Se on tunteista puhumattoman sukupolven tapa rakastaa.
Keittiön pöydälle pinottuihin pakasteihin on jokaiseen kätketty toinen, näkymätön teippi. Niissä lukee: ”turvallinen halaus”, ”hento kosketus lähtiessä”, ”myöhäinen keskustelu keittiönpöydän ääressä” ja ”rakkautta”.
Siksi, aina välillä, jäiset mustikat sulattavat sydämeni.
riku.siivonen@avajaopen.fi
Kirjoittaja on urkukeräilijä
ja viestintäyrittäjä.
Jaa tämä artikkeli: