— Olen taistelijaluonne — lumessakin, sanoo Elina Miettinen.
Palasista elämäntarinaksi
Elina Miettinen kirjoittaa elämänsä ja sukunsa tarinaa omaksi ilokseen ja jälkipolvia varten.
Lumi painaa kirsikkapuuta. Taloon johtaa käsin lapioitu polku korkeitten kinosten läpi. Elina Miettinen, 67 asuu ja huolehtii yksin omakotitalostaan Vapaalassa.
— Tässä talossa on kaikki, mitä olen toivonut. Takka, sauna ja leivinuuni, hän kertoo.
Uunia hän lämmittää usein ja leipoo leipää, josta riittää myös lähimmille jaettavaksi.
Kun Miettinen jäi eläkkeelle uskonnon- ja psykologian lehtorin työstä kuusi vuotta sitten, lisääntynyt vapaa-aika yllätti. Hän oli aina kävellyt, hiihtänyt ja käynyt jumpassa. Eläkkeellä hänellä oli äkkiä aikaa myös lukemiselle ja vapaaehtoistyölle. Vanhaan kirjoittamisharrastukseenkin löytyi uusi vaihde.
Mielenpurkausta ja itsehoitoa
Elina Miettinen on kirjoittanut aina paljon, sekä kirjeitä että päiväkirjoja. Vuosien varrella päiväkirjoihin ovat tallentuneet elämän hyvät ja huonot vaiheet, usein yhtenä ryöppynä ja katkeamattomana monisivuisena virtana.
— Kirjoittaminen on ollut mielenpurkausta ja itsehoitomenetelmä elämän eri vaiheissa, varsinkin kipeän avioeron aikana, mutta myös hyvinä hetkinä. Olen taistelijaluonne, hän kuvailee.
Vähitellen syntyi ajatus koota kirjoitetuista palasista elämäntarina, omien vanhempien tarina ja oma tarina jälkipolville.
— Halusin kirjoittaa lapsilleni meidän perheestä.
Viime keväänä Miettinen osallistui Vantaan Sanataidekoulun järjestämälle elämäntarinan kirjoituskurssille.
— Siellä sekalaisista paloista alkoi muodostua elämäntarina. Ryhmän tuki ja keskinäinen luottamus osoittautuivat minulle tärkeiksi asioiksi.
Miettisellä on kaksi aikuista lasta, poika ja tytär, joilla on molemmilla omat perheet. Lapsenlapset Amanda ja Noora ovat nykyisin hänen elämänsä tärkeimmät henkilöt ja menevät kaiken muun edelle.
— Myös heille halusin kirjoittaa omaa ja sukuni tarinaa.
Virret kantavat läpi elämän
Elina on omaa sukuaan Takala ja kotoisin Etelä-Pohjanmaalta. Lapsuudenkodissa uskonto oli vahvasti läsnä.
Kirjoittaessaan äidistään ja isästään Miettinen huomasi, kuinka paljon heidän elämäänsä ovat aina kuuluneet virret.
— Äiti korosti kiitosta. Hän aloitti päivänsä kiitosvirrellä: "Taas alkaa kiitoksella nyt tahdon päiväni." Isä puolestaan päätti päivän iltavirren sanoin: "Taas päivä ajan virtahan nyt iäks uppoaa, armosta hyvän Jumalan yö levon lahjoittaa."
Virret ovat kantaneet myös Elina Miettisen elämää, ja siksi hän lisäsi virsien sanoja kirjoituksensa lomaan. Hänen mielivirsiään ovat Sinuhun turvaan Jumala ja Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan, joka tuo hänelle mieleen oman äidin.
Muistona äidistä Miettisellä on tämän käsin kirjailema perintötaulu, jossa on sanat "Aamulla armoas muistan, ehtoolla totuuttas". Taulu oli aikanaan äidin ja isän makuuhuoneen seinällä, nyt oman.
— Katson taulua aamuisin ja iltaisin. Jumalaan turvautuminen ja hyvyyden voimaan uskominen ovat äitini ja isäni perintö, elämänviisaus, jonka toivon voivani siirtää lapsilleni ja lastenlapsilleni.
Viime aikoina ilmestyneistä kotimaisista romaaneista Antti Hyryn Uuni on ollut Miettiselle tärkeä kirja. Hän katsoo omaa leivinuuniaan ja pohtii.
— Uunin mitoilla ja elämällä on rajansa. Mutta niiden rajojen sisällä voi saada lämpöä.
Jaa tämä artikkeli: