null Palestiina pyrkii valtioksi

Mielenosoitus. Palestiinalaisten kotien hävittäminen Israelin miehittämällä Länsirannalla on nostattanut Susyan alueen asukkaat vastarintaan.

Mielenosoitus. Palestiinalaisten kotien hävittäminen Israelin miehittämällä Länsirannalla on nostattanut Susyan alueen asukkaat vastarintaan.

Palestiina pyrkii valtioksi

YK:sta haetaan tarkkailijan asemaa jäsenyyden sijasta.

Teksti ja kuva Mya Guarnieri/IPS

Palestiinan vapautusjärjestö PLO aikoo hakea syyskuun lopulla tarkkailijavaltion asemaa YK:ssa. PLO:n hakemus YK:n jäsenyydestä hylättiin vuosi sitten. Tarkkailijan asemakin mahdollistaisi jäsenyyden monissa YK-järjestöissä ja antaisi oikeuden haastaa Israel sotarikoksista kansainväliseen rikostuomioistuimeen.

Vuodesta 1967 jatkunut Israelin miehitysvalta Länsirannan palestiinalaisalueella on YK:n mukaan laiton.

Israelia hallitsevan Likud-puolueen kansanedustaja Danny Danon on tehnyt lakialoitteen C-alueen liittämisestä Israeliin. Alue kattaa 60 prosenttia Länsirannasta ja sisältää yli 200 juutalaissiirtokuntaa tai etuvartiota.

Koska Israel käytännössä hallitsee C-aluetta, kansanedustaja Uri Ariel on ehdottanut maansa siviililakien saattamista voimaan siellä. Jerusalem Postin mukaan osa kansanedustajista pohtii koko Länsirannan ottamista. Israelin hallituksen tiedottaja Mark Regev kuitenkin kuittaa puheet C-alueen liittämisestä hölynpölyksi.

Käytäntö todistaa muusta. Israelilaisen Peace Now -järjestön mukaan siirtokuntien rakentaminen Länsirannalla kiihtyi viime vuonna ja uusia kohteita avattiin 1 850. Tänä vuonna siirtokuntiin on hyväksytty jo 1 400 uutta rakennushanketta ja niiden asukasluku on noussut liki viisi prosenttia.

Samaan aikaan palestiinalaisia työnnetään kiihtyvää tahtia pois. YK:n mukaan C-alueella ja Itä-Jerusalemissa tuhottiin tammi-kesäkuussa 384:n palestiinalais- tai beduiiniperheen kodit. Häädettyjen määrä on nelinkertaistunut vuodesta 2008, ja heistä puolet on lapsia.

Israel perustelee palestiinalaisasuntojen tuhoamista rakennusten laittomuudella, vaikka monet periytyvät miehitystä edeltävältä ajalta. Lukuisat palestiinalaiskylät käyvät toivotonta oikeustaistelua olemassaolostaan.

Israelin ihmisoikeusyhdistyksen Tamar Feldman kertoo maansa perustaneen sotaharjoitusalueita ja luonnonpuistoja, joihin vedoten palestiinalaiset häädetään. Kansainvälinen oikeus ei salli sellaista toimintaa miehitetyllä alueella.

Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun asettama Levyn komitea kiisti heinäkuussa, että Israel miehittäisi Länsirantaa. Se kehotti hallitusta laillistamaan siirtokunnat, mitä moni piti valmisteluna alueen liittämiselle Israeliin.

Asuntojen hävittämistä vastustavan israelilaisen järjestön johtaja Jeff Halper kertoo, että monet siirtokunnat on rakennettu yksityisten palestiinalaisten maalle.

– Israelin korkein oikeus ei salli maiden pakkolunastusta, mutta alueen pakkoliitoksessa maat siirtyisivät Israelin valtiolle.

Halper muistuttaa, että Israel liitti itseensä Itä-Jerusalemin 1980 ja Golanin kukkulat 1981 ilman kansainvälisiä seuraamuksia. Israelin miehitystä käsittelevän kirjan kirjoittanut Neve Gordon kuitenkin epäilee, että maa pelkää liikaa C-alueen kaappaamisen väestöpoliittisia ja poliittisia seurauksia.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.