Hikeä pintaan. Eija Harju zumbasi Ideal Fit-kuntosalilla Helsingissä syyskuun alussa.
Palloile, zumbaa, kävele tai jumppaa
Suomalaiset liikkuvat huolestuttavan vähän. Nyt myös kirkko varoittaa liiallisen istumisen vaaroista.
Aikaisemmin Eija Harjulla oli tapana heittäytyä sohvalle pitkien työpäivien jälkeen. Maatessa tuli usein herkuteltua.
”Kun jätin aamiaisen väliin ja kuittasin lounaan kokouspullilla, söin himaan tultuani kuin hevonen”, muistelee Espoon seurakuntayhtymässä tiedottajana työskentelevä Harju.
Kropan oikuttelujen vuoksi hän teki elämänmuutoksen kuusi vuotta sitten. Harju muutti syömistottumuksiaan terveellisemmiksi ja alkoi muun muassa juosta, käydä kuntosalilla, zumbailla ja tanssia.
Kuntoilu meni aluksi toiseen äärimmäisyyteen. ”Mikään ei riittänyt ja minusta tuli ylikuntoinen. Nyt olen löytänyt keskitien ja tasapainon.”
Harju tietää istumisen olevan toimistotyöläiselle vaaraksi. Siksi hän pyrkii nousemaan työtuolista useita kertoja päivässä. Kun tulee asiaa työtoverille, on parempi kipaista kertomassa se kasvotusten kuin lähettää sähköpostia.
Harjun ranteessa on aktiivisuusranneke, joka herjaa liian pitkän istumisen jälkeen. Laitteen keräämän datan voi lukea tablettitietokoneesta.
Uusi ajattelu on rantautunut myös Harjun työpaikalle Espoon seurakuntayhtymän viestinnän tiimiin. Esimerkiksi kehittämiskeskusteluja on hoidettu kävelykokouksina.
”Kokous sujui näppärämmin, kun kiersimme esimiehen kanssa muutaman kilometrin lenkin. Kumpikin oli etukäteen katsonut keskusteluun liittyvät paperit ja laittanut ylös ajatuksia”, Harju sanoo.
Kävelykokouksia suosittelee myös Kirkkohallituksen liikunta- ja urheiluvastaava Mikko Mäkelä. Mäkelän mukaan liike aktivoi aivoja ja helpottaa parhaimmillaan uusien innovaatioiden keksimistä. Myös seisomakokoukset tai taukojumppa voivat olla hyödyllisiä.
Istumisesta on Mikko Mäkelän mukaan tullut suomalaisten kansantauti. Jo alle kouluikäiset istuvat 60 prosenttia ajastaan, aikuisilla luku nousee 80 prosenttiin.
Keväällä starttasi opetus- ja kulttuuriministeriön tukema Liikkuva seurakunta -hanke. Prosessin aikana seurakuntia innostetaan kehittämään toimintamalleja, jotka saavat seurakuntalaiset ja työntekijät liikkumaan enemmän.
”Jumala on luonut meidät fyysisiksi. Holistisen, kokonaisvaltaisesti kristillisen ihmiskäsityksen mukaan ihminen voi hyvin, kun fyysinen, hengellinen ja psyykkinen puoli ovat kunnossa”, Mäkelä sanoo.
Liikunta ei ole kirkossa uusi keksintö. Varhaisnuorten kerhoissa on aina pelattu paljon, ja leireillä tai retkillä liikuntaa tulee luonnostaan.
Mahdollisuuksia olisi Mäkelän mukaan enempäänkin. Ei esimerkiksi maksa mitään, jos vaikkapa ikäihmisen luona vieraileva työntekijä vetää pienen jumpan.
Hartaudenkaan ei tarvitse aina olla istumista. Osalle ihmisistä paikoilleen jääminen on suorastaan luonteenvastaista.
Liikuntaa ja hengellisyyttä on yhdistetty esimerkiksi pyhissä tansseissa. Niitä on kokeiltu viime vuosina muun muassa Leppävaarassa.
Mäkelän kotiseurakunnassa Keravalla vapaaehtoispohjalta toimiva äijäsähly kokoaa 20–50-vuotiaita miehiä, joita seurakunta muuten harvoin kohtaa. ”Aluksi luetaan apostolinen siunaus, sitten pelaamme tunnin”, Mäkelä kertoo.
Espoon Kappelipalloilijoiden lentopallovuorolla käy kaikenikäisiä miehiä ja naisia. Syyskuun loppuun saakka he pelaavat Kauklahden ulkokentällä ja talvikaudella Mikkelän koululla. Mukana on sekä työelämässä olevia että eläkeläisiä.
Neljä vuotta mukana ollut Markku Malmi on urheillut koko ikänsä.
”Ensimmäisen kilpajuoksun juoksin 3- tai 4-vuotiaana. Olen pelannut myös jalkapalloa, mutta en enää jaksa juosta. Lentopallossa ei hengästy samalla tavalla”, eläkkeellä oleva Malmi kertoo.
Liikuntaa hän harrastaa kuntoilun ja terveyden vuoksi. Ryhmäliikunnassa tutustuu myös uusiin ihmisiin.
Mies on saanut pysyä terveenä.
”Nivelet ovat kunnossa, eikä liikkumiselle ole estettä. Pitkiä urheilutaukoja ei ole koskaan tullut.”
Runsaskaan liikuntamahdollisuuksien tarjoaminen ei saa kaikkia liikkeelle.
”Ihmiset, jotka muutenkin liikkuvat, lähtevät helpommin mukaan. He, jotka huomattavimmin hyötyisivät terveytensä kannalta, eivät välttämättä liiku”, Espoon tuomiokirkkoseurakunnan diakoniatyöntekijä Jyrki Myllärniemi sanoo.
Diakonian asiakkaat saivat jokunen vuosi sitten Espoon tuomiokirkkoseurakunnasta kannustuspaketteja, joihin kuului muun muassa lenkkarit ja pyyhe. Kaupunki puolestaan tarjosi ilmaisia uimahalli- ja kuntosalikäyntejä.
Myllärniemen mielestä kokeilu oli oikeansuuntainen, sillä liikunta voi tukea ja tuoda mielekästä tekemistä esimerkiksi masennuksen tai päihteiden kanssa kamppaileville.
Porukassa harrastettu liikunta kasvattaa myös yhteisöllisyyden kokemusta.
Heikossa elämäntilanteessa olevat ihmiset olisivat kaivanneet vieläkin runsaammin tukea. Heille olisi ollut tarpeen, että uimahalliin olisi lähtenyt mukaan työntekijä, ryhmä tai vapaaehtoinen.
”Me kaikki tiedämme, että lenkille on helpompi lähteä, jos joku soittaa ovikelloa ja sanoo, että nyt mennään”, Myllärniemi tuumii.
Jaa tämä artikkeli: