Kuva: Sirpa Päivinen
Paluumuuttajana Kivinokassa
Kun kääntyy Itäväylän kupeesta Kivinokkaan, tuntuu kuin astuisi tuoksuvaan ja soivaan telttaan.
– On niin rehevää, että hirvittää, naurahtaa alkukesän kasvu-spurtille Rita Löwenhild.
Hän lietsoo itsekin kukoistusta: käynnissä on Viron Türin kukkamarkkinoiden tuliaisten sijoittelu kesämökin ruukkuihin.
Paitsi yksi alueen noin 600 mökkiläisestä, Löwenhild on myös kaupunginosayhdistys Kivinokkalaiset ry:n puheenjohtaja.
Ehdotus Kivinokan rakentamisesta kaatui vapun alla kaupunkisuunnittelulautakunnassa. Asia tullaan avaamaan kuitenkin uudestaan kaupunginhallituksessa.
– On miltei mahdotonta kuvitella tänne 1600 auton parkkihallia, kerrostaloja ja kaikkea muuta kaavailtua, Löwenhild huokaa.
Kivinokkalaiset ovat laatineet esityksen alueen virkistyskäytön kehittämiseksi. Käytännön mallia on näytetty tapahtumien muodossa. Viime elokuussa uimarannalla esimerkiksi pidettiin Leijonasydän-elokuvan ennakkoensi-ilta.
– Tunnelma oli hieno, kun Ihmiset katsoivat leffaa illan pimetessä filteillä istuen.
Kivinokan systemaattinen virkistyskäyttö alkoi 1916 Sörnäisten työväenyhdistyksen ja urheiluseura Ponnistuksen vuokrasopimuksilla. Alueella on laajahko vanhan metsän alue ja tanssilava, ja kesäkahvilan pihamaalla perinteisiä maatalouseläimiä. Kun etäisyyttä pääkaupungin keskustaan on linnuntietä alle viisi kilometriä, on yhdistelmä maailmanlaajuisestikin erityinen.
– Etenkin japanilaiset ovat olleet haltioissaan. Ehkäpä aluetta voitaisiin markkinoida enemmänkin matkailijoille.
Ensikosketuksensa Kivinokkaan Löwenhild sai heti synnyttyään 1952. Vanhemmilla oli alueella mökki, jonka rakennuksilla työskennellyt isä oli nikkaroinut jämälaudoista.
– Vallitsi asuntopula. Asuimme mökissä varhaiskeväästä myöhäissyksyyn, ja talvikaudet viereisen kartanon sivurakennuksessa, jossa oli pahviseinillä jaoteltu karsinat eri perheille.
Pienikasvuinen tyttö oli tapana kantaa ämpärissä Naurissalmen saunaan. Eri mökeistä hänelle herui niin paljon herkkupaloja, että äidin mielestä hänen kaulaansa olisi pitänyt laittaa Ei saa ruokkia -kyltti.
Lapsuutensa jälkeen Löwenhild palasi kivinokkalaiseksi vasta reilu kolme vuotta sitten. Oikeus mökinostoon on kaikilla helsinkiläisillä.
– Paluuhaavetta piti yllä elämässä mukana kulkenut mökkiämme esittävä maalaus vuodelta 1953, hän kertoo.
Löwenhild asuu avomiehensä kanssa Herttoniemenrannassa. Parin kilometrin mökkimatka taittuu jalan, ja spontaanivisiitit töiden jälkeen ovat mahdollisia.
– Huolet jäävät taakse, kun ohitan Kivinokka-kyltin. Tunnissa tai puolessa olen jo aivan virkistynyt. Luonto tekee sen, sanoo Stockmannin pääluottamusmiehenä työskentelevä Löwenhild.
Organisointikykynsä vuoksi hänelle napsahti Kivinokkalaisten puheenjohtajuus, vaikka hän oli aikonut vain huilata korsi suussa. Delegointitaito on onneksi hallussa.
Mökillään leppeä nainen käy kaikkina vuodenaikoina. Ikkunasta voi seurata kettuja, oravia, lintuja – ja sekä tuttuja että tuntemattomia ihmisiä.
– Koululuokkia kävi toukokuussa paljon.
P.S. En koskaan muuttaisi maalle. Helsinki on kotini. Sukumme tuli Suomeen 1900-luvun alussa Puolasta.
Minua kismittää itsekkyys. Vallalla tuntuu olevan se, että ei juuri ajatella toisia.
Jos voisin, soisin kaikille töitä. Etenkin nuorille.
Marko Leppänen
Jaa tämä artikkeli: