null Palveluohjaaja Tiina Finnberg kulkee ihmisen rinnalla

Tiina Finnberg ei koskaan hoida asiakkaansa asioita hänen tietämättään tai väkisin. Toisaalta hän uskaltaa huomauttaa asiakkaalleen aroistakin asioista. Kuva: Sirpa Päivinen

Tiina Finnberg ei koskaan hoida asiakkaansa asioita hänen tietämättään tai väkisin. Toisaalta hän uskaltaa huomauttaa asiakkaalleen aroistakin asioista. Kuva: Sirpa Päivinen

Hyvä elämä

Palveluohjaaja Tiina Finnberg kulkee ihmisen rinnalla

Mielenterveyskuntoutujan voi olla vaikea mennä yksin hoitopalaveriin tai sosiaalitoimistoon, jopa kauppaan.

Mielenterveysyhdistys Helmin palveluohjaaja Tiina Finnberg pitää monipuolisesta työstään. Juuri ennen kesälomaansa hän kävi asiakkaansa kanssa velkaneuvonnassa ja hoitopalaverissa, toisen asiakkaan luona kotona ja kolmannen kanssa kaupassa.

Työuransa aikana hän on käynyt asiakkaan kanssa oikeudessa, sosiaalitoimistossa, leipäjonossa ja Kelassa sekä järjestelemässä perintöasioita ja tuhkausta. Toisia asiakkaita Finnberg opastaa lähtemään kotoa ulos ja julkisiin liikennevälineisiin.

– En sano ihmiselle pöydän takaa, että "siitä vaan reippaasti, ota itseäsi niskasta kiinni". Pyrin olemaan tasa-arvoinen ja menemme yhdessä. Asioihin tarttuminen on silloin helpompaa, Finnberg sanoo.

Kahdeksan vuotta Helmissä työskennelleen Tiina Finnbergin tehtävänä on ohjata mielenterveyskuntoutuja sellaisten palveluiden äärelle, joihin heillä on oikeus. Suurimman osan työajastaan ohjaaja viettää Helmin Pasilan toimipisteen ulkopuolella.

Asiakkaan kotona näkee, millaista tukea asiakas tarvitsee eniten. Joskus häneltä puuttuu sänky tai astioita.

 

En sano ihmiselle pöydän takaa, että "siitä vaan reippaasti, ota itseäsi niskasta kiinni".

 

Finnbergillä on tällä hetkellä noin 15 asiakasta. Hän kulkee yhden asiakkaan rinnalla enintään kaksi vuotta. Diagnooseista hän ei ole kiinnostunut.

– Kysyn aina, että mitä sinä nyt tarvitset ja missä voin auttaa. Ihminen oivaltaa vähitellen omat tarpeensa, Finnberg kertoo.

Pyrkimyksenä on päästä asiantuntijapöydän takaa samalle tasolle.

Yhdessä päivystykseen

Usein asiakkaiden elämää rajoittaa häpeä. Sen taustalla on esimerkiksi psykoosi tai mania. Häpeä estää mielenterveysongelmasta kertomisen, mutta myös tuen saamisen. Kun luottamuksellinen suhde on syntynyt, asioista on helpompi puhua ja niihin saadaan apua.

– Tärkeää on, että arki pyörii ja ihminen on tyytyväinen elämäänsä. Hän saa ruokaa, maksaa laskunsa ja pitää hygieniastaan huolta.

 

Häpeä estää mielenterveysongelmasta kertomisen, mutta myös tuen saamisen."

 

Tiina Finnberg ei koskaan hoida asiakkaansa asioita hänen tietämättään tai väkisin. Jos asiakkaalla on itsemurha-aikeita tai vaikka mania päällä, Finnberg kysyy, lähdetäänkö yhdessä mielenterveyspäivystykseen.

Hän huomauttaa asiakkaalleen aroistakin asioista, kuten henkilökohtaisesta hygieniasta. Sen jälkeen ihminen alkaa peseytyä tai hakee apua vaivoihin.

Palveluista järkevä kokonaisuus

Monet mielenterveyskuntoutujat ovat useiden palveluiden äärellä. Kotihoito tekee omat työnsä, samoin terveyskeskuksen tai psykiatrisen osaston ja poliklinikan lääkärit ja hoitajat, sosiaalitoimiston työntekijät ja osalla myös työterveyslääkäri.

– Kaikki haluavat ihmiselle hyvää ja pyrkivät parantamaan tämän elämää. Silti kokonaisuus ei aina ole hallussa, Finnberg näkee.

Palveluohjaaja on usein mukana hoitopalavereissa asiakkaan rinnalla. Palveluohjaaja pyrkii estämään päällekkäisiä palveluita ja rakentamaan siltaa palvelusta toiseen. Finnberg rohkaisee asiakastaan kertomaan, jos tältä puuttuu talvikengät tai rahaa lääkkeisiin.

Muutos asiakkaan elämässä tapahtuu hitaasti.

– Palkitsevinta on huomata edistyminen. Se, miten asiakas kokee, että hänellä on enemmän valtaa elämästään.

Mielenterveysyhdistys Helmillä on Pasilan keltaisessa puutalossa kokoontumistiloja eri ryhmille, työntekijöiden huoneita, sauna, muutama keittiö ja ruokala. Myös Herttoniemessä on toimipaikka.

P.S.

Asun Espoossa perheeni kanssa.

Iloitsen, kun huomaan asiakkaani onnistuneen.

Ihmettelen, kuinka "sähköinen maailma" lisää entisestään eriarvoisuutta

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.