Parasta oli meditaatio

Parasta oli meditaatio

Mitä kirkolla on tarjota ihmiselle, joka etsii mielenrauhaa ja uudistumista? Ihmiselle, joka monesti kököttää päivänsä tietokoneen ääressä tai palavereissa, istuu matkansa autonratissa tai bussissa ja notkuu iltaisin tv-ohjelmia katsellen?

Useimmiten hänelle tarjotaan tuolia ja puhetta.

Eittämättä istumisella ja suunpieksännällä on hengellisyyden hoitamisessa paikkansa. Terveystutkijoiden mukaan istumme kuitenkin liikaa, ja elämisen jäljet tuntuvat paitsi päässä myös ruumiissa.

Yhä useampi hakee arjessa jaksamiseensa apua mindfulnessista, meditaatiosta ja joogasta. Niihin sisältyvä mielen ja kehon kuunteleminen on aina kuulunut myös kristilliseen perinteeseen. Se on meiltä vain välillä unohtunut.

Jo Mooses mietiskeli, ja Jeesus teki vähän väliä irtiottoja arjen rutistuksesta. Varhaisessa kirkossa erämaaisiksi ja -äideiksi kutsutut Jumalan ja itsensä etsijät opettivat muitakin pysähtymään, hiljentymään ja rukoilemaan. Harjoituksissa otettiin vakavasti myös kipu ja kärsimys.

Poikani kävi pari vuotta sitten rippikoulun Virossa, vanhassa kirkkorakennuksessa, jossa ei ollut penkkejä. Uskonasioita opiskeltiin ja hartautta harjoitettiin lattialla patjoilla. Välillä maaten, välillä istuen. Kotona poika totesi: ”Hauskaa oli. Laulettiin paljon. Mutta parasta olivat jokapäiväiset meditaatiot.”

Meillä on upeita kirkkotiloja, jotka jo itsessään hiljentävät. Seurakunnat järjestävät erilaisia retriittejä, pyhiä tansseja, hiljaista rukouslaulua, arkiretriittiryhmiä. Mutta liian vähän. Tulijoita olisi enemmän. Eikä moni edes tiedä, mitä kaikkea perinteestämme löytyy.

Löytyisikö Vantaalta kirkko tai pari, joista voisi siirtää penkit syrjään ja levittää tilalle joogamattoja, rukoustyynyjä ja meditaatiojakkaroita? Niin että siellä voisi opetella hengittelemään, venyttelemään, kuuntelemaan itseä, päästämään irti ja tekemään tilaa Jumalan läsnäololle.

Jaa tämä artikkeli: