Puutarhaparatiiseja. Markku ja Pirjo kertovat Eeden pohjoiseen -dokumentissa rakkaudestaan ja yhteisestä harrastuksestaan.
Paratiisi omin käsin
Pelto kukkii kuin Eedenin puutarha, mutta puutarhuri ei suostu edes iltahämärissä hellittämään.
– Emännälle pitäisi jo jonkinlaisia rajoituksia laittaa, muuten homma karkaa käsistä, myhäilee Veikko vaimonsa Kyllikin puutarhainnostusta. Mutta antaa mennä vaan, jos se tekee toisen onnelliseksi. Pellolla kasvaa jo yli 3 000 puutarhalajiketta.
Virpi Suutarin dokumentti Eedenistä pohjoiseen on hurmaava kertomus ihmisistä, joille puutarhatyö antaa intohimoksi yltävää iloa. Samalla se on tunteita koskettava tarina rakkaudesta, selviytymisestä, surusta ja hellyydestä.
Dokumentin ihmiset löytyivät pääasiassa puutarhalehden ilmoituksella. Tarjokkaita oli 170, heistä elokuvaan valikoitui seitsemän paria.
Markku selittää olleensa rakkaan Pirjonsa kanssa naimisissa jo 65 kertaa, entisissä elämissä toki.
Vanhat koulutoverit Lotte ja Heikki taas ovat olleet naimissa jo 68 vuotta. Vaikka ikä painaa askelta, Heikki vitsailee tavoitteena olevan 80 avioliittovuotta, jolloin he voisivat kuolla vaimon satavuotispäivänä sylityksin. Pakko kai uskoa, että rakkautta on.
Dokumentti vahvistaa käsityksen, että suomalaisista löytyy jääräpäisyyttä, jopa sellaista hulluutta, joka kääntää unelmat todeksi. Mutta työtä siihen tarvitaan, sillä paratiisi ei synny ihmettelemällä.
Yhden parin puutarhassa on 30 oleskelupaikkaa, mutta harvoinpa niissä ehtii lorvia. Hyvä, jos kerran kesässä grillataan.
Intohimoinen puutarhuri luonnollisesti hymähtää naapurille, jonka paljaalle ruohikkotontille ilmaantuu vuosittain vain uusi pieni tuulimylly.
Markon ja Jukan puutarhassa tunnustetaan, että onhan tämä jo työleiriksi kääntynyt. Eläimiä riittää, taimivaihtoa käydään ympäri Suomen ja riippukeinussakin kalisevat nypläyspulikat.
Tehomaataloudesta ei ole tietoakaan, kun puutarhassa kasvatetaan jättiläiskurpitsoita. Kurpitsoilla on nimet, niille jutellaan ja ne peitellään huolella kylminä öinä, kunnes on aika pakata ne auton peräkärriin ja lähteä kilpailumatkalle.
Dokumentti Eedenistä pohjoiseen ei tukehduta liialla puheella. Vaikka puutarhoissa tehdään työtä otsa hiessä, dokumenttiin on päässyt ilahduttavan paljon katselua, kuuntelua ja olemisen tunnustelua.
Kamera rekisteröi niin koppakuoriaisen rapisevat askeleet kuin kukkien väriloistonkin. Vähäeleisen elokuvan helmiä ovat äänet: linnut, hyttyset, tuulen kahahdukset ja sateen pisartelu pensaan oksilla koiran kuorsauksesta puhumattakaan.
Virpi Suutari on päässyt dokumentin pariskuntia hyvin lähelle. Tärkeät asiat tulevat sanotuksi kuin ohimennen. Kaikkein tärkeimmät eivät tarvitse sanoja lainkaan.
Yksi pareista alkoi rakentaa puutarhaansa muutama kuukausi poikansa kuoleman jälkeen. Työtä tehdessä suru on taipunut kaipaukseksi.
Erkin ja Seijan tarina on erityisen koskettava. Erkki tuli Seijan maailmaan vasta vanhoilla päivillä, eikä Seijan leukemia karkottanut häntä. Seija hoitaa hellyydellä puutarhaa tietäen, että hänen aikansa on kulumassa loppuun. Hautajaisvaatteet on jo mietitty.
Kun Erkki viimein istuu yksin käsi uurnan ympärillä ja kantaa sen sitten puku päällä puutarhaan, on jäljellä vain hiljaisuus.
Marja Kuparinen
Virpi Suutari: Eedenistä pohjoiseen. Elokuvateattereissa 7.3.
Jaa tämä artikkeli: