Pari ja suhde
Kukapa meistä ei olisi haaveillut onnellisesta, läpi loppuelämän kestävästä parisuhteesta. Ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti, päätetään sadutkin, joissa heijastellaan ihmisten ikiaikaisia tunteita ja unelmia. Mutta kukapa meistä ei olisi joutunut myös pettymään, kun haaveet ovat alkaneet haalistua koviksi arkitodellisuuden paineiksi ja kompuroinneiksi.
Sairauden ja kuoleman ohella ihmiselon vaikeimpia rasteja ovat läheisten ihmissuhteiden ongelmat. Elinikäiseksi toivotun ja kuvitellun parisuhteen repeileminen palasiksi ravistelee niin, ettei siitä tunnu selviävän terveenä, jos edes hengissä.
Joskus sanotaan, että kirkko on olemassa sitä varten, että täällä kuollaan. Se on kulkemassa rinnalla, kun läheinen on poissa, tuomassa lohdutusta ja toivoa, kun kuoleman majesteetti on osoittanut voimansa. Mutta kyllä kirkko on olemassa myös sitä varten, että täällä eletään. Se on tuomassa iloa ja elämänsisältöä arkeen ja pyhään sekä kulkemassa rinnalla, kun ihmissuhteissa kolahtaa.
Kirkossa on vuosikymmeniä tehty työtä, että ihmisillä olisi helpompaa silloin, kun parisuhteen vaikeudet nousevat pintaan. Tätä työtä on myös kehitetty niin, että se on yhä laajempaa ja ammattimaisempaa. Helsingin seurakunnissakin perheneuvontaa on tehty jo 60 vuotta. Nykyisellään meillä on toistakymmentä päätoimista, korkeasti koulutettua ja kokenutta perheneuvojaa.
Yksi pääsky ei tee kesää. Eikä toistakymmentä perheneuvojaa riitä tukemaan 600 000 ihmisen kaupungissa kaikkia niitä, joilla on ihmissuhteissa vaikeaa. Kysyntää perheneuvonnalle on enemmän kuin palvelua pystytään tarjoamaan. Raamatullisesti sanoen eloa on paljon, mutta työmiehiä vähän. Valitettavasti kirkon voimavarat eivät riitä auttamaan kaikkialla ja kaikkia niitä, jotka apua tarvitsevat. Mutta hyvä sentään, että jotkut saavat avun, jonka varassa elämää jaksaa jatkaa eteenpäin.
Kirkko ja kaupunki onnittelee 60-vuotiasta Helsingin seurakuntien perheneuvontaa. Samalla kiitämme kaikkien niiden puolesta, jotka ovat saaneet perheneuvonnasta apua ja tukea, ja toivotamme voimia työhön. Onnittelemme myös kaikkia niitä, joiden unelmat ovat toteutuneet ja jotka saavat elää onnellisessa parisuhteessa. Ja toivotamme voimia niille, jotka juuri nyt ovat rikki parisuhteensa ongelmien keskellä.
Seppo Simola, päätoimittaja
seppo.simola@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: