null Pariisin piirroksen sävy kaapattiin

Puheenvuorot

Pariisin piirroksen sävy kaapattiin

Kirkko ja kaupunki (18.11.) liitti eri uskontokuntien rauhanmarssin kuvitukseksi hetkessä yli koko maailman levinneen Jean Jullienin piirroksen. Lehden mukaan "Jullien jakoi kuvan Twitterissä saatetekstillä Peace for Paris, rauhaa Pariisille".

Totta, mutta se ei levinnyt kauan tällä nimellä, vaikka Helsingin Sanomat niin kertoi. Sillä piirroksen nimi muuttui. Tapahtui kuvakaappaus vai pitäisikö sanoa nimikaappaus tekijän siitä tietämättä. Sosiaalisessa mediassa ei viitsitty mainita aina edes tekijän nimeä. Kirkko Suomessa -sivusto käytti piirrosta kuin omaansa ja laittoi tekstiksi rukouksen: Anna meille rauha.

Ranskalainen Jean Jullien piirsi heti tuoreeltaan moni-ilmeisen solidaarisuusmerkin. Telegraphin haastattelussa Jullien sanoo piirtävänsä yleensä saadakseen ihmiset nauramaan tai kommunikoimaan. Mutta nyt hän halusi purkaa suuttumuksensa, siksi piirros on karkean viimeistelemätön. Se oli tarvetta jakaa rauhan ja solidaarisuuden tarvetta tällaisen kauhuteon edessä.

Mutta pian hänen työnsä otti nimiinsä toinen taiteilija. Vaatimaton mestari toteaa lehdelle alistuneesti: Nämä ovat kauheimmat olot hakea omalle työlleen tunnustusta. Onneksi kaappaaja ilmoitti, ettei hän ole tekijä, ja niin Jullienin tekijänoikeus jäi elämään. Mutta samalla tapahtui myös jotakin muuta, koko piirroksen tarkoitus sai uuden merkityksen. Alkuperäinen nimi Peace for Paris, rauha Pariisille, vaihtui muotoon rukoilkaa Pariisin puolesta, Pray for Paris.

Meistä muutos on harmiton, mutta se sotii koko Ranskan ideaa vastaan. Ranskan syvin sisin on aktiivinen tunnustuksettomuus. Otsikon muuttuminen sai erään Charlie Hebdon pilapiirtäjän kommentoimaan pelkällä puheella ja varmuuden vuoksi englanniksi. Piirtäjä Joann Sfar selventää: Ystävät ympäri maailmaa, kiitos prayforparis-viesteistä (rukoilkaa Pariisin puolesta), mutta emme tarvitse lisää uskontoa! Uskomme musiikkiin! Suudelmiin! Elämään! Sampanjaan ja iloon! #Parisisaboutlife! (Pariisi on elämää!)

Jean Julliet on tunnettu tekijä. Tammikuisesta Charlie Hebdon iskusta hän julkaisi piirroksen, jossa tekstinä oli Je suis Charlie. Siinä kuvassa käsi panee kynän ampumavalmiin kiväärin piippuun. Se oli paras silloin, ja nytkin häneltä on paras, tosin kaapattuna. Kirkko ja kaupunki kertoi kuvaa jaetun kymmeniä tuhansia keroja, nyt määrä on lähes 10 miljoonaa. Maestro ansaitsisi myös ja ainakin moraalisen tekijänoikeuden suojan.

Seppo Väisänen

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.