Paritanssit tulevat taas
Maanantai-illan huumaa. Tiina Hyvönen on hurahtanut paritansseihin niin vakavasti, että käy tanssimassa useana iltana viikossa. Tanssiparina Aki Hagelin.

Maanantai-illan huumaa. Tiina Hyvönen on hurahtanut paritansseihin niin vakavasti, että käy tanssimassa useana iltana viikossa. Tanssiparina Aki Hagelin.

Paritanssit tulevat taas

Tanssiaisia löytyy kesäisessä Helsingissä melkein joka illalle. Parhaassa tapauksessa ulkona ja ilmaiseksi.

Teksti Jouni Viitala
Kuva Jani Laukkanen

Lindy in the park -puistotansseja on järjestetty Oopperatalon amfiteatterilla vuodesta 2005 lähtien. Tuolloin tanssija Minna Marttila haaveili ulkotansseista, sillä Kisahallissa treenaaminen tuntui kuumalta ja hikiseltä.

– Kävelin amfin ohi ja mietin, että olisipa hauska jorailla täällä. Minulla oli pieni paristoilla toimiva mankka ja houkuttelin kavereita mukaan, Marttila muistelee.

Nyt yhdeksän vuotta myöhemmin tanssijoita on paikalla toistasataa. Patterimankka on vaihtunut äänentoistolaitteisiin, ja jäätelöauto päivystää paikalla tanssiaisten ajan. Tanssit järjestetään joka maanantai elokuulle saakka. Tapahtumaa sponsoroi tanssiseura Comets.

Tunnelma puistotansseissa on välitön ja letkeä. Ihmiset joraavat lindy hopia. Se on paritanssi, jossa yhdistellään vakiintuneita askelkuvioita vapaamuotoiseen tanssi-ilotteluun. Kallion karavaani -yhtye veivaa Django Reinhardt -henkistä swingiä.

Suurin osa tanssijoista näyttää todella taitavilta. Ehkäpä kolean sään vuoksi vain intohimoisimmat swingaajat ovat saapuneet paikalle. Marttilan mukaan tansseihin voi tulla myös ilman aiempaa kokemusta.

– Olen aina sanonut, että täällä ei ole lindy-poliisia. Jokainen voi tanssia ihan miten haluaa. Tietysti enemmän saa irti, jos käy vaikka pika-alkeiskurssin.

Piritta Peuranen ja Arno Taalikainen pyörähtelevät tanssilattialla huomiota herättävän lennokkaasti. Molemmilla on takana kymmenisen vuotta tanssiharrastusta.

– Tämä on hilpeää ja hyväntuulista meininkiä. Musiikki menee niin sanotusti jalan alle. Sitä on vaikea kuunnella paikallaan, kuvailee Taalikainen lindy hopia.

Tanssityylin juuret ovat 1920-luvun New Yorkissa. Samantyyppiset tanssit tulivat Suomeen rock’n’rollin vanavedessä 1950-luvulla aiheuttaen nuorisossa ennennäkemätöntä säpinää.

– Olemme löytäneet muutamia vanhoja staroja, jotka ovat nuorina miehinä ja tyttöinä riehuneet Linnanmäellä ja aiheuttaneet pahennusta, Taalikainen kertoo.

Entä ovatko tällaiset tanssiaiset hyvä paikka heilan etsintään?

– Siinä mielessä kuin moni muukin harrastus, kyllä täällä ihmisiä tapaa. Kuitenkin tämä on kaukana siitä meiningistä, kun vaikka ravintolassa haetaan viimeisiin hitaisiin. Oikeastaan ihan eri maailma, Peuranen pohtii.

Ala-Malmin puistossa on menossa Kaupunkitanssit, eli paritanssien opetusta Hilkka Toivonen-Alastalon johdolla. Opettelen foksia kuudenkymmenen muun tanssista kiinnostuneen joukossa.

Ensin harjoittelemme soolona, sitten yksin tulleet etsivät itselleen parin. Kohdalleni osuva nainen kertoo käyneensä jo kerran foksitunnilla. Kokenut tanssiseura onkin paikallaan, sillä kuviot tuntuvat alkuksi hankalilta. Aurinko porottaa, hikoilen ja haparoin askelissani.

Tunnin edetessä alan pikkuhiljaa tuntea itseni voittajaksi ja päästä askelteni herraksi. Päätän kuitenkin ottaa kesän aikana vielä kertaustunnin, jotta foksi sujuisi tosipaikan tullen itsevarmasti.

Hilkka Toivonen-Alastalo on järjestänyt Kaupunkitansseja pääkaupunkiseudun lähiöissä vuodesta 2000 asti. Hän kokee lähiöt palkitsevaksi ympäristöksi opettaa tanssia.

– Tämä tuo iloa ulkopuolisillekin. Joskus laitapuolenkulkija voi saada hetken riemun, kun kuulee musiikkia. Yksi vaikeasti liikkuva vanhus vilkuttaa meille jo kymmenettä kesää parvekkeeltaan, Toivonen-Alastalo kertoo.

Hänen palkkansa maksavat yhteistyökumppanit, kuten kulttuurikeskukset ja Lähiöliikunta, joten tunnit ovat ilmaisia. Opetukseen ei myöskään tarvitse ilmoittautua etukäteen. Riittää, kun saapuu paikalle sellaisena kuin on.

Toivonen-Alastalon mukaan tanssijoiden määrä on viime vuosina lisääntynyt ja keski-ikä nuorentunut. Hänestä se kertoo siitä, että kovan individualismin aika on menossa ohi: voidaan jälleen myöntää tarve kohtaamiselle ja yhdessä tekemiselle.

– Tanssiessa syntyy ihan vieraan ihmisen kanssa hetkeksi yhteinen kokemus, kosketus ja kohtaaminen. Sellaisia elämyksiä kaikki ihmiset tarvitsevat, ja monet myös kaipaavat.

Jaa tämä artikkeli: