Kirkko ei ole bonuksia jakava kauppa vaan yhteisö, joka on tekemisissä elämän peruskysymysten kanssa. Kuva: Esko Jämsä
Pastori Antti Kupiainen kyseenalaistaa nykymenon: Kirkkoa pidetään palveluautomaattina
Melkein kaikki kirkon palvelut saa, olipa jäsen tai ei.
Lähes kaikki kirkon palvelut ovat tarjolla jokaiselle halukkaalle, jäsenkirjoja kyselemättä.
Avioliiton siunaaminen mahdollistaa kirkkohäät myös kirkkoon kuulumattomalle. Päiväkerhot ja rippikoulut ovat yhtä lailla avoimia kaikille, joko ilmaiseksi tai samaan hintaan. Diakoniatyön palveluista saa apua jokainen sitä tarvitseva.
Piispainkokous vahvisti syyskuun alkupuolella useissa seurakunnissa vallinneen käytännön, että myös kirkkoon kuulumaton vainaja voidaan siunata hautaan omaisten sitä pyytäessä, mikäli se ei ole vastoin vainajan vakaumusta.
Vain kummiksi pääseminen ja kirkollisen avioliittoon vihkiminen edellyttävät kirkon jäsenyyttä.
Miksi siis kuulua kirkkoon, kun samat edut saa ilmaiseksi tai samaan hitaan myös maksamatta kirkollisveroa?
Rajanveto on kirkon vallassa
Korson seurakunnan pastori Antti Kupiainen toteaa 1.9. blogissaan kristillisessä Kotimaa24-palvelussa, että kirkossa saa kaiken, jos älyää pyytää – jäsenenä tai ilman.
Kupiainen ihmettelee, miksi monet kirkkoon kuulumattomat toimivat kuin olisivat jäseniä: tahtovat kirkkohäät, kummiksi vaikka kiertoteitse ja hautaan siunaamisen. Samalla kirkko miettii hiki hatussa, miten vahvistaa jäsenyyttä.
– Kirkkoa pidetään palvelujen tuottajana. Kun ei saada rahalle vastinetta, erotaan. Eikö vapaamatkustajaksi ryhtyvän kannattaisi pysyä jäsenenä? hän kysyy.
Kirkko on perinteisesti ollut kaikkia varten, mutta Kupiaisen mielestä maksukäytännöt eivät ole aivan kohdallaan.
– Voidaanko rajoja vetää, ja pitäisikö edes? Vain kirkko itse voi päättää tästä, mutta asiasta puhutaan kovin varovaisesti.
Talous laittaa miettimään hinnoittelua
Kirkkoneuvos Pekka Huokuna kirkkohallituksesta kertoo, että kirkon palvelujen tarjoaminen kaikille jäsenyydestä riippumatta perustuu kristilliseen palvelemisen ajatukseen. Näin ajatellen varsinaisia vapaamatkustajia ei edes ole.
Täällä keskustellaan kirkosta:
uskotoivorakkaus.fi
www.kotimaa24.fi
www.pod.fi
www.myytinmurtajat.net
– Kirkko on jäsentensä muodostama yhteisö, ei bonuksia jakava osuuskauppa.
Tähän saakka kirkon palvelut on voitu hinnoitella yhtenevästi kaikille, mutta tilanteeseen voi tulla muutos.
– Etenkin pienet seurakunnat ovat talouden kiristyessä joutuneet harkitsemaan, pitäisikö joitakin palveluja hinnoitella eri tavalla kirkkoon kuulumattomille, Huokuna sanoo.
Taantuman myötä myös yhteisöveron määrä on laskenut, sillä yritykset tuottavat huonommin. Yhteisöverolla kustannetaan niitä asioita, joita kirkko hoitaa yhteiskunnan puolesta. Niihin kuuluvat hautaustoimi, joka on laissa säädetty kirkon tehtäväksi, kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kirkon rakennusten ylläpito sekä diakonia- ja erityisnuorisotyö, joka tukee kaupunkien ja kuntien sosiaalitointa.
Paljonko maksaa elämän tarkoitus?
Mitä minä siitä saan, on usein toistuva kysymys, kun kirkkoon kuulumisen hintaa lasketaan. Olennaisin sana ajatuksessa on minä: Minä maksan, minä laskelmoin, että kannattaako ja minä voin myös lakata maksamasta, jos huvittaa.
Entä, jos kuvion kääntäisi toisin päin, ja oivaltaisi olennaisen eron lehtitilauksen ja kirkkoon kuulumisen välillä: Kirkko on yhteisö. Siinä on kysymys enemmän meistä kuin minusta. Kirkko on byrokratiasta huolimatta uskonnollinen yhteisö. Se on tekemisissä uskonnollisten mysteerien kanssa, puhuu niistä ja jakaa niitä esimerkiksi kasteen, ehtoollisen ja ripin muodossa. Kuoleman rajallakin se jaksaa muistuttaa, ettei kaikki ollut tässä.
Mikä on käypä arvo sille, että vanhemmat pyytävät kasteessa lapsensa elämään Jumalan läsnäoloa? Viisikymmentä vai peräti sata euroa?
Mikä on hyvä hinta sille, että yksityisesti tai julkisesti jumalanpalveluksessa elämänsä kompasteluja katuvalle vakuutetaan Jumalan anteeksiantoa?
Miten voi hinnoitella sitkeän muistutuksen siitä, että tämän inhimillisen elämän lävistää toinen todellisuus, eikä toivo Jumalan läsnäolosta koskaan kuole? Tai muutoksen arvon ihmisessä, kun hänessä viriää toivo – vastoin kaikkea kokemusta?
Näkökulma muuttuu, jos ihminen kysyy itseltään, mitä minä voin antaa tälle yhteisölle. Lisäänkö minä lähimpieni taakkaa vai kevennänkö sitä? Osaanko rakastaa edes itseäni?
Suurimpia asioita – toivoa, rakkautta ja mielen muuttumista – on vaikea hinnoitella. Voi vain toivoa, että ne olisivat mahdollisia myös minulle.
Marja Kuparinen
Jaa tämä artikkeli: