– Nuorten aikuisten maailmassa mikään ei ole varmaa. Käsillä olevaan hetkeen ei voi keskittyä, koska koko ajan pitää miettiä tulevaa, miettii Anna-Reetta Korhonen. Kuva: Sirpa Päivinen
Pätkä- ja silpputyöläisen työehtona on epävarmuus
Anna-Reetta Korhonen ei tunnista itseään tai ystäviään tavasta, jolla pätkätyöläisyydestä puhutaan julkisuudessa. Siksi hän haluaa puhua työelämän epävarmuudesta uusin ehdoin.
Helsinkiläinen Anna-Reetta Korhonen, 29, puhuu pätkätyöläisyyden sijaan prekariaatista. Prekariaatti tarkoittaa epävarmuutta ja käsite juontuu sanasta precarious, mikä merkitsee epävarmuuden lisäksi myös armon anelemista. Käsite kuvaa työelämän mielivaltaisuutta osuvasti.
– Pätkätyökeskustelussa ongelmana on nähty vakituisen työn puute. Etelä-Euroopasta liikkeelle lähtenyt prekariaattikeskustelu kosketti minua, koska sen lähtökohtana on pula toimeentulosta enemmän kuin työstä. Tämä tarkoittaa sitä, että prekaareilla voi olla kädet täynnä työtä, mutta silti he eivät saa samoja oikeuksia kuin vakituisen työn tekijät, Korhonen linjaa.
Prekariaatin vahvuus on Korhosen mukaan siinä, että se on kapitalistisen järjestelmän joustohaitari, joka on yrityksille äärimmäisen tärkeä. Koska prekariaatti on strategisesti merkittävässä asemassa, se voi myös haastaa järjestelmän.
– Jos prekaarit löytäisivät joukkovoiman, mitä tahansa voisi tapahtua, Korhonen näkee.
Talonmies ja työministeriön freelancer
Korhosen omaan työhistoriaan mahtuu kaikenlaista: hän on tehnyt töitä talonmiehenä, varastoduunarina ja leipomon kesätyöntekijänä. Valmistuttuaan valtiotieteiden kandidaatiksi hän pääsi harjoittelijaksi työministeriöön. Onnistuneen harjoittelun jälkeen Korhoselle tarjottiin töitä freelancerina.
”Meiltä poistettiin ruokatunnit yhdessä vaiheessa. Tuli sääntö, et ruokatunti täytyy pitää värin vaikutusajalla, joka niiden mielestä on puol tuntii. Se siis vähennetään palkasta.”
– Kampaamoketjun työntekijä Noora kirjassa Paskaduunista barrikadille.
– Yritin neuvotella työsuhteesta siinä onnistumatta. Se oli hätkähdyttävä kokemus, Korhonen muistelee.
– Pitkin talvea minua työllistettiin pienissä pätkissä. Sen talven töistä ei kertynyt päivääkään eläkettä.
– Kirja kirjoitettiin apurahan avulla. Kun iltapäivälehdistö demonisoi prekariaattiaktivisteja, Kulttuurirahasto antoi apurahan kirjan kirjoittamiseen, Korhonen kertoo.
– Apuraha piti meidät leivässä kolmen kuukauden ajan. Kaiken kaikkiaan kirjan valmistuminen oli kuitenkin kolmen vuoden prosessi.
Kun mikään ei ole varmaa
Kysymys siitä, millaisessa maailmassa nuoret aikuiset nykyään elävät, saa Korhosen mietteliääksi. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän vastaa.
– Maailmassa, jossa mikään ei ole varmaa. Puoliaan on pidettävä koko ajan. Käsillä olevaan hetkeen ei voi keskittyä, koska koko ajan pitää miettiä tulevaa. Tällainen elämä on uuvuttavaa ja mielenterveyttä raastavaa. Tilanteella on selkä yhteys nuorten pahoinvointiin.
”Muita vuokratyöntekijöitä mä en juurikaan tunne. Ei sitä tutustu oikeen keneenkään, on aina eri tyyppien kanssa duunissa. (--) Ei ole sellaista kollektiivista ’me pätkätyöläiset’ -juttua. Kaikki pätkätyöläiset on yksin.”
– Kahviloiden ja baarien vuokratyöntekijä Jaakko kirjassa Paskaduunista barrikadille.
– Uskon, että muutos lähtee ruohonjuuresta. Toivon, että ihmiset alkavat itse liittoutua eivätkä odota, että jokin etujärjestö ratkaisee ongelmat heidän puolestaan. Muutoksen on lähdettävä prekaareista itsestään.
– Muutokseen johtavia tekoja voivat olla esimerkiksi yhteisen työhuoneen ja osuuskuntien perustaminen. Yksinkertaisimmillaan järjestäytyminen voi merkitä freelancereiden viikoittaista lounasta, jonka yhteydessä voidaan puhua myös työn luonteeseen liittyvistä asioista.
Körttiläisyys on lepoa suorittamisesta
Paitsi aktivisti, Korhonen on myös körttiläinen. Korhonen ei koe aktivismin ja uskon välillä minkäänlaista ristiriitaa.
– Körttiläisyys merkitsee minulle tiettyä pysyvyyttä jatkuvan muutoksen maailmassa. Siionin virsissä soi ihmiselämän melankolia, Korhonen pohtii.
– Virret ilmaisevat ajattomalla tavalla ihmiselämän vaikeutta. Körttiläisyyshän ei ole menestysteologiaa, vaan se on epäonnistuneiden, vaikeuksissa olevien ihmisten yhteisö. Seurapenkkiin mahtuu erilaisia elämäntilanteita, ja siksi körttiläisyys merkitsee minulle hyväksyntää ja lepoa jatkuvasta suorittamisesta.
Korhonen on viettänyt paljon aikaa Meksikossa koordinoimansa kehitysyhteistyöhankkeen vuoksi.
– Kaukanakin virret kulkevat mukana ja sanoittavat sitä, mistä ihminen ei osaa edes puhua.
Jaa tämä artikkeli: