Arkilyriikkaa. Vesterinen yhtyeineen esitteli tuoreimpia kappaleitaan Semifinalin uusien biisien erikoisillassa.
Patteriradion täytettä
KONSERTTI Kun lauantai-iltana Semifinalin lavalle oli nousemassa Vesterinen yhtyeineen, vilkaisulla ympärilleen huomasi, että nyt ei olla nuorisomusiikkia kuuntelemassa. Yleisöstä päätellen iskelmää, kantria ja kevyttä rockia samassa paketissa tarjoavan yhtyeen musiikki on erityisesti keski-ikäisen kohderyhmän makuun.
Vesterinen esitteli tuoreimpia kappaleitaan uusien biisien
erikoisillassa. Paikalla oli kykykilpailujen tapaan esitykset arvosteleva ja pisteyttävä asiantuntijaraati, johon kuuluivat vaimo ja pari kaveria. Yleisö sai omat numerokylttinsä. Objektiivista palautetta ei näistä lähtöasetelmista ollut odotettavissa vaan viihdyttävää kuittailua bändille. Pisteitä jaettiin muun muassa nihilistisestä hiusmallista ja housunlahkeista.
Kuuden uuden kappaleen musiikillinen linja jatkuu samanlaisena kuin bändin reilu vuosi sitten ilmestyneellä Tiedän miltä tuntuu -levyllä. Biiseissä paetaan kuin eläin ajovaloissa, laitetaan ovi kiinni ja kaivataan takaisin.
Tasaisesta joukosta nousi esille Muista hengittää -kappale. Hitaassa kappaleessa basisti kaivoi jousen ja kontrabasson esiin ja kitaristi lainasi elokuvasäveltäjä Ennio Morriconelta ainekset western-henkiseen sooloon. Massiivisessa c-osassa kappaleen alkuosan minimalismi ryöpsähti päälle kuin kipsisakka-allas. Tuomariston jäsenen mukaan kappale toimi erinomaisesti, koska rumpali vaihtoi käteensä vanupuikkoa muistuttavat rumpukapulat. Tuomariston objektiivisuutta ei ollut syytä epäillä. Kappaleelle annettiin numeroita kymmenestä äärettömään myös yleisöstä.
Yksi uusista kappaleista pohtii Miten saan sut vielä nauramaan? Esitetty kysymys on aiheellinen, sillä Vesterisen lyriikka on täynnä masennusta ja ahdistusta. Vesterisen maailmaa uhkaa jatkuvasti vedenpaisumus, joka tulee, vie kaiken ja hukuttaa. Jos ei hukuta, tsunamia odottaessa kuolee tylsyyteen.
Vesterinen kirjoittaa arjesta arkisesti. Loppusoinnut on lainattu peruskoulun punk-bändiltä. ”Ollaan vaan, käymässä vaan, ...päällä maan, ...vuorollaan”. Kannibaali-kappaleen kertosäkeessä ammennetaan lisää loppusointujen kliseelaarista: ”niin tai näin, aina menee väärin päin.” Toisaalta lamaannuttavan negatiiviset säkeet sopivat lottovoittajien maahan.
Uusien biisien jälkeen keikka jatkui tavalliseen tapaan ilman pitkiä juontoja ja arvioita. Radiosoittohittejä tuli tasaisen varmana putkena: Kaikki kohdallaan, Kanto, Intiaanit. Yleisö nyökytteli bändin tahdissa ja tunnelma oli rento. Keski-iässä ei riehaannuta, ellei olla kännissä tai voiteta lotossa. Kun miksauspöydän luona nousi käsiä ilmaan Mitä tapahtui Hokkasen Timolle -kappaleen aikana, ei siellä ainakaan lottoriviä tarkistettu.
Vesterinen yhtyeineen vaikuttaa erinomaisen potentiaaliselta. Bändissä on hyviä soittajia, ja Tero Vesterisen ääni, parta ja lavakarisma toimivat. Sävellykset vain ovat liian tasapaksuja. Ne on kuin räätälöity soitettavaksi patteriradiosta mainoskanavan taajuudelta. Tasaista täytemusiikkia, joka ei häiritse. Hälyn lakattua herää kysymys: ”Kuka sammutti radion?”
Tero H. Savolainen
Vesterinen yhtyeineen
Semifinalissa 5.4.
Jaa tämä artikkeli: