Pedofiilikohusta huolimatta kirkon lapsityössä on turvallista
Noin 350 000 lasta ja nuorta osallistuu vuosittain seurakuntien leireille, kerhoihin ja muuhun toimintaan. Mikkelin hiippakunnan piispan Seppo Häkkisen mukaan kirkon lapsi- ja nuorisotyö on tilastojen valossa turvallinen paikka.
– Esimerkiksi leirien turvallisuuteen on kiinnitetty valtavasti huomiota. Sen yksi osa-alue on lasten ja nuorten fyysinen koskemattomuus, sanoo Häkkinen, joka ennen piispan tehtäviä johti kirkkohallituksen toiminnallista osastoa. Sen vastuualueeseen kuuluu myös kirkon lapsi- ja nuorisotyö.
– Kirkko on kiinnittänyt hyväksikäyttötilanteiden ennaltaehkäisyyn huomiota jo 1990-luvulta lähtien, Häkkinen sanoo.
Kirkko laati ensimmäisenä julkishallinnon yhteisönä ohjeet rikosrekisteriotteen tarkistamisesta niiltä työntekijöiltä, jotka hakeutuvat työskentelemään lasten kanssa. Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä tuli voimaan vuonna 2003.
Nuorisotyö perustuu paljolti ryhmän toimintaan. Esimerkiksi rippileirien aikataulut ja päivärytmit suunnitellaan sellaisiksi, että levollinen ilmapiiri säilyy.
– Jokaisen lasten kanssa työskentelevän ammattitaitoon kuuluu, että hän osaa asettaa selkeät rajat kaikelle toiminnalle. Jatkossa tulee keskittyä vapaaehtoisten toiminnan ohjaamiseen nykyistä tarkemmin, Häkkinen sanoo.
Häkkisen mukaan yksikin seksuaalinen hyväksikäyttötapaus on liikaa.
– Vaikka seksuaalisessa hyväksikäytössä on kyse vakavasta asiasta, ei kuitenkaan pitäisi pelätä normaalia kanssakäymistä lasten ja nuorten kanssa.
Lastensuojelun tutkijan Johanna Hurtigin tietoon on tullut kymmeniä seksuaalisen hyväksikäytön tapauksia vanhoillislestadiolaisesta herätysliikkeestä. Tekijät ovat olleet uhrin lähipiirissä. Hurtig pitää seurakuntien lapsityötä turvallisena.
– Joitakin väärinkäytöksiä on tullut vuosien varrella ilmi. Se kuitenkaan tarkoita, ettei seurakunnan työntekijöihin voisi edelleen luottaa. Seurakuntaan ei pidä suhtautua sen epäilevämmin kuin muuhunkaan yhteiskunnan toimintaan, Hurtig sanoo.
Johanna Hurtigin mukaan ei ole tarkkaa käsitystä, kuinka laaja ongelma lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on kirkossa ja herätysliikkeissä.
– Uskon, että määrä on melko vähäinen. Toisaalta tällainen rikollisuus ja lasten oikeuksien rikkominen ei kuulu kristillistä vakaumusta ja etiikkaa tunnustavien ihmisten keskuuteen.
Hurtigin mukaan vanhoillislestadiolaisuus on joutunut nyt kantamaan taakkaa ilmiöstä, jota ilmenee kaikkialla yhteiskunnassa. Hänen mukaansa herätysliike on noussut julkisuuteen, koska hän tuntee liikettä ja on puhunut asiasta.
– Vaikka tapaukset ovat järkyttäviä, tämä ei tarkoita sitä, ettei myös muissa herätysliikkeissä olisi samaa ilmiötä.
Asioista kertomista Hurtig pitää merkkinä vanhoillislestadiolaisen yhteisön valmiudesta tarttua vaikeaan asiaan.
– Nyt halutaan avata salaisuuksien verhoja, auttaa ja kuunnella uhreja. Liikkeen piirissä käydään vilkasta keskustelua opetukseen, kulttuuriin ja toimintaan liittyvistä pulmakohdista, Hurtig sanoo.
Onko vanhoillislestadiolaisuudessa piirteitä, jotka mahdollistavat lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä? Johanna Hurtigin mielestä kyse ei niinkään ole yhden herätysliikkeen ominaispiirteistä vaan syvällisemmin lapsen ja yksilön asemasta yhteisössä.
– Silloin puhutaan muun muassa omien oikeuksien tiedostamisesta, oikean ja väärän rajojen selkeydestä, avoimuudesta, henkilökohtaisesta moraalista ja yhteisön läpinäkyvyydestä sekä sen kyvystä puhua epäkohdista.
Rikostilanne 2008 -raportin mukaan lähes kaikki hyväksikäyttäjät ovat miehiä. Tuomitut ovat tyypillisesti 17–30-vuotiaita. Uhreista 92 prosenttia tyttöjä, joista kaksi kolmesta on 12–15-vuotiaita.
Tommi Sarlin
Jaa tämä artikkeli: