Kulttuuriliberaali. – Olen kulttuuriliberaali mutta raamattukonservatiivi, sanoo gospelmuusikko Pekka Simojoki. – Jos mennään toisinpäin, se on kuoleman tie. Meille ei jää kuin kaavat ja tavat. Kuva: Sirpa Päivinen
Pekka Simojoki kaipaa potkua kirkonmenoihin
Iskelmälaulajana leipä saattaisi olla leveämpi, mutta Pekka Simojoki löysi elämäntehtävänsä kirkosta.
Muusikko Pekka Simojoella on vähän kiire. Kangasalla asuva Simojoki on kirjoittanut aamupäivän kuorosovituksia, sillä illalla hän on menossa johtamansa EtCetera-kuoron harjoituksiin Riihimäelle.
Seuraavana päivänä Simojoki on lähdössä kiertueelle, jolla julkaistaan gospelrockia soittavan Exitin neljästoista studioalbumi Kauneutta ja kipua. Vuonna 1987 perustetun bändin perustajajäseniin kuuluva Simojoki on yksi yhtyeen laulaja-lauluntekijöistä.
– Laskin, että olen viettänyt Exitin keikkabussissa yhteensä kolme vuotta, Simojoki sanoo.
Kiertue-elämän ohella hän on säveltänyt satoja lauluja, joista osa, kuten Herra kädelläsi ja Taivaan Isä suojan antaa, on valittu myös virsikirjaan. Exitin tuotantoa löytyy puolestaan Nuoren seurakunnan veisukirjasta.
Ambomaan kasvatti
Useimmat suomalaiset ovat laulaneet jossain vaiheessa elämäänsä Simojoen lauluja, väitetään levy-yhtiön sivuilla. Se on markkinointitekstiä, mutta luultavasti myös totta.
– Hyvässä hengellisessä laulussa pitää olla mullan makua ja taivaan tuoksua, Pekka Simojoki muotoilee menestysreseptin.
Hänen muusikonuransa alkoi 1980-luvun alussa Helsingin yliopiston opiskelijapiireistä kootussa Alabasteri-kvartetissa, jossa lauloi myös nuori runoilija Anna-Mari Kaskinen.
– Emme me paljon osanneet soittaa. Aina ennen keikkaa pelotti ja keikan jälkeen hävetti, Simojoki sanoo.
Alabasterin tuotannosta jäi kuitenkin elämään muun muassa rippikouluhitti Evankeliumi. Myöhemmin kitaristi Heikki Leppänen, joka Simojoen mukaan oli Alabasterin ainoa soittotaitoinen, kokosi Exitin.
Musiikista Simojoki innostui Namibian Ambomaalla, jonne hän muutti kuusivuotiaana lähetystyöntekijävanhempiensa mukana.
Tärkeäksi esikuvaksi muodostui samassa koulussa opiskellut Jaakko Löytty, jota Simojoki ei tosin silloin juuri tuntenut. Löyttyjen palattua Suomeen alkoi koulussa kuitenkin kiertää huhu, että Jaakko on hankkinut kitaran ja ryhtynyt tekemään musiikkia. Ai noinkin voi tehdä, Simojoki ajatteli ja rakensi oman kitaran peltipurkista, laudasta ja onkisiimasta.
Simojoki oli 15-vuotias, kun perhe palasi Suomeen. Ensimmäinen jumalanpalvelus Pohjolassa oli kulttuurishokki. Elävään ja yhteisölliseen afrikkalaiseen messuun tottunut teini katseli järkyttyneenä kirkkokansaa, joka tuijotti messun ajan eteensä ja lähti sitten pois toisiinsa vilkaisematta.
– Meinasin kuolla pystyyn. Jälkikäteen olen ymmärtänyt, että elämäntehtäväni viitoitettiin silloin.
Messulle on pakko tehdä jotain
Messun uudistaminen on Pekka Simojoen suosikkiaihe, jonka puolesta hän on puhunut ja laulanut teinivuosista lähtien. Siihen vaikuttaakseen Simojoki hakeutui vuonna 2008 myös kirkolliskokoukseen.
Jos jumalanpalvelukselle ei tehdä mitään, se kuolee, Simojoki väittää. Kirkko tarrautuu perinteisiin, vaikka sen pitäisi tarrautua Raamattuun.
– Lähetettiinkö meidät maailmaan ylläpitämään jotain perinnettä? Vai onko tehtävämme välittää evankeliumi ihmisille heidän omalla kielellään niin, että he ymmärtävät? Välillä tuntuu, että kirkossa äänestetään ensimmäisen puolesta.
1980-luvun taitteessa Simojoki saarnasi viestiään Lähetysseuran nuorisopastorille, joka pyysi häntä toteuttamaan visionsa. Yhteistyössä Anna-Mari Kaskisen kanssa syntyi Afrikkalainen gospelmessu.
Siitä tuli suosittu, ja seurakunnat ympäri Suomen halusivat omansa. Vuonna 1985 messua vietettiin 10 000 partiolaisen voimin partiolaisten suurleirillä Jämijärvellä, ja Iltalehti arvioi tunnelman olleen kuin Dingon konsertissa.
Sittemmin erikoismessuja on syntynyt lukuisia, mutta perusasetelma on pysynyt ennallaan: sunnuntaiaamun perinteinen viikkomessu on yhä seurakunnan pääjumalanpalvelus, muut vaihtoehtomessuja. Vielä riittää tehtävää.
Väärän genren mies
Toisinaan Pekka Simojoelta kysytään, eikö hänen kannattaisi ryhtyä tekemään iskelmää. Moni gospeltähti on ryhtynyt.
– En ole kokenut sitä omakseni. Vaikka voisihan olla, että sitten olisi hovikelpoinen tietyissä piireissä. Ehkä leipäkin olisi vähän paksumpi, jos tekisi muuta kuin hengellistä.
Simojoki kertoo Tampere-talossa parille tuhannelle soittamistaan keikoista, joita tamperelainen Aamulehti ei noteeraa lainkaan. Niin kävi pari vuotta sitten Exitin 25-vuotisjuhlakiertueella ja viimeksi syyskuussa, kun Simojoki esiintyi täydelle salille yhdessä Higher Ground -kuoron kanssa.
– Ei rivin riviä. Väärä genre. No, se kuuluu kupletin juoneen.
Katkeraksi Simojoki ei halua leimautua, eikä hän siltä vaikutakaan.
– Palkka tulee tavallaan siinä, että 30 vuotta sitten tekemäni laulu elää edelleen. Harva iskelmä elää niin pitkään.
Jaa tämä artikkeli: