Pelasta nuori mies
Musta vihainen nuorukainen ase selässään katsoo vihaisesti kameraan. Maailmassa on yli 80 miljoonaa työtöntä nuorta, joten myös konfliktit uhkaavat, kertoja sanoo. Pojan katse on yhä uhkaavampi. Kertoja jatkaa: jos tilanne ei muutu, vuoden kuluttua hän on... keittiömestari! Poika kajauttaa vilpittömän naurun. Kyse on kampanjasta kehitysmaiden nuorten ammattikoulutuksen ja työllistymisen edistämiseksi.
Kehitysmaiden nuoret ovat ihmisryhmä, joka ei kiinnosta ketään. Kuulemme surullisia tarinoita, joiden pääosissa ovat sotaisat nuorukaiset, paljastavasti pukeutuneet tyttöset, kovia kokeneet teiniäidit tai liimaa haistelevat teinit.
On helpompi kannattaa kehitysyhteistyötä, kun kohteena ovat suloiset lapset, sääliä herättävät vammaiset tai toimeliaat perheenäidit. Mutta entä nuo aggressiiviset ja epämiellyttävät nuorison edustajat?
Nuoret liittyvät oleellisesti kehitykseen. Jos nuori mies ei löydä töitä, miksipä ei lähteä ryöstelevän rikollisjoukkion kelkkaan? Jos perheillä ei ole ansiotuloja, nuorilla naisilla on kätevä tuloksi muutettava resurssi, nimittäin ruumiinsa. Näköalattomille nuorille on hauraissa yhteiskunnissa tarjolla myös muita yhtä ahdistavia urapolkuja.
Kyse on paitsi nuorten ihmisten elämästä, myös siitä, miten vakaalla pohjalla yhteiskunta lepää. Jollei nuorilla ole koulutusmahdollisuuksia, ei tule ammattitaitoisia työntekijöitä, tuotanto, kauppa ja yritykset eivät toimi, eikä saada veronmaksajia julkisia palveluja rahoittamaan.
Nuoret, työpaikat, talouden ja tuotannon kehittäminen ovat olleet unohduksissa aivan liian kauan, myös kehityspolitiikassa. Ei ole osattu keksiä keinoja, jolla nuoret saataisiin pois syrjäytymisen polulta. Samoja asioita, vaikkakin vähän eri tavoin, pähkitään myös suomalaisten nuorten kohdalla.
Jos tavoitellaan yhteiskunnan pysyvää kehittymistä, ei nuoria voi ajatella vain säälin kohteina. He ovat mahtava potentiaali, johon investoiminen kannattaa. Olisi aika varmistaa, että tuo musta nuori mies sekä saa keittiömestarin koulutuksen että voi myös harjoittaa ammattiaan kotimaassaan.
Nina Suomalainen
Kirjoittaja on kokoomuspoliitikko
ja saksofonisti.
Jaa tämä artikkeli: