Kohellusta suvessa. Kesäteatterien ohjelmisto mielletään helposti kehnoksi puskafarssiksi, joka pursuaa tekohauskoja kommelluksia huonosti kyhätyissä kulisseissa.
Pelkkää puskateatteria?
Suomen suveen kuuluvat kesäteatteriesitykset. Onko tarjolla lähinnä kömpelösti näyteltyä puskafarssia vai löytyykö niistä myös syvempää sisältöä?
Teksti Marjo Kytöharju
Piirros Minna Toivio
Teatterin tiedotuskeskuksen TINFOn johtajan Hanna Helavuoren mielestä kokonaiskuva kesäteatteriesitysten tasosta ei ole täysin mustavalkoinen. Sitä paitsi hän ei suoralta kädeltä tuomitsisi viihdettä.
– Elokuvatutkijat ovat puhuneet siitä, miten elokuvagenret ovat kansakunnan rituaalisia utopioita. Populaaridraamankin kohdalla teatterintekijät ja katsojat ikään kuin solmivat sopimuksen yhteisestä rituaalista. Sen turvallisessa salakaavussa voidaan käsitellä ristiriitoja, pelkoja, toiveita ja unelmia.
Helavuori löytää kesäteatteriohjelmistoista myös sisältöä. Tänä vuonna hän on kiinnittänyt huomiota originellien kylähulluhahmojen isoon joukkoon. Aapelin Siunattu hulluus on selkeä suosikkiteos. Lisäksi mukana on Maiju Lassilaa, Paasilinnan Ulvova mylläri, Sirkku Peltolan Suomen Hevonen ja Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja.
– Tämä ohjelmisto ehkä kertoo siitä, että kesäteatterissa kapinoidaan normitettua ihmiskuvaa ja tehokkuusajattelua vastaan. On myös hienoa, että ohjelmistoon sisältyy niin sanottuja paikallisaiheita, joissa ammennetaan alueen omasta menneisyydestä.
Helavuoren mukaan mitä tahansa lajityyppiä täytyy tarkastella sille ominaisten piirteiden pohjalta. Kesäteatteria tehdään useimmiten harrastajapohjalta, mutta hänestä harrastaminen sinänsä ei tee teatterista huonoa.
– Harrastajateatteria voidaan tehdä hyvin tai huonosti. Kesäteatterin tekemiseen liittyy paljon ulkoteatterillisia arvoja: yhdessä tekeminen, talkoohenki ja yhteisöllisyys.
Kesäteatteri on erittäin suosittua. TINFOn tekemän selvityksen mukaan Suomessa oli viime kesänä lähes 300 kesäteatteriesitystä, jotka keräsivät noin 1,1 miljoonaa katsojaa.
Hanna Helavuori arvelee, että syynä suosioon on juuri kesäteatterin populaarisuus. Siinä vetävät tuttuus, turvallisuus ja kotimaisuus. Kesäteatteriin saattaa houkutella myös nostalgia: käynti kesäteatterissa on jokakesäinen rituaali.
– Kesäteatteri vetoaa pitkälti niin sanottuihin ei-katsojiin, sellaisiin, jotka eivät muuten käy teatterissa.
Helavuori toteaa, että kesäteatterit toimivat myös perheteatterina ja sukupolvien ylittäjänä. Samaa esitystä voidaan katsoa vauvasta vaariin.
– Näytelmä saatetaan usein tuntea muualta esimerkiksi televisio-ohjelmana, elokuvana, suosikkikirjana tai tuttuja lastenkirjana. Vetonaulana voivat olla tunnetut näyttelijät, samoin kuin omat paikalliset harrastajat, kotitienoon tutut, joiden esitystä halutaan mennä katsomaan.
– Useat kesäteatterit sijaitsevat luonnonkauniilla paikalla, ja näin palataan ikään kuin luonnon helmaan. Luontoelämys, vaikka sitten sateessa ja hyttysten syöttinä, on yksi vetovoimatekijä.
Helsingissä nähdään jälleen useita kesäteatteriesityksiä. Yksi niistä on Esitystaiteen seuran ja Muinaisteatteriyhdistyksen tuottama Tulilla, jonka ensi-ilta oli pari päivää sitten. A.E. Järvisen erätarinoita kuullaan kodassa Suvilahden voimala-alueella, Kalasatamassa ja Tervasaaressa. Lisäksi esitystä voi tilata kesäkuun aikana haluamaansa esityspaikkaan.
Tulilla-esityksen ohjaaja Atro Kahiluoto luki Järvisen tarinoita nuoruudessaan. Hän oli pohtinut pitkään, miten lyyrisiä tekstejä voisi tuoda näyttämölle.
– Kun nyt tuli esiin mahdollisuus käyttää kotaa esityksessä, palaset loksahtivat yhteen. Vanha erämies kertoo tarinoita tulen ääressä, kuten on tehty iät ajat.
Esityksen tarinankertojina toimivat yhteisötaiteilija Merja Pennanen ja näyttelijä Joni Kuokkanen. Sen äänimaailman tekee ääni- ja performanssitaiteilija Jaap Klevering.
Kahiluodolla kesäteatteriesityksen tekemisessä oli päällimmäisenä nimenomaan sisältö. A.E. Järvisen tarinat kertovat Lapin suurista erämaista, maailmasta, jota ei enää ole.
– Järvisen novellit olivat 1950- ja -60-luvuilla Suomen luetuinta kirjallisuutta. Tarinat ovat vaikuttaneet meidän ajatuksiimme luonnosta, metsästä ja erämaasta. Sisältö nousee myös urbaanissa ympäristössä esitettävien tarinoiden maailman ja nykytodellisuuden ristiriidasta.
Kahiluoto ei ole juurikaan käynyt katsomassa kesäteatteriesityksiä. Hän arvelee Votkaturistit-tyyppistä kesäteatteria olevan nähtävillä edelleen paljon.
– Harrastajateatterissa korostuvat varmaan enemmän yhdessä tekeminen ja yhteen kokoontuminen. On toki parempi, että ihmiset tekevät hömppää kuin jäävät kotinurkkiin tylsistymään. Korkeataiteellista tai puskateatteria voi tehdä yhtä hyvin itselle ja lähipiirille – silloin siinä vain on arvo toisessa kohdassa.
Jaa tämä artikkeli: