null Pentti Perttula — in memoriam

Pentti Perttula — in memoriam

Rovasti Pentti Perttula kuoli 25.2.2010 Katriinan sairaalassa 77 vuoden iässä.

Lapsuuden ja nuoruuden hän vietti Seinäjoella, ja pohjalaiset sukujuuret olivat hänelle hyvin tärkeät. Lapsuudenkodissa opiskelu ei ollut itsestään selvä asia. Oppikoulun pääsykokeista tultuaan hän polvistui kotipihalle ja lupasi Taivaan Isälle, että jos hän pääsee oppikouluun, hän omistaa elämänsä Jumalan palvelukseen. Oppikoulusta hän jatkoi teologiseen tiedekuntaan, josta valmistui papiksi vuonna 1955.

Pentti Perttula toimi pappina Kankaanpäässä ja useassa helsinkiläisessä seurakunnassa. Korson kirkkoherraksi hänet valittiin vuonna 1968. Samasta tehtävästä hän jäi eläkkeelle 27 vuotta myöhemmin. Hänet tunnettiin lapsia rakastavana, huumorintajuisena ja palavahenkisenä saarnaajana. Hän inhosi ylihurskasta tärkeilyä ja piti tärkeänä kansantajuista ja suoraselkäistä raamatunopetusta.

Pentti Perttula tunsi seurakuntalaisensa ja eli elämäänsä korsolaisena Isä Camillona. Hän rakasti työtään ja toteutti tehtäväänsä vauvasta vaariin -periaatteella, milloin urheilurippileireillä nuorten kanssa iloiten, milloin poliisin kanssa haastavissakin tilanteissa seurakuntalaisiaan auttaen. Hän oli absolutisti, sillä hän näki työssään, miten paljon surua alkoholi toi monen perheen elämään, ja halusi siksi rohkaista omalla esimerkillään muitakin täysraittiuteen.

Pentti Perttulan elämässä toinen suuri rakkaus oli urheilu. Jo 14-vuotiaana hän perusti Seinä-joella ensimmäisen urheiluseuransa. Myöhemmin hän oli perustamassa Korson Hölkkä -nimistä urheiluseuraa. Hänet tunnettiin hölkkäpappina, joka käynnisti Korso-päivänä 1968 kottikärryviestin, josta sai alkunsa Korson maraton. Sen erikoisuutena oli, että juoksijat lähetettiin matkaan kirkonkellon kumahduksella.

Pentti Perttula käynnisti lukuisia kestävyysjuoksutapahtumia ympäri Suomea, valmensi ja oli auttamassa Juoksija-lehden perustamisessa. Muutoinkin kirjoittaminen oli Pentille tärkeää. Vuonna 1978 Korson seurakunta osti Vantaan Sanomilta oman sivun, mikä oli siihen aikaan edistyksellistä. Omaksi ilokseen hän kirjoitti runoja ja pakinoita, joita julkaistiin säännöllisesti muun muassa Vantaan Sanomissa.

Eläkepäivinään hän innostui sukututkimuksesta ja oli Kauhavalla perustamassa Perttulan sukuseuraa. Hän löysi suvustaan mitä mielenkiintoisimpia haaroja ja oli jo huumorin pilke silmäkulmassaan muuttamassa nimeäänkin Benedictus Bartmaniksi.

Pentti Perttulan suurin rakkaus oli vaimo Marja-Liisa. Heille syntyi neljä lasta, Kirsi-Marja, Marja-Terttu, Marjo-Elina ja Petri. Lapsenlapsia on 16 ja lapsenlapsenlapsia 5. Vaikean aivoinfarktin jälkeen Pentin elämänliekki alkoi hiipua. Pentin runoa mukaillen: "Avasin aamulla oveni haasta, ol’ kulkija poissa, mutt’ nostettu seinälle — viikate maasta."

Pentti Perttulan siunaustilaisuus pe 26.3. klo 13 Korson kirkossa

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.