
Hyväksytty. Saksan evankelinen kirkko on ajankohtaistanut käsitystään perheestä. Tämä tarkoittaa sitä, että kirkko hyväksyy myös yksinhuoltajaperheet perhemuotona samoin kuin avosuhteet, homoseksuaaliset parisuhteet ja uusperheet. Kuvan Mareike (nimi muutettu) ja Luca asuvat äiti-lapsi-talossa Osnabrückissä.
Perhemuodoista nousi Saksassa mekkala
Saksan evankelisen kirkon kannanotto perhepolitiikkaan on laukaissut kirkollisen debatin.
Teksti Maarit Lukkarinen
Kuva Detlef Hees / EPD Bild
Viimeksi Saksan evankelisen kirkon suhtautumista perheeseen ja avioliittoon pohdittiin 90-luvun lopulla. Jo tuolloin julkaistussa kannanotossa todettiin, että perinteisen avioliiton ohella on myös muita hyväksyttäviä elämänmuotoja. Samassa yhteydessä painotettiin kuitenkin, että avioliitto pysyy kirkon esikuvana. Nyt tätä perhekuvaa on ajankohtaistettu.
Kesäkuussa julkaistussa avioliittoa ja perhettä käsittelevässä periaatetekstissä kirkko laajensi perhekäsitystään vedoten kaikkien toisistaan vastuuta kantavien perhemallien hyväksymisen puolesta.
Ensimmäistä kertaa kirkko asetti traditionaalisen avioliiton rinnalle myös homoseksuaaliset parisuhteet, avosuhteet ja uusperheet korostaen samalla, että haluaa tukea yhtä lailla kaikkia parisuhteita. Näin tekemällä evankelinen kirkko vahvisti oikeastaan vain sen, mikä on jo pitkään ollut yhteiskunnallista todellisuutta. Silti teksti on laukaissut kiivaan kirkon sisäisen keskustelun.
160-sivuinen Zwischen Autonomie und Angewiesenheit -teksti (autonomian ja riippuvaisuuden välissä) on saanut osakseen kovaa arvostelua erityisesti konservatiivisilta protestanteilta sekä katoliselta kirkolta. Ja kritiikkikohtia on lukuisia. Yhtä mieltä arvostelijat ovat kuitenkin siitä, että tekstin myötä kirkko luopuu traditionaalisesta miehen ja naisen välistä avioliittoa painottavasta esikuvastaan.
Saksan evankelisen kirkon neuvoston puheenjohtajaa Nikolaus Schneideria jyrkät reaktiot hämmästyttävät. Hän onkin painottanut, että kurssinmuutoksesta ei ole kyse, vaan ainoastaan perspektiivin laajentamisesta. Evankelisen kirkon on Schneiderin mukaan reagoitava viime vuosikymmeninä perhesuhteissa tapahtuneisiin muutoksiin.
Syytöksiin, että kirkko surffaa ajanhengen mukana, hänellä on oma kanta.
– Jokaisen sukupolven on elettävä oman aikansa raamatullisten normien ja arvojen mukaan. Kirkko ei ole museo, vaan elävä yhteisö.
Katolisen kirkon piispat ovat suomineet kovin sanoin evankelisen kirkon linjausta. Kölnin arkkipiispan kardinaali Joachim Meisnerin mielestä tekstissä heikennetään avioliiton ja perheen asemaa. Hän on vaatinut julkaisun takaisin vetämistä. Samoilla linjoilla Meisnerin kanssa on myös Münsterin piispa Felix Genn . Hän totesi, että teksti aiheuttaa syvän särön kirkkojen välille ja vaarantaa ekumenian.
Nikolaus Schneider on puolustanut kritiikkiryöpytykseen joutunutta evankelista kirkkoa. Katolisen kirkon reaktioihin hän vastasi, että myös evankelisen kirkon on siedettävä asioita, jotka eivät sitä miellytä. Mutta mikä vielä tärkeämpää: protestanttinen kirkko ei tunne avioliiton sakramenttia. Kirkko ei siis tarjoa perhettä koskevia yksiselitteisiä sääntöjä, kuten katolinen kirkko.
Vastarintaa julkaisua kohtaan on tullut myös kirkon omista riveistä, kuten tunnustuksellisten luterilaisten konferenssilta. Sen puheenjohtaja Ulrich Rüß arvosteli, että tekstissä ”vapautta ja tasa-arvoa ei käsitellä teologisin perustein vaan nyky-yhteiskunnasta käsin. Avioliitto ja perhe eivät enää ole perinteisessä erityisasemassaan”. Myös hän viittasi siihen, että tekstillä on ekumeniaa vahingoittava vaikutus.
Württembergin maakirkon piispan Frank Otfried Julyn mielestä avioliittoa ja perhettä käsitellään tekstissä pintapuolisesti. Hän olisi toivonut, että tekstiä laatinut 14-päinen työryhmä olisi integroinut myös maakirkot mukaan periaatetekstin tekemiseen.
Kiistaa herättänyt teksti on toki saanut myös kannatusta ja puolustusta osakseen. Itse asiassa valtaosa evankelisten maakirkkojen johtavista hengellisistä on suhtautunut positiivisesti tekstiin. Reininmaan evankelisen kirkon presidentti Manfred Rekowski vastasi syytöksiin, että julkaisu tekee tietä avioeroille:
– Teksti kuvaa yhteiskunnallista todellisuutta. Todellisuuteen kuuluu myös, että avioliitot ja parisuhteet voivat epäonnistua.
Jaa tämä artikkeli: