– Mene mihin tahansa parantolaan, lupaa rahasta kiinni pitävä isä Tyrone (Esko Salminen) keuhkotautiin sairastuneelle Edmundille (Jussi Nikkilä). Kuva: Tuomo Manninen
Perhesota valloillaan
Tunnettu ja elokuvanakin nähty Pitkän päivän matka yöhön on huikean vahva perheen ruumiinavaus.
Willensaunan uutuusnäytelmässä Tyronen perhe on sodassa itsensä kanssa. Vuonna 1956 julkaistu näytelmä on täynnä ihmisten ristiriitoja ja heikkouksia, valheita ja peittely-yrityksiä, tottumukseksi tulleita uskomuksia sekä lyhyitä rehellisyyden ja totuudellisuuden hetkiä.
Kun sana sivaltaa, katsoja kavahtaa. ”Jos sinä et olisi syntynyt”, syyttävät sekä äiti että isä poikaansa. Miten tällaisesta perheestä saattaa selvitä vaurioitta? Rakkaus ja sota käyvät näyttämöllä uuvuttavaa piirileikkiään ja pitävät katsojan hyppysissään koko kolmen ja puolen tunnin pituisen esityksen ajan.
Perheen isää James Tyronea (Esko Salminen) ja kahta poikaa hallitsee Mary-äiti (Terhi Panula), jonka vallankäyttö on väliin hienovaraista, väliin esiin purskahtaa peittelemätön katkeruus ja pettymys. Mary pakenee sisäisiä tuskiaan morfiiniin; riippuvuus on perheen keskelle kätketty ”virtahepo”.
Mary Tyrone on sekä uhri että perheen miesten ristiriitojen lähde. Kaikki tuntuu kilpistyvän häneen ja pyörivän hänen ympärillään. Panula on roolissaan vangitsevan hyvä ja päivän mittaan nähtävä muutos melkoinen.
Eugen O’Neill (1888–1953) on sijoittanut näytelmään paljon omia kokemuksiaan. Esimerkiksi hänen äitinsä masentui, kun hän syntyi, ja sai lääkkeeksi morfiinia, josta tuli riippuvaiseksi. Isä oli näyttelijä, joka osti perheelle talon Connecticutista kiertueiden väliseksi lepopaikaksi. ”Koko ikäni minä olen halunnut oikeaa kotia, etkä sinä sellaista ole pystynyt hankkimaan”, näytelmän Mary moittii toistuvasti.
Eero Aho tekee komean roolin vanhempana veljenä ja Jussi Nikkilä vakuuttaa keuhkotautiin sairastuvana nuorempana veljenä.
Mikä ihme näissä amerikkalaisissa perhenäytelmissä on: Monet kertovat itse asiassa hirveistä ihmissuhteista, vallankäytöstä ja vaille jäämisestä. Katsomiskokemus on kuitenkin vapauttava ja energiaa antava. Liekö syynä se, että kaikesta huolimatta katsoja tunnistaa näytelmän henkilöissä omat heikkoutensa eikä voi olla antamatta anteeksi?
Eugene O’Neill: Pitkän päivän matka yöhön. Ohjaus Kurt Nuotio. Ensi-ilta Kansallisteatterin Willensaunassa 23.9.
Jaa tämä artikkeli: