Perhettä vastaan
Meillä kaikilla on havaintoja kristityistä tai kristinuskoon muuten vain takertuvista ihmisistä, joiden mielestä on tärkeää ”puolustaa perhettä”. Perhe on usein yksikössä, sillä puolustustahto koskee ihannetta ja normia. Toisten ihmisten todelliset ongelmat eivät noita ihmisiä mietitytä.
Ja jos oletamme evankeliumin olevan heille tuttu, on pääteltävä, etteivät he paljon piittaa myöskään Jeesuksen sanoista.
Sillä miten voisi olla huomaamatta Ihmisen Pojan julkean välinpitämätöntä, jopa vihamielistä suhtautumista juuri perheeseen? Siitä pitää irtautua ensiksi, jos yhtään välittää taivasten valtakunnasta: ”Joka rakastaa isäänsä tai äitiänsä enemmän kuin minua, ei kelpaa minulle, eikä se, joka rakastaa poikaansa tai tytärtänsä enemmän kuin minua, kelpaa minulle.”
Esimerkkiäkin Jeesus näytti. Tuskin kukaan on koskaan aiheuttanut äidilleen niin paljon kyyneliä kuin hän. Isäänsä hän piti niin nolona ukkona, että kielsi hänet ykskantaan ilmoittamalla oikean isänsä olevan joku aivan muu. Eikä hän tietenkään perustanut omaa perhettä, ellei sellaiseksi lueta sitä entisistä kalastajista ja riidanhaluisista radikaaleista koostuvaa jengiä, joka hänen kannoillaan kulki.
On irvokasta, että tarinan päässä seisoo suomalainen normaali-ihminen, jonka mielestä kristinuskon pääsisältönä on isä, äiti, poika, tytär ja auto.
Perheen puolustajat ajattelevat, että perhe on ”yhteiskunnan perusyksikkö”, jonka rapautuessa koko hökötys rapautuu. Rapautumista taas on kaikki normista poikkeaminen.
Legovertauksessa unohdetaan, että rakennuspalikoissa niitä itseään tärkeämpi asia on aina kontaktipinta, yhteisymmärrys. Tarvitaan myös mahdollisimman monenvärisiä ja -muotoisia palikoita, jotta rakennelmasta tulee kaunis ja eläväinen. Moderni bunkkeriperhestandardi tuottaa paljon identtisiä irto-osia.
Juuri mallien mukaan elämistä Jeesuskin kammosi. Ihmiskunta oli hänelle pienin mahdollinen perusyksikkö. On väärin välittää vain omaisistaan ja omanlaisistaan tai korottaa oma elämänsä malliksi muille. Siinä pyhä Paavalikin näki kristinuskon poliittisen perussanoman.
Näitä asioita ei voi sanoa liian usein. Mitä suu tottuu sanomaan, sen sydän kohta uskoo.
Jaa tämä artikkeli: