Kuva: Jani Laukkanen
Perkon saksofoni soittaa ilot ja surut
Avaraa.”Hiljaisuus, rauha, levollisuus tai henkeä nostava kiihkeys, joka on täynnä luomisvoimaa. Jukka Perkon levyjen myötä olen oppinut kuuntelemaan ja arvostamaan virsien arkaaista sointia, toistoa ja poljentoa. Ja ennen kaikkea niiden syvyyttä. Virren ominaisuus on hengen liike.”
”Ihmisen hengellisestä tilasta riippumatta on hänellä silti kyky aistia kauneutta. Se on myös tämän levyn musiikin ominaisuus. Musiikin, joka kohottaa, nostaa, valaa uskoa ja saa hengen olevaksi ja kuultavaksi”, näyttelijä Hannu-Pekka Björkman arvioi osuvasti Jukka Perkon uutta Avara-levyä kansiteksteissä.
Jazzmiehen kolmas virsilevy on tehty tällä kertaa kitaristien Jarmo Saaren ja Teemu Viinikaisen kanssa. Mikä pitää konseptin taiteilijalle tuoreena?
”Olen pitänyt virsikonsertteja vuodesta 2000 lähtien. Tämä musisoinnin muoto vie mukanaan. Virsien soittaminen tuntuu aina äärimmäisen luontevalta ja merkitykselliseltä, kohottavalta. Musiikki on tapani kokea hengellistä yhteyttä.”
”Teemme virsistä jatkuvasti uusia sovituksia, ja annamme niiden elää ja muuttua. Kappaleiden keskiössä säilyy silti jokin kiehtova ja puhutteleva, Pyhä, joka pysyy samana”, Jukka Perko vastaa.
Suojelusenkeli kultaisessa leikkauksessa
Pyhä on aistittavissa, mutta sitä ei voi määritellä sanoilla, saksofonisti kokee.
”Muusikkona sanallinen ilmaisuni on rajallista. Musiikki alkaa siitä, mihin sanat päättyvät. Itse lähestyn pyhää kristityn näkökulmasta. Toisten puolesta en halua määritellä reunaehtoja sille, kuinka heidän tulisi tulkita musiikkiamme. Keikoillamme käy kirjavaa väkeä.”
Esimerkiksi tulkintojen moninaisuudesta sopii laulu Suojelusenkeli (Maan korvessa), joka oli mukana myös edellisillä virsilevyillä. Variaatioiden kautta kuulijat voivat seurata sitä hengellistä ja musiikillista matkaa, jota Perko kumppaneineen kulkee.
”Suojelusenkelillä on keikoilla ihan oma paikkansa – kultaisen leikkauksen tienoilla. Ihmiset kokevat sen voimakkaasti. Siihen liittyy useille meistä henkilökohtaisia muistoja ihmisistä ja tapahtumista, joiden kautta kukin kuulee kappaleen. Se on soinut omassakin sisimmässäni lapsuudesta asti.”
Virsiä sanotaan usein raskaiksi ja tummasävyisiksi, mutta Avara-albumin tulkinnat ovat varsin valoisia. Heijastaako tämä seestyneen perheenisän elämäntuntoja?
”Valo on levyllä läsnä, emmekä harrasta synkistelyä. Emme ajatelleet tehdä erityisen positiivista musiikkia, vaan valoisuus on prosessin sivutuote. Se on matkan varrella kertynyttä valoa, joka tulee nyt ulos.”
”Omat hetkelliset fiilikset sen sijaan vaihtelevat, eikä niistä voi sanoa mitään yksiselitteistä. Lainaan ystävääni Mikko Kuustosta, joka kertoi siitä kun hänet valittiin Vuoden positiivisemmaksi ihmiseksi. Samaan aikaan hänellä oli masennuslääkitys päällä”, Perko nauraa.
Oman tradition jatkajaksi
Saksofonisti ei osannut uneksiakaan nuorempana palaavansa lapsuudenkodistaan tuttuihin veisuihin. Satakunnan Huittisista maailmalle lähtenyt kosmopoliittihan karisti jo kerran satakuntalaisen mullan kiiltonahkakengistään.
Legendaarisen Dizzy Gillespien bändiin 19-vuotiaana valittu, palkittu nuori nero lähti kiertämään niihin kaupunkeihin, missä eletään jazz-musiikin ja ajan hermolla. New Yorkiin, Pariisiin…
Perko sai lempinimen ”Little Bird” tyylistään, joka muistutti piinattua virtuoosia Charlie ”Bird” Parkeria. Soittotekniikka oli suvereenisti hallussa, kuten menestyksen ulkoiset merkitkin, Porschesta Jaguariin.
Paluu päätä huimanneesta pyörityksestä Suomen kamaralle alkoi, kun Perko sävelsi Severi Pyysalon kanssa levyllisen Uuno Kailaan runoja Vesa-Matti Loirin laulettavaksi. Hän innostui samalla suomalaisesta runoudesta.
Sävellystyö tapahtui Pariisissa. Kaukana kotoa nuorukainen näki yllättäen lähemmäs.
”Usein vasta kun meidät irrotetaan juuriltamme, tajuamme tuttujen asioiden arvon. Aikuismainen urani alkoi oikeastaan vasta kun uskalsin nostaa oman musiikillisen juuristoni esiin.”
Ulkomailla asuessaan Jukka Perko tajusi, että virretkin ovat olennainen osa häntä. Virsien tulkitsijana hän uskaltautui oman hengellisen traditionsa jatkajaksi.
Molekyylit uusvanhaan järjestykseen
”Olin lapsesta saakka kuullut ja imenyt itseeni mitä kauneinta musiikkia, virsiä. Vasta myöhemmällä iällä olen saanut ymmärtää olevani esi-isieni kanssa samaa kansaa, jonka sielussa nämä virret ovat soineet jo sukupolvien ajan.”
”Minäkin voin vain kulkea perinteiden viitoittamaa polkua jättämällä siihen yht’aikaa rohkeasti ja nöyrästi omat jalanjälkeni, jotka välillä poikkeavat paljon isieni vastaavista, välillä taas eivät juuri ollenkaan”, Jukka Perko kuvailee prosessiaan.
Hänen virsilevyjensä sisäistyneet tulkinnat tavoittavat kappaleiden hartauden. Ote on vapautunut ja ilmava. Henki kulkee missä haluaa, kuten jazzissa parhaimmillaan.
Taiteilija antaa saksofoniensa laulaa nostamatta itseään veisujen yläpuolelle.
”Luotan virsien voimaan. Muusikolle tähtenä loistamisen tavoittelu olisi virsiä tulkittaessa turhaa”, Perko kuittaa.
”Kirkossa soittaminen on tervehdyttävä kokemus, kuin puhdistautumis- ja tyhjentymisriitti. Se laittaa molekyylit uuteen järjestykseen.”
Perimmäisen hipaisuja
Jukka Perkon mielestä koetamme vangita sanoilla usein sellaisiakin asioita, joita on kovin vaikeata sanoittaa. Hän kokee musiikin kautta tapahtuvan hengellisten asioiden ilmaisun itselleen aidommaksi ja läheisemmäksi.
”Uskon, että musiikin avulla pääsemme joskus lähemmäs asioiden ytimiä, Pyhää. Perimmäisten kysymysten käsittelyyn tarvitaan tilaa hengittää.”
Lähimmäksi pyhyyttä soittaja kokee useimmiten pääsevänsä kuuntelemalla hiljaisuutta. Joskus hän tosin onnistuu hipaisemaan olennaista yhdellä tai useammalla, usein ennalta suunnittelemattomalla sävelellä.
”On jännittävää, että pyhyyden kokemukset ja kiteytymät tulevat usein jonkin odottamattoman virheen takia: me soitamme väärin, unohdamme jotain tai tapahtuu jotakin yllättävää.”
Nuorena muusikkona Perko piti olennaisena sitä, että hän soittaa kaiken ”oikein” ja puhtaasti.
”Nykyään arvostan esimerkiksi Olavi Virran tuotannosta eniten loppukautta, jolloin hänen haavoittuvuutensakin tulee koskettavasti esiin.”
Musiikki on suurta armoa
Itselleen taiteilija arvelee olevansa turhan armoton.
”Olen tuskallinen tietoinen siitä, että se joka ei ole armollinen itseään kohtaan, ei ole sitä ehkä muillekaan. Vaatimustasoni on kova. Tietyiltä osin olen perfektionisti.”
”Tämän päivän työelämässä vaatimustaso nousee välillä korkeaksi. Ihmisiltä hämärtyy se, että me kaikki olemme kuitenkin arvokkaita. Siksi armollisuudesta pitää muistuttaa niin itselleen kuin muillekin.”
”Monella rippileirillä armo on kirjoitettu taululle ylhäältä alaspäin ja kirjainten kohdalla lukee: Ansioton Rakkaus Meidän Osaksemme. Se ajatus on yhä aika kova juttu”, muusikko pohtii.
Jukka Perkon nettisivuilla luonnehditaan, että musiikki on hänelle tapa olla olemassa. Mies kuvaa omaa asennettaan soittamiseen ja säveltämiseen tasapainotteluksi täydellisyyden tavoittelun ja keskeneräisyyden hyväksymisen välillä.
”Ehkä siksi hänen sävelensä soivat sitä, mitä jotkut kutsuvat armoksi”, kirjailija-pastori Jaakko Heinimäki kirjoittaa.
”En ole persoonana sellainen, että haluaisin erityisesti herätellä ihmisiä hengellisesti tai muutenkaan, enkä argumentoi voimakkaasti omien näkökantojeni puolesta. Tuo minusta kirjoitettu määritelmä on kuitenkin lähellä filosofiaani. Minulle musiikki edustaa suurta armoa”, Jukka Perko summaa.
Bändin opetuksia työyhteisöille
Jukka Perko toimii muusikon työnsä ohessa valmentajana yrityksille ja työyhteisöille. Hän kertoo bändin johtamisesta ja luovuudesta sekä omien vahvuuksien löytämisestä ja vahvistamisesta. Monesti mukana näillä keikoilla on myös kollega Mikko Kuustonen.
Musiikin ja bändityöskentelyn kautta voi löytää uusia tulokulmia tuttuihin työyhteisön asioihin.
”Esimerkiksi individualismi on nykyään voimakas ilmiö. Mietimme, miten vahvojen yksilöiden on mahdollista toimia yhdessä työpaikalla tai bändissä.”
Jazzbändistä voidaan oppia henkistä liikkuvuutta.
”Soolon soittaja toimii bändin vetäjänä. Kun on toisen vuoro vaihtua solistiksi, muut antavat kaverille tilaa ja tukea. Jos tällaisia painotuksia saadaan vaihdeltua joustavasti, yhteisöistä tulee vahvoja”, Jukka Perko neuvoo.
Toinen ajankohtainen työelämän ilmiö on tehostaminen: kaikki turhat toiminnot karsitaan pois.
”Kun tehostetaan liiaksi, silloin tulee samalla usein karsittua se olennainen siivu, joka on elintärkeä yhteisön hyvinvoinnin ja koossapysymisen kannalta.”
”Bändikin voi harjoitella treeneissä vain välttämättömimmän, vaikeat kohdat ja ne kappaleet, jotka keikalla soitetaan. Tällainen ´tehokkuus´ heikentää ennen pitkää kommunikaatiota. On soitettava myös huvikseen ja käytettävä aikaa asioihin, jotka tuottavat vain hyvän fiiliksen. Juuri ne vapaat ja ´turhat´ hetket saattavat tehdä hyvästä bändistä erinomaisen.”
Jaa tämä artikkeli: