null Personal Pastor: Harrasta liikuntaa

Hengellisyys

Personal Pastor: Harrasta liikuntaa

Valomerkin kaikkien alojen suvereeni asiantuntija tekee ensiesiintymisensä. Etelän valopäiden guru aloittaa liikuttavan kysymyksen äärellä.

Arvoisa Personal Pastor™!

"Olen lotusasentoon liian levoton, mutta haluaisin löytää muodikkaan liikuttavan porukan, jonka harrastus yhdistäisi kivasti kehon ja mielen. Haluaisin kuulua yhteisöön ja toiveeni olisi myös laihtua. Mitä suosittelisit?"​

 - Harrasta liikuntaa, Espoo

 

Liikuttavan hyvä kysymys!

Kirkossa on pitkään oltu sitä mieltä, että terve ruumis ja terve sielu elävät toisistaan erillisinä kokonaisuuksina. Terve sielu terveessä ruumiissa -ajattelu on kuitenkin yhä enemmän vallannut alaa myös kirkossa.

Kun lähdemme etsimään sinulle sopivaa lajia, ensimmäisenä nousevat mieleen raamatulliset lajit kuten jaakobinpaini ja apostolinkyyti. Jälkimmäiseen antaa ryhtiä seurakunnan logolla varustettu askelmittari, joka kertoo, kuinka suuren osan Jerusalemin ja Jerikon välistä tietä olisit päivän taaperruksella kulkenut.  Kysymyksestäsi nousee kuitenkin myös yhteisöllisyyden kaipuu, jota nämä vähän yksilökeskeiset lajit eivät tyydyttäne.

Sinulle saattaisi sopia maassamme leviävää uusi liikuttava herätysliike. Jäsenet harjoittavat kulttiaan monesti viikossa temppeleissään hartaasti. Opetuslapset liikkuvat usein ainoastaan ohjaajagurujensa valvonnassa heidän käskyjään uskollisesti noudattaen ja maksavat uskollisesti jäsenmaksunsa.

Käännytystyötä tässä joukossa arvostetaan ja siitä palkitaan. Mukaan lähteneitä kannustetaan hankkimaan uusia jäseniä muun muassa kutsumalla ystäviään tilaisuuksiin. Useimmilla kultin harjoittajista on toive, että heidän ponnistelunsa näkyisi päällepäin ja herättäisi hurmioitunutta huomiota. Erityisesti miehillä on tapana vertailla ponnistustensa aiheuttamia lihallisia seurauksia.

Paastoaminen on tässä porukassa jatkuvaa, mutta joulu ja juhannus korostuvat erityisinä kilvoittelun aiheuttajina. Mitä syvemmälle nykyaikaiseen kulttiin vihkiydytään, sitä kalliimmaksi ja erikoistuneemmaksi sen harjoittaminen käy.

Temppeleiden alttareille vuodatetaan joskus kyyneleitä, usein myös verta, mutta aina hikeä.

Tervemenoa kuntosalille!

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.