null Pienen budjetin elämää

Eurot soikeiksi. Kun asuminen haukkaa puolet monen opiskelijan tuloista, muissa menoissa on pihistettävä.

Eurot soikeiksi. Kun asuminen haukkaa puolet monen opiskelijan tuloista, muissa menoissa on pihistettävä.

Pienen budjetin elämää

Pelkällä opintotuella on vaikea tulla pää-kaupunkiseudulla toimeen.

Teksti Noora Melaanvuo
Kuva Matti Pikkujämsä
Informaatioverkostojen koulutusohjelmassa kolmatta vuotta opiskeleva Sofia Ahanen on kiinnittänyt rahan käyttöönsä entistä tarkemmin huomiota sen jälkeen, kun hän muutti vanhempiensa luota opiskelija-asuntoon. Hän vuokrasi alkuvuodesta Otaniemestä Aalto-yliopiston ylioppilaskunnalta (AYY) kaverikämpän puolikkaan.

Taistelu edullisista opiskelija-asunnoista käy kuumimpana syksyisin. Osa muualta muuttaneista aloittaa lukuvuoden hätämajoituksessa. Koska Ahanen on kotoisin Espoosta, hän pystyi odottamaan sopivan asunnon vapautumista rauhassa.

Nyt, kun hän on ”itsenäisesti asuva yli 20-vuotias korkeakouluopiskelija”, hän saa ennen veroja 298 euroa opintorahaa kuukaudessa. 250 euron suuruisesta vuokrasta Kela maksaa hänelle opiskelijan asumislisää 80 prosenttia. Kun asuminen nielee rahoista puolet, muut kulut täytyy pitää kurissa.

– Katson hedelmien ja vihannesten kilohintoja. Jos tarjolla on kahta omenaa, valitsen usein halvemman, Sofia Ahanen kertoo.

Hintojen vuoksi häneltä jäävät ostamatta kala, vaalea leipä, juustot, kiivit ja kalliit mausteet.

Moni opiskelija syö arkisin muutaman euron lounaan opiskelijaruokalassa. Kokkaamisesta pitävä Ahanen laskeskelee, että kotiruuan laittaminen voisi tulla halvemmaksi. Ruokalan ateria vie kuitenkin voiton monipuolisuutensa vuoksi.

Opiskelijoille myönnetään muitakin etuja. Esimerkiksi HSL:n matkakorttiin saa ladattua aikaa halvemmalla. Terveyttä voi hoitaa kätevästi opiskelijaterveydenhuollon kautta, ja Unisport myy yliopistolaisille edullisia liikuntasalikortteja.

Lapsuudenkodista Ahanen otti mukaansa joitakin huonekaluja ja liinavaatteita. Pöydän ja tuolin hän osti uusina.

– Harkitsin kierrätyskeskusta, mutta sielläkin huonekalut olivat kuulemma maksaneet paljon. Astioistani osa on lähtöisin isän teekkariajoilta.

Asunto pitää Ahasen mielestä laittaa sen näköiseksi, että siellä viihtyy. Sisustuksella on selvä vaikutus mielialaan.

Kesä kului töitä tehden, mutta lukukausien aikana Ahanen keskittyy opintoihin. Korkeakouluopiskelija saa ansaita yhtä opintotukikuukautta kohden 660 euroa ja jokaista tuetonta kuukautta kohti 1 970 euroa. Vapaan vuositulon voi ansaita milloin vain vuoden aikana.

Jos veronalaisten ansio- tai pääomatulojen, sosiaalietuuksien, ulkomailta saatujen tulojen tai toimeentulon turvaamiseen tarkoitettujen apurahojen summa ylittää tulorajan, Kela perii tukikuukausia takaisin. Takaisinperinnässä summaan lisätään 15 prosentin korotus, eikä kulutettua kuukautta voi käyttää uudestaan. Tukia voi kuitenkin palauttaa vapaaehtoisesti ilman korkoa seuraavan vuoden toukokuuhun saakka. Silloin tukikuukauden pystyy käyttämään uudelleen.

– Ennen opintojen alkua tai valmistumisen jälkeen saadut tulot eivät vaikuta. Palkkakuitit kannattaa säästää, jotta voi osoittaa, milloin tulot on saatu, Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) asiantuntija Katja Långvik opastaa.

Erittäin niukaksi tai epävarmaksi toimeentulonsa kokee 15 prosenttia opiskelijoista. 40 prosenttia tulee toimeen elämällä säästeliäästi, ilmenee Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksesta 2012.

Tiukan paikan tullen opiskelijakin voi kääntyä kunnan sosiaalitoimiston puoleen. Toimeentulotuki on kuitenkin viimeinen vaihtoehto. Tuen saamiseksi opiskelijalta saatetaan edellyttää opintolainan ottamista.

Toisinaan opiskelija ei ole oikeutettu opintotukeen.

– Ongelmia tulee, kun opiskelija sairastuu. Sairauspäivärahalla oleva ei saisi opiskella, Långvik sanoo.

Hän neuvoo hakemaan lääkäriltä todistuksen, jos opinnot eivät etene sairauden vuoksi. Opintojen edistymistä seurataan. Jos vaaditut opintopistemäärät eivät täyty, opintotuki katkeaa. Suorituksia vaaditaan myös kesältä, jos silloin nostaa tukea.

Äitiyspäivärahakaudella opintotukea ei kannata välttämättä hakea, koska silloin äitiyspäiväraha lasketaan minimin mukaan eikä tulojen perusteella.

– Kotihoidontuki ja opintotuki ovat hyvä yhdistelmä, jos etenee opinnoissa. Silloin ei tietysti ehdi ansiotöihin, Långvik toteaa.

Perheelliset opiskelijat kuuluvat yleisen asumistuen piiriin. Sen määrä lasketaan eri tavoin kuin opiskelijan asumislisässä.

Hiljattain päättyneissä budjettiriihineuvotteluissa hallitus ilmoitti haluavansa vähentää yhteen tutkintoon opiskelevien opintotukikuukausien määrää. Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ja Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto (SAMOK) eivät hyväksy asiaa.

– Muutos vaikeuttaa eniten perheellisten ja alemmista sosiaalisista taustoista tulevien opintoja. Heidän tiedetään opiskelevan hitaammin, SYL:n puheenjohtaja Marina Lampinen harmittelee.

Jo keväällä oli päätetty rajata toiseen tutkintoon myönnettävien tukikuukausien määrää.

Lampisen mukaan kaikilla opintolainaa nostavillakaan opintotuki ei riitä elämiseen. Opiskelijan asumislisässä huomioidaan vain 252 euron asumiskustannukset, vaikka vuokrat ovat pääkaupunkiseudulla korkeat.

Tulorajojen poistoa Lampinen ei kannata.

– Tulorajat ovat hyvä kriteeri sille, että opintotukea annetaan sitä tarvitseville. Jos lisärahaa on käytettävissä, se pitää käyttää opintotuen tason korottamiseen.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.