Parturi Mohammad on saanut asiakkaan. Kuva: Karoliina Ek
Pieni kaupunki aavikolla
Hiekkaa, hiekkaa, hiekkaa. Sitä ei ole vaan maassa vaan myös ilmassa ja vaatteissa, sillä aavikon pöly maalaa jälkensä kaikkialle.
Keskipäivällä Za'atrin pakolaisleirin yllä hehkuu aurinko, mutta öisin alkaa olla kylmä. Talvi on tuloillaan. Kun sateet alkavat, hiekka muuttuu mutavelliksi. Pakolaiset ovat siirtäneet pimeän laskeuduttua telttojaan leirin uusimpaan osaan, sillä se on päällystetty kivimurskalla.
Jordanian pohjoisosassa sijaitsevassa leirissä asuu nyt arviolta 30–35 tuhatta Syyriasta tullutta pakolaista. Tarkkaa lukua ei tiedä kukaan, sillä osa on paennut verkkoaidan ja piikkilangan ympäröimältä alueelta.
Za'atriin johtaa yksi tie. Sen edessä olevalla portilla on panssariauto ja maastopukuisia sotilaita, jotka valvovat leiriin jyristelevää liikennettä. Kuorma-autot tuovat vettä, ruokaa ja rakennustarvikkeita lähes katkeamattomana virtana telttakaupunkiin. Pakolaisten määrä lisääntyy päivittäin sadoilla.
Portin ympärille on muodostunut oma leirinsä. Siinä päivystää sukulaisia ja ystäviä, jotka yrittävät päästä katsomaan Za'atrin asukkaita.
Nopea pako
Kahdeksan vessakoppia, rivillinen suihkuja. Peseytymistilassa on seinät, mutta ei lattiaa eikä kattoa. Kun leiri perustettiin heinäkuun 29. päivä, vessoina oli bajamajoja. Pakolaisille ne olivat uusi asia.
Harmaista harkoista muuratulle keittiörakennukselle on keksitty parempaa käyttöä. Siihen on muuttanut nelilapsinen perhe.
”Tervetuloa”, toivottaa farkkuihin ja turkoosiin pikeepaitaan pukeutunut perheenisä, ja raottaa oviaukkoon kiinnitettyä kangasta.
Hänen kaksi nuorinta lastaan, poika ja tyttö, tekevät sitä samaa mitä lapset kaikkialla. Leikkivät. He hyppivät hiekkalattialla olevilla matoilla ja patjoilla.
Mies antaa luvan kuvata lapsiaan, mutta itseään ja vaimoaan hän ei halua kuviin. Hän ei kerro myöskään nimeään, koska pelkää Syyriaan jääneiden sukulaistensa puolesta.
”Pakenimme kolme kuukautta sitten”, mies sanoo ja tarjoaa makeaa teetä lasisista pikareista.
Hän viljeli kotimaassaan vehnää, kunnes armeija otti hänen maansa haltuunsa.
Mies kertoo hiljaisella äänellä ystävästään, joka haettiin kotoa ja palautettiin kahtena palana. Ystävän pää tuotiin sisälle ja muu ruumis jätettiin oven eteen.
Sitten hän tarjoaa teetä lisää.
”Oli pakko lähteä”, mies sanoo.
”Mukaan ehdimme ottaa vain päällä olevat vaatteet.”
Levottomuus leirissä kasvaa
Pakolaiset ovat todistaneet järkyttäviä asioita. Osa on vakavasti traumatisoituneita. Toipumista ei helpota, että leirin päällä kiertelee armeijan helikoptereita. Vieressä on lentotukikohta, ja Jordanian sotilaskoneiden jyly palauttaa mieleen kotimaan kauhut.
Veljekset Manar, 16, ja Muhammad, 19, kuluttavat aikaa vesitankkien vieressä.
”Silloin tällöin on jotain tekemistä”, Muhammad sanoo.
”Yleensä vain istuskelemme.”
Tekemisen puutteen vuoksi on tapahtunut jengiytymistä. Poikajoukot vaeltavat leirissä iltaisin. Väitetään, että metallisista ruokailuvälineistä ja kepeistä on tehty aseita.
Rekasta lasketaan maahan keko ruokapusseja, mutta niiden saapuminen ei aiheuta ryntäystä. Muutama annoksista haetaan, loput jäävät auringon lämpöön.
Ruoka tulee kaksi kertaa päivässä, mutta se on yksipuolista: lähinnä riisiä ja kanaa. Pakolaiset ovat protestoineet ja heitelleet ruokapusseja ympäriinsä. Myös kontteja ja telttoja on poltettu.
Tunnelma on leppoinen kuin missä tahansa pienessä kaupungissa. Se kätkee alleen tyytymättömyyttä.
”Aion lähteä täältä pois”, sanoo leirillä reilun viikon ollut mies.
Minne? Sitä hän ei tiedä. Kaukana horisontissa kiukkuaa trombi, joka nostattaa hiekkapilarin ilmaan.
Kuin eläimet häkissä
Teltan edessä olevissa styroksilaatikoissa on munakoisoa, paprikaa, perunaa ja sipulia: kauppa on perustettu.
Tuotteet on saatu vierailta, jotka ovat onnistuneet pääsemään tapaamispaikalle leirin sisääntulon kohdalle. Za'atrissa toimii myös tupakkakauppiaita ja muutama kampaaja.
Muhammad, 15, avasi parturiliikkeen kaksi viikkoa sitten. Hänen vastaanottonsa toimii aution keittiörakennuksen seinustalla. Trimmeri lennättää jakkaralla istuvan miehen mustat hiuskiehkurat hiekkaan.
”Minulla on kuudesta kahdeksaan asiakasta päivässä”, nuori yrittäjä sanoo.
Hiustenleikkuusta Muhammad velottaa sata Syyrian puntaa eli reilun euron.
Kun leirillä pysähtyy juttelemaan, paikalle alkaa kerääntyä väkeä. Tuskastunut mies haluaa näyttää lääkärintodistuksen. Hänen 33-vuotias sukulaisensa on sokeutumassa, eikä tämä pysty liikkumaan omin avuin. Hän on isokokoinen, ja leirin klinikalla ei ole riittävän leveää rullatuolia.
”Kukaan ei auta häntä”, mies puhisee.
”Hän ei ole saanut lupaa siihen, että hänet voidaan lunastaa ulos. Jos hänellä olisi sydänsairaus, hän pääsisi täältä helpommin hoitoon.”
Arabimaailmassa vieraalle tarjotaan parasta. Vieras on kuningas, joka majoitetaan omaan sänkyyn, itse nukutaan lattialla. Za'atri ei vastaa käsitystä arabialaisesta vieraanvaraisuudesta. Leirillä työasioissa käyneet jordanialaiset ovat olleet järkyttyneitä. Heidän näkökulmastaan pakolaiset ovat kuin eläimet häkissä.
Za'atri on eräänlainen vankila. Jotkut nuoret naiset ovat päässeet sieltä pois menemällä naimisiin vanhojen jordanialaisten miesten kanssa. Toinen tapa saada siirto on sairastua vakavasti.
Pelko ei väisty
Basma, 22, on vanhin perheensä kolmesta tytöstä. Hän kertoo pikkusisko sylissään, että heidän isänsä kuoli puolitoista vuotta sitten, kun levottomuudet alkoivat Syyriassa. Kun Basman veli tapettiin kuukausi sitten, perheen naiset lähtivät pakoon.
Tilanne kotikaupunki Daraassa oli kaoottinen.
”Kaduilla oli tankkeja ja taloja poltettiin. Myös meidän kotimme paloi”, sanoo Basma, joka työskenteli sihteerinä klinikalla.
Hän kertoo hurjista kokemuksistaan kuin mistä tahansa arkisista asioista. Kasvot hymyn alla ovat kuitenkin väsyneet.
Pikkusisko on totinen. Basma sanoo tämän itkevän öisin ja pelkäävän leirin ääniä.
”Teltoista kuuluu vaikeaa hengitystä, sillä hiekka menee keuhkoihin. Ihmiset kuolevat täällä pölyyn.”
Kaikkein kammottavin on hiekkamyrskyn ääni.
”Myrskyn aikana istumme nurkissa, jottei teltta lähde lentoon.”
Basma ei kerro sukunimeään. Hän ei myöskään anna lupaa kuvata itseään ja siskojaan, sillä hän pelkää.
”Uskon, että leiriläisten joukossa on Assadin kannattajia.”
Sairaala konteissa, koulu teltoissa
Leirin terveyskeskus muodostuu kahdesta konttirivistä. Niiden välissä on odotushuone, jonka ylle on viritetty kangaskatto. Sisälle tuodaan parhaillaan vanhusta, joka ei pysy omin voimin pystyssä.
Klinikan johtaja Dime Malath kertoo, että päivisin vastaanotolla käy 300–400 potilasta. Työntekijöitä on nelisenkymmentä.
”Yleisimpiä vaivoja ovat infektiot ja virtsatietulehdukset. Hoidamme paljon myös murtumia”, Malath sanoo.
Odottajille on oma vastaanottonsa, mutta synnytykset hoidetaan leirin ulkopuolella olevassa sairaalassa.
”Lääkkeitä ja välineitä on tarpeeksi”, Malath vakuuttaa.
Klinikan ympärillä on vilinää kuin missä tahansa kaupungissa. Teinitytöt huiveissaan ja tiukoissa housuissaan ovat tyylikkäästi meikattuja. Vastaan tulee iloisesti hypähteleviä koululaisia turkoosinsiniset UNICEF-reput selässä.
”Salam”, he toivottavat.
Tytöillä koulua on aamuisin. Puolenpäivän maissa tulee vuoronvaihto, kun poikien koulupäivä alkaa.
Leirillä toimiva ala-aste on verkkoaidan ympäröimä. Portilla päivystävät vartijat huolehtivat, ettei kuka tahansa voi kävellä sisälle.
Pihalla olevat isot teltat ovat luokkahuoneita. Opettajanhuone toimii pienemmässä teltassa. Siellä on pöytä, jonka ääressä koulun johtaja Rakan El-Kadi imee tupakkaa ja kertoo lukuja.
”Täällä on 1100 oppilasta ja 55 opettajaa.”
Käytössä on Jordanian opetussuunnitelma, joten opettajat ovat jordanialaisia. ”Heidän apunaan toimii muutama pakolainen, joka on ammatiltaan opettaja.”
Leiri laajenee pysyväksi
Rakennustyömaalla on täysi hyörinä, kun traktorit kaivavat maata perustuksia varten. Leirin uuteen osaan nousee elementeistä kiinteitä rakennuksia talvea varten.
”Olen niin vihainen”, sanoo harmaantunut, kuuttakymppiä lähestyvä mies.
”Tämä tarkoittaa sitä, että leiri ei ole väliaikainen.”
Hän kutsuu sisälle telttaansa ja tarjoaa vadista omenoita. Hän kertoo, että hänen perheensä asui Damaskoksessa, kunnes elämä kävi mahdottomaksi. Ulkona ei voinut liikkua eivätkä puhelimet toimineet. Pakomatka Jordaniaan kesti 65 päivää.
”Välttelimme maanteitä, koska siellä liikkui armeijan joukkoja. Hiivimme yksitellen eteenpäin kuin kissat.”
Mukaan lähti vaimo ja kolme yliopistossa opiskelevaa tytärtä. Perheen kuopus käy erikoislukiota eikä halunnut jättää kotimaata. Hän jäi asumaan sukulaisten luokse, ja isä on hänestä huolissaan.
Miehen vaimo istuu patjalla tummassa mekossa huivi päässä. Vain kasvot ovat näkyvillä. Hän nyökyttelee miehensä puheille, mutta kun tulee puhe lapsista, silmistä valuu kyynelten puro.
Mies näyttää vaaleanpunaisen Nokian näyttöä. Kuvassa makaa nuori poika silmät kiinni. Kasvot ovat valkoiset.
”Minun poikani”, mies sanoo.
Tekemistä nuorille
Kirkon Ulkomaanavun humanitäärisen avun koordinaattori Antti Toivanen on kuuden viikon komennuksella Jordaniassa käynnistämässä työtä Za'atrin pakolaisleirillä.
”Alussa tärkeää oli koordinointi muiden toimijoiden kanssa. Pakolaisten määrä ja ikäjakauma ei ole kenenkään tiedossa. Se vaikeuttaa järjestöjen työtä”, Toivanen sanoo.
Humanitäärisessä avussa tilanteisiin täytyy reagoida nopeasti, mutta Kirkon Ulkomaanapu odotti kaksi ja puoli kuukautta virallista lupaa toimia leirillä.
”Suurin hidaste on yhteistyö Jordanian viranomaisten kanssa”, sanoo järjestön Lähi-idän alue-edustaja Outi Behm.
”Leiriä ei yksinkertaisesti osata hallita.”
Avunpyyntö kansainvälisille järjestöille tuli vasta, kun Za'atri avattiin. Sitä ennen Syyriasta oli tullut pakolaisia Jordaniaan puolentoista vuoden ajan. Suurin osa heistä on rekisteröimättömiä, ja he asuvat sukulaistensa kodeissa.
Kirkon Ulkomaanavun yhteistyökumppaneita Jordaniassa ovat muun muassa Right To Play ja Nablusin sirkuskoulu. Tarkoituksena on järjestää heidän kanssaan toimintaa 15–24-vuotiaille. Erityisesti nuorille miehille halutaan keksiä merkityksellistä tekemistä, etteivät he turhaudu.
”Tarjoamme muun muassa tukea elämänhallintaan, fyysisiä aktiviteettejä ja psykososiaalista tukea”, luettelee Kirkon Ulkomaanavun projektikoordinaattori Nayef Alkhawaldeh.
”Tarkoitus on luoda myös turvallisuuden tunnetta leirille.”
Hyvin harva paikallinen tietää Za'atrin oloista. Aivan sen lähellä on yli sadantuhannen asukkaan Mafraq. Siellä käydessä ei voi päätellä mistään, että naapuriin on noussut telttakaupunki.
”Lehdistö on Ammanissa. Toimittajat eivät tule sieltä asti leirille”, Alkhawaldeh sanoo.
Za'atrin pakolaisleiri
- Perustettiin heinäkuussa Jordaniaan lähelle Syyrian rajaa.
- Sijaitsee noin 80 kilometrin päässä Jordanian pääkaupungista Ammanista.
- Leirillä asuu yli 30 000 Syyriasta tullutta pakolaista ja määrä lisääntyy päivittäin.
- Laajennuksen jälkeen leirille mahtuu 60 000 pakolaista.
- Ennen Za'atria pakolaiset olivat vastaanottokeskuksissa, joista sukulaiset ja ystävät pystyivät vapauttamaan heidät takuita vastaan.
- Rekisteröityjä Syyrian pakolaisia on naapurimaissa 268 000. Rekisteröimättömien määrä on paljon suurempi.
Syyriasta paenneita voi auttaa lahjoituksella osoitteessa www.kirkonulkomaanapu.fi/fi/lahjoita
NADA HOPE r.f. ja Suomi-Syyria ystävyysseura järjestävät hätäapua Syyriasta Jordaniaan, Turkkiin, Libanoniin ja Irakiin paenneille. Talvi on tullut myös näihin maihin. Seurat keräävät vapaaehtoisvoimin patjoja, peittoja, hygieniatuotteita ja ensiaputarvikkeita.
Lisää tietoa keräyksestä: info@ssys.fi.
Rahalahjoituksia otetaan vastaan NADA HOPEn tilille 405510-243091. Kirjoita viesti ”Kriisiapu”.
Lisätietoa: 0411 488 88 81, Nytte Ekman.
------------------------------------------------------------------------------
Essen toimitus pyysi kommenttia oheiseen reportaasiin Syyrian opposition viralliselta Suomen-edustajalta, Mania Alkhatibilta.
Häntä on haastateltu laajemmin Essessä numero 20 (16.5.2012).
Syyrian kansannousu
Artikkeli kertoo Jordaniassa olevasta pakolaisleiristä, joka on yksi pieni osa kokonaiskatastrofia.
Eniten kärsivät Syyrian sisällä ihmiset, joiden kodit on tuhottu. Heillä ei ole yhtään mitään. Nyt on kylmä ja ruokatarvikkeista on puutetta. Tilanne on varsin vaikea.
Katastrofi kertoo siitä, miksi Syyrian kansannousu tapahtuu vasta nyt: syyrialaiset ovat olleet hyvin tietoisia tästä hinnasta.
Kansainvälinen yhteisö on osallistunut hyvin kevyesti humanitaarisen tilanteen ratkaisuun.
Tämän lisäksi osa organisaatioista on alkanut nimittää tapahtumia ”sisällissodaksi”. Se ei pidä paikkaansa, koska ihmiset eivät taistele keskenään. He vastaavat hallinnon äärimmäiseen väkivaltaan, jota muu maailma ei ole vielä tuominnut. Sen takia hallinto on uskaltanut jatkaa kansanmurhaa tähän asti.
Tilanteen takia on alkanut näkyä asiattomia tapauksia, jotka aiheuttavat väkivaltaa ja uhreja. Tämä on tulos siitä, että aseeton kansa on jätetty yksin kamalaa tappamiskonetta vastaan. Kansan on pakko puolustaa itseään. Itsepuolustus on antanut hallinnolle lisää syitä ja aikaa tappaa lisää ihmisiä ja tehdä lisää murhia vetoamalla harhaanjohtavasti siihen, että muut osallistuvat ”sisällissotaan”. Tilanne on selvästi epäoikeudenmukainen.
Hallinto on myös väittänyt suojelevansa vähemmistöjä. Se on täysin harhaanjohtavaa tietoa, hallinto ei suojaa ketään. Alawiitit, kansanryhmä johon presidentti ja hänen isänsä, entinen presidentti, kuuluvat, on kärsinyt hallinnosta eniten.
Vapaus, kunnia ja demokratia vaativat suuren hinnan. Niihin olemme menossa, vaikka prosessi on erittäin hankala. Olemme varmoja että kansa on herännyt eikä ikinä enää hyväksy paluuta diktatuuriin.
Mania Alkhatib
Espoo
Jaa tämä artikkeli: