null Pienikin aika on merkityksellinen

Tarja Paananen nauttii kävelyretkistä seurakunnan lähimmäispalvelun kautta ystävikseen tulleiden vanhusten kanssa. ”Huonolla säällä liikuntaa saa vaikka kauppakeskuksen käytävillä”, Paananen vinkkaa. Kuva: Jukka Granström

Tarja Paananen nauttii kävelyretkistä seurakunnan lähimmäispalvelun kautta ystävikseen tulleiden vanhusten kanssa. ”Huonolla säällä liikuntaa saa vaikka kauppakeskuksen käytävillä”, Paananen vinkkaa. Kuva: Jukka Granström

Pienikin aika on merkityksellinen

Leppävaaralaisen Tarja Paanasen kiinnostus lähimmäispalveluun heräsi vuosia sitten hänen isänsä sairastuttua.

”Vanhempani asuvat viidensadan kilometrin päässä. Kun isän Parkinsonin tauti eteni, halusin antaa äidilleni välillä vapaata. Olin silloin työtön, joten minulla oli mahdollisuus lähteä auttamaan”, Paananen kertoo.

”Se oli antoisaa aikaa – isän kanssa tuli puhuttua paljon sellaista, mitä lyhyillä viikonloppuvierailuilla ei ollut ehtinyt käydä läpi. Minulle tuli myös hyvä mieli siitä, että saatoin helpottaa äitini omaishoitaja-arkea.”

Isän kuoleman jälkeen Paananen palasi Espooseen ja sai työpaikan.

Ajatus ihmisten auttamisesta jäi kuitenkin elämään. Kun Essessä oli ilmoitus seurakunnan lähimmäispalvelukurssista, hän oli ensimmäisten joukossa ilmoittautumassa.

”Ensin tunsin itseni kurssilla kummajaiseksi. Olin keski-ikäinen työssäkävijä ja muut osallistujat minua vanhempia. Tunne meni nopeasti ohi kerrottuani oman tarinani. Huomasin että lähimmäispalvelu sopii kaiken ikäisille ihmisille.”

Malttioppia ja
rollaattorikoulua

Seurakuntien lähimmäispalvelussa vapaaehtoinen käy nimetyn ystävänsä luona kerran tai pari kuukaudessa. Tarkoituksena ei ole tehdä auttamistyöstä uuvuttavaa. Ystävyys sinetöidään kirjallisella sopimuksella, jonka myötä vapaaehtoinen on vakuutettu tapaamisten aikana.

Tarja Paananen tunnustaa käyvänsä ystäviensä luona useammin.

”Olen nyt päivätyössä, mutta vapaa-aikaa on runsaasti. Mielestäni ystävätapaamiset eivät ole mistään pois, päinvastoin, saan itse niistä paljon. Iäkkäät ystäväni ovat olleet minulle mahtava malttamiskoulu. Olen oppinut kulkemaan hitaammin ja olemaan tuppaamatta omaa apuani liikaa.”

Paananen kertoo opastaneensa tänä kesänä uutta ystäväänsä rollaattorin käyttämisessä.

”Monet nostelevat sitä tarpeettomasti kynnysten yli. Niissä on poljin, jolla etupyörät saa nousemaan näppärästi. Sitä ihmettelen, ettei vanhuksia opasteta rollaattorin kanssa liikkumiseen. Se on kuitenkin esimerkiksi huimauksesta kärsiville oikein käytettynä hyvä apuväline.”

Hymyilevät kasvot
säilyvät mielessä

Tärkeintä lähimmäispalvelussa on toiselle annettu aika. Kiireetön läsnäolon hetki tuo molemmille osapuolille hyvää mieltä. Keskustelun aiheet voivat liikkua päivän aiheista lapsuusmuistoihin, kevyistä kuulumisista syviin pohdintoihin.

”Alzheimeria sairastaneella ystävälläni oli kiinnostavia tarinoita, joita hän väsymättä kertoi. Hänen vaimonsa puolestaan oli kiitollinen, että mies sai toisenkin kuuntelijan”, Paananen kertoo.

Ensimmäiset ystävänsä hän on jo saatellut hautaan.

”Se on tietysti raskasta. He olivat tulleet minulle hyvin läheisiksi. Toisaalta jo alkuasetelma on ollut sellainen, ettei yhteisen ajan määrää tiedetä.”

Paanasta on tukenut Leppävaaran seurakunnan lähimmäispalvelijoiden ryhmä, joka kokoontuu kuukausittain kertomaan kuulumisiaan ja jakamaan tunteitaan.

Tarja Paanasen ensimmäinen ystävä, yli 90-vuotias rouva on jo poissa, mutta hänen kasvonsa ovat yhä mielessä.

”Joka kerta tavatessamme hänen kasvoilleen levisi ilahtunut hymy.”

Arkiset taidot riittävät

Espoon seurakunnissa on yhteensä yli kaksi sataa lähimmäispalvelun vapaaehtoista. He saavat koulutusta, virkistystä ja tukea yksilöllisesti ja ryhmissä.

Lähimmäispalvelu on seurakunnan ystävävälitystä. Siitä ei makseta palkkaa eivätkä siivous, muu kodinhoito tai sairaanhoidolliset toimet kuulu lähimmäisen tehtäviin. Tavalliset, arkiset ystävätaidot riittävät.

Lähimmäispalvelija voi olla ystävänä esimerkiksi kotona tai palvelutalossa asuvalle vanhukselle, kehitysvammaiselle, näkövammaiselle tai maahanmuuttajalle. Hän voi olla tukena masentuneelle, apuna omaishoitajalle tai mummona tai vaarina lapsiperheessä tai päiväkodissa.

Leppävaaran seurakunnan lähimmäispalvelutyöstä vastaava diakoni Riitta Türkmen kertoo, että vapaaehtoisten joukkoa kuvaavat ilo, auttamisen halu sekä toiveikkuus ja usko paremmasta.

”Meidän ryhmässämme on paljon kypsiä, vahvoja naisia, joista näkyy valtava elämänkokemus – ja muutamia rohkeita miehiä. Myös miehiä olisi hienoa saada joukkoon lisää.”

Lähimmäispalvelutyö sopii kaikissa elämäntilanteissa oleville. Türkmen sanoo, että käytännössä suuri osa kursseille lähtevistä on juuri eläkkeelle jäämässä olevia tai vuoden verran eläkkeellä olleita.

”Silloin on aikaa ja tilaa uudelle, eikä ikä ole esteenä. Heille on tärkeää kuulua yhteisöön ja tehdä jotakin itselleen mielekästä”, Türkmen tiivistää.

Uusi kurssi alkamassa

Toiminnasta kiinnostuneille järjestetään kahdesti vuodessa Lähimmäispalvelun peruskurssi. Kurssilla käsitellään muun muassa vapaaehtoistyön periaatteita, käytännön toimintaa, vuorovaikutusta sekä vaikeiden tilanteiden kohtaamista.

Syksyn peruskurssille ilmoittautuminen on meneillään. Se pidetään Leppävaaran kirkolla lauantaina 29. syyskuuta kello 10–16 sekä torstaina 4. ja tiistaina 9. lokakuuta kello 13–17.

Kurssi ei velvoita vapaaehtoistyöhön, vaan päätöksen voi tehdä kurssin jälkeen. Kurssimaksu on 10 euroa.

Ilmoittautuminen: Riitta Türkmen 040 546 5198 tai Ulla Auvinen 040 572 53 44.

Esbo svenska församling on tehnyt vuosia hyvää yhteistyötä Punaisen Ristin ruotsinkielisen osaston kanssa, mutta on kehittämässä tänä syksynä Väntjänst –toimintaa. Oma kurssi on suunnitteilla, ja siitä voi tiedustella Majvi Andersson-Sjögreniltä, 040 531 1044.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.