Ylistyshetki solussa. Saara Vähälä (vas.) ja Jutta Tiensuu osallistuvat ylistyslauluun, ja lapset soittavat helistimillä. Taustalla istuu talon isäntä Marko Iivarinen. Kuva: Esko Jämsä
Pienryhmissä syntyy ystävyyssuhteita
Kolmesataa ihmistä on löytänyt hengellisen kodin Kotiryhmäverkostosta.
Leena ja Marko Iivarisen olohuoneessa Puistolassa napsautetaan ylistyslaulu-cd soimaan. Paikalle kokoontuneet kolme perhettä alkavat laulaa musiikin tahdissa. Osa kohottaa käsiään ja sulkee silmänsä.
Alkamassa on Kotiryhmäverkoston pienryhmän tapaaminen. Verkosto on pääkaupunkiseudulla 90-luvun lopulta saakka toiminut järjestö, joka vaikuttaa luterilaisen kirkon sisällä.
Siihen kuuluu viisikymmentä soluiksi kutsuttua pienryhmää, joissa käy yhteensä kolmesataa ihmistä. Verkostolla on lisäksi omia jumalanpalveluksia Munkkiniemen kirkolla, jonne yhteisö muutti hiljattain Toukolan kirkolta.
Iivaristen luokse saapuneet perheet kokoontuvat vuorotellen eri koteihin. Keskustelua johdattelee vetovastuun ottanut aviopari Teemu ja Jutta Tiensuu. Ylistyshetken jälkeen Teemu Tiensuu rukoilee ääneen, ja sitten käydään läpi raamatunkohtia ja keskustellaan illan teemasta.
Tässä solussa kaikilla on pieniä lapsia. Jälkikasvu liikkuu huoneesta toiseen, mutta leikit eivät häiritse solun kulkua. Tarvittaessa aikuiset paimentavat lapsiaan.
– Lasten ehdoilla mennään, toteaa Leena Iivarinen, joka osallistuu keskusteluun leikkipaikan vierestä.
Solun jäsenet ovat tyytyväisiä, että he voivat jutella uskon asioista samassa elämäntilanteessa olevien kanssa. Perhesolujen lisäksi Verkostossa on muunkinlaisia pienryhmiä, kuten sinkku-, mies- ja naissoluja.
Iivarisen, Tiensuun ja Vähälän perheen mukaan lasten kanssa on helpompi mennä soluun kuin messuun. Kirkossa täytyy juosta lasten perässä, mutta kodeissa lapset tietävät, mistä lelut löytyvät.
– On ihanaa, kun ei tarvitse hankkia lastenvahtia, Jutta Tiensuu sanoo.
– Tämä on matalan kynnyksen paikka, vahvistaa Saara Vähälä, joka on havainnut kokoontumisten tukevan uskonelämää.
Solulaiset kokevat tärkeäksi mahdollisuuden tutustua toisiin. Jumalanpalveluksessa istutaan hiljaa, mutta solussa muodostuu ystävyyssuhteita.
– Voin milloin vain lähettää toisille solulaisille tekstiviestin ja pyytää rukoilemaan jonkin asiani puolesta, Teemu Tiensuu iloitsee.
Kotiryhmäverkosto ry näki päivänvalon 1999. Maailmalla soluseurakuntiin tutustuneet pastorit Jorma Karanko ja Hannu Vuorinen halusivat tuoda seurakuntiin yhteisöllisyyttä. Sittemmin muuallekin Suomeen on syntynyt yhteisöjä, joissa pienryhmät ovat pääosassa.
Kahdentoista vuoden aikana Kotiryhmäverkoston toiminta on kasvanut ja työntekijät vaihtuneet. Juuri nyt verkostossa ei työskentele pappia, vaan työntekijät ovat teologian opiskelijoita ja maistereita. Toukokuussa teologian maisteri Riikka Ruokonen kuitenkin vihitään verkoston papiksi.
Toiminnanjohtajana on pari vuotta toiminut kolmekymppinen teologian ylioppilas Petri Patronen.
Patrosen mukaan seurakunnissa tarvitaan erilaisia jumalanpalvelusyhteisöjä, koska kaikki eivät löydä paikkaansa perinteisestä jumalanpalveluksesta. Hän ei silti näe Verkostoa vastarintaliikkeenä vaan ennemminkin kirkkoa rikastuttavana.
– Suomalainen identiteetti on luterilainen. Luterilaisen kirkon keskellä voimme parhaiten palvella yhteiskuntaa.
Luterilaisuudesta huolimatta verkoston jumalanpalvelusten saarnojen puhetyyli muistuttaa vapaiden suuntien tuttavallista puhetapaa. Toisinaan saarnoihin tulee tunnepitoisia sävyjä mukaan, ja todistuspuheenvuorojakin pidetään.
Miten karismaattisesta yhteisöstä on kyse? Patrosen mielestä sana karismaattisuus täytyy määritellä.
– Koska usko itsessään on armolahja, siinä mielessä kaikki kristityt ovat karismaattisia. Jos puhutaan omituisista ilmiöistä, niitä emme kannata.
Ääri-ilmiöt eivät siis Patrosen mukaan korostu. Viime aikoina Verkostossa on tosin tapahtunut asioita, jotka ovat hämmentäneet toiminnanjohtajaa varovaisen iloisesti. Hän kertoo kuulleensa rukoushetkistä, joiden aikana muutama henkilö on parantunut odottamatta jostakin vaivasta.
– Hieman ihmeissämme olemme olleet, Patronen myöntää.
Verkostossa voivat työskennellä sekä nais- että miespapit. Käynnissä olevaan homokeskusteluun yhteisö ei ole Patrosen mukaan lyönyt yhteistä kantaa. Oma kanta hänellä on, mutta sitä hän ei halua kommentoida lehdessä.
Noora Melaanvuo
Juoksua Jeesus-paita päällä
Kolmensadan verkostolaisen joukossa syntyy toisinaan oma-aloitteisia ideoita ja tempauksia. Juoksemisesta innostunut Marko Iivarinen sai ajatuksen ruveta järjestämään Jeesus-maratonia.
– Juoksemme vapunpäivänä Malmin lentokenttää ympäri. Tajusin, että maratonia ei ole juostu koskaan Jeesukselle, Iivarinen kertoo.
Päälleen juoksijat laittavat paidan, jossa lukee sanat Jeesus-maraton.
Jaa tämä artikkeli: