Kevättaskuruoho
Pientareiden kaunottaria
Kevät tulee kukkien lenkkipolkujen laitamille ja ojien reunamille.
Ankarasta talvesta huolimatta pientareet alkavat taas kukoistaa ja maasta nousee tutun näköisiä kasveja. Jotkut niistä ovat karkuteillä kukkapenkeistä ja puutarhoista, mutta esiin ponnistaa myös vakiintuneempaa kasvikuntaa.
Heinänsiementen tuoma
Maaston vihertyessä pientareille levittäytyy tiheinä mattoina monivuotinen kevättaskuruoho. Sen vaaleat kukinnot ylettyvät nipin napin nurmen yläpuolelle jäädäkseen pian varjoon lakastumaan.
Kukkimisen jälkeen kasvi kerää juuristoonsa voimia seuraavan kevään kukintaa varten. Kevättaskuruoho on kuulunut Suomen kasvistoon yli sadan vuoden ajan. Se levisi maahamme Keski-Euroopasta tuotujen heinänsiementen mukana.
Näköä ja makua
Kevättaskuruohon kanssa samaa alkuperää on helposti tunnistettava peltokanankaali. Leskenlehtien ja voikukkien ohella se vastaa teiden varsilla keltaisen värin ylivallasta. Ihmisen toiminnan seurauksena vanha viljelysten rikkakasvi on levinnyt kaikkialle.
Peltokanankaalin lehdet sisältävät paljon C-vitamiinia, ja makunsakin puolesta ne sopivat hyvin salaattiaineksiksi. Liikenteen pölyistä kasvia ei kuitenkaan pidä ruokapöytään poimia. Peltokanankaalin lehtiä on käytetty aiemmin myös haavojen laastarointiin.
Ei poltinkarvoja
Valkopeippi muistuttaa lehdiltään erehdyttävästi nokkosta. Molemmat kasvit ovat typen suosijoita ja viihtyvät samoilla kasvupaikoilla. Valkopeipin tunnistaa parhaiten näyttävistä valkoisista kukistaan.
Lajinmäärityksen voi varmistaa koskettamalla kasvin lehtiä tai vartta: valkopeipissä ei ole poltinkarvoja. Nokkosen tavoin valkopeipin lehdet kelpaavat syötäväksi keitoissa ja muhennoksissa. Ravintoarvoltaan se jää kuitenkin toiseksi.
Karkulainen puutarhasta
Ruskeiden lehtien alta pilkistää heleänsinisiä kukkia. Ovatko ne sinivuokkoja?
Ei, vaan siellä kasvaa Scilla siberica, tutummin skilla eli idänsinililja. Nimestään huolimatta idänsinililjan kukat voivat olla myös valkoiset.
Idänsinililjan sipuleita istutetaan paljon kukkapenkkeihin, joista kasvi leviää siementen avulla lähiympäristöön. Suotuisalla kasvupaikalla idänsinililja runsastuu nopeasti muodostaen upeita kasvustoja.
Idänsinililjan koskettelu saattaa ärsyttää herkkää ihoa, ja sen nieleminen aiheuttaa myrkytysoireita.
Metsän suojassa
Lenkkipolun reunamilla törröttää vaaleanruskeita, lehdettömiä varsia, joiden yläosa paksuuntuu tähkäksi. Kyseessä on mitä todennäköisimmin metsäkorte. Sen sisarlajeja ovat lehto- ja peltokorte.
Metsäkortteen kevätverso levittää tähkästään itiöitä. Sen jälkeen kasvin ulkonäkö muuttuu täysin. Kesäversot ovat vihreitä ja röyhelömäisesti haaroittuvia. Polvenkorkuisia metsäkortemetsikköjä kasvaa yleisesti kosteilla alustoilla.
Kiimaheinä
Puolivarjoisilla paikoilla metsän reunamilla viihtyy kevättähtimö. Valkokukkaisen kasvin hennot varret ja pitkulaiset lehdet muodostavat tiheitä laikkukasvustoja. Kevättähtimö muistuttaa paljon lehtotähtimöä ja heinätähtimöä, mutta vain kevättähtimö tunnetaan kiimaheinänä.
Kevättähtimöä tavataan eniten eteläisellä rannikkoseudulla. Aika näyttää, yleistyykö se ilmaston lämmetessä myös sisämaassa.
Jaa tämä artikkeli: