null Piirroskirjeitä ja balettia

— En olisi itse osannut suunnitella elämästäni niin hyvää, kuin siitä on tullut, sanoo Maija Paavilainen.

— En olisi itse osannut suunnitella elämästäni niin hyvää, kuin siitä on tullut, sanoo Maija Paavilainen.

Piirroskirjeitä ja balettia

Aforististen piirrosten tekeminen on Maija Paavilaiselle kutsumusammatti.

Maija Paavilainen on saanut viettää menneen talvikauden hänelle rakkaassa Sodankylässä. Ensi tuntuman paikkakuntaan hän sai 1970-luvulla.

— Muutimme sinne Helsingistä, kun mieheni Kari sai sieltä sotilaspapin paikan.

Samalla elämä teki vaimosta, suomen kielen maisterista ja melkein päätoimisesta kahden lapsen kotiäidistä, sotilaspapin apulaisen.

— Puhelin soi yötä päivää. Pohjoisen pojat eivät pelänneet pappeja. He tulivat myös meille kotiin puhumaan asioistaan. Kun Kari oli tavoittamattomissa maastoharjoituksissa, opin neuvomaan kenen puoleen kannatti kääntyä missäkin asiassa. Alokkaalle, joka pelkäsi rokotuksia, selitin, miksi ne olivat tarpeen.

Varusmiehiin Maija tutustui myös sotilaskotityössä, johon hän ryhtyi edeltäjänsä, eläkkeelle siirtyneen sotilaspapin vaimon suosituksesta.

Lapsuudestaan asti balettia harrastanut papinrouva kaipasi myös ruumiinkulttuuria. Niinpä hän alkoi ohjata paikkakunnalla naisten musiikkiliikuntaa.

"Hoidin lapset ja piirtelin hömppätaiteilijana"

Perheeseen syntyi Sodankylässä kaksi lasta lisää. Omille ja naapureiden lapsille Maija Paavilainen piti pyhäkoulua. Lisäksi aina, kun se oli mahdollista, hän osallistui pappismiehensä rinnalla erilaisiin tilaisuuksiin.

Jo opiskeluaikana hän oli alkanut nimimerkillä Maija P piirtää kirkolliseen Kotimaa-lehteen. Jokaiseen lehden numeroon tuli neliönmuotoinen piirros, johon sisältyi teksti.

— Sanat ovat tärkeitä, mutta kuvat vielä tärkeämpiä. Toivon piirrosteni olevan viestejä ihmiseltä ihmiselle, kuin kirjeitä kotoa, joissa kerrotaan miten menee ja kysellään, mitä kuuluu.

— Elämän kokonaisuus toimi hyvin. Hoidin lapset kotona ja piirtelin hömppätaiteilijana. Asiat hoituivat, vaikka Kari sai joskus päähänsä tuoda meille kotiin viisikin miestä lounaalle.

"Balettikerho loppui, kun koordinaationi hukkui"

Vuonna 1980 Kari Paavilainen komennettiin Upinniemeen Kirkkonummelle. Sielläkin perhe asui varuskunta-alueella.

Kotimaan-lukijat toivoivat, että Maija P:n aforistisia piirroksia julkaistaisiin myös kirjoina. Tavoitteita-kirja ilmestyi 1986. Palaute oli kannustavaa.

— Sain terveisiä muun muassa tyttölyseon aikaiselta laulunopettajaltani, joka oli sädehoitoklinikalla. Hän kiitti kirjasta, jota saattoi lukea, vaikka ei enää jaksanut monta ajatusta kerrallaan.

Saattohoito mielessään Maija Paavilainen laati Iloa-kirjan. Myöhemmin hän kuuli kirjakauppiailta, että etenkin nuoret ostelivat kirjaa lahjaksi toisilleen. Kun aforistisia piirroskirjoja oli ilmestynyt neljäkymmentä, Paavilainen lakkasi laskemasta niiden määrää.

Upinniemen peruskouluun balettia harrastava Maija perusti iltapäiväkerhona toimivan balettikerhon. Tanssijat esiintyivät läänin taidetapahtumissa, nuorten kirkkopäivillä, pääsiäismessussa ja piispantarkastuksessakin.

— Balettikerho loppui kahdentoista toimintavuoden jälkeen, kun oma koordinaationi hukkui rintasyöpään.

"On lupa olla sen ikäinen kuin on"

Maija Paavilaisen mielestä jokaisen ensisijainen tehtävä on elää oma elämänsä ja tehdä se, mitä varten on olemassa, niin hyvin kuin pystyy.

Hänelle on selvinnyt, että aforistiset piirrokset ovat hänen kutsumuksensa, vaikka pitkään hänelle ehdoteltiinkin oikeisiin töihin menemistä. Piirroskirjoilla on sellaisia nimiä kuin Naistensaunassa, Tasapainoilua, Kuningatarkokki, Tukivoimia ja Mummoenergiaa. Ne kuvaavat hyvin kirjojen aihepiirejä.

— Olen tyytyväinen siihen, mitä minulla elämässäni on. Haluan nostaa kunniaan vanhanaikaisen ydinperheen, sukupolvien ketjun, isovanhemmuuden, elämänkokemuksen ja iän tuoman viisauden.

— Jokainen meistä vanhenee. Kukaan ei voi olla koko ikäänsä rypytön, hajuton, mauton ja hoikka kuin anorektinen seitsemäntoistavuotias. Jokaisella on lupa olla sen ikäinen kuin on. Se on kaunein kiitos elämän lahjasta.

Maija Paavilaisen mukaan taiteilija Rafael Wardi toi Suomen taiteeseen vanhenemisen kauneuden. Paavilainen innostui aiheesta vuonna 2003 kirjoit-taessaan Wardin elämäkertaa.

Nyt 65-vuotias Paavilainen työstää pientä kirjaa vanhenemisen kauneudesta. Se ilmestyy ensi syksynä.

— Haluan jatkaa elämän kunnioituksesta sen viimeiseen henkäykseen.

"Sodankylässä ostan sitä mitä on"

Viime syksynä Paavilaiset päättivät suostua pohjoisen kertausharjoituksiin, kun kuulivat Sodankylän varuskuntapapin lähtevän rauhantöihin Kosovoon.

— Ympyrä sulkeutuu. Asumme samalla kadulla varuskunnassa kuin 1970-luvulla. Täällä meillä on paljon ystäviä.

Maija Paavilainen arvostaa Sodankylässä aurinkoa, hankia, hiljaisuutta ja hyviä ihmisiä.

— Pohjoisen ihmiset ovat erilaisia. Etelästä tulleet erottaa täällä siitä, etteivät he tervehdi. Täkäläiset arvostavat jokaista vastaantulijaa. He tietävät, että ihmiset tarvitsevat toisiaan.

Sodankylässä elämä pelkistyy.

— Kun ompelin itselleni villakankaasta pitkät housut, tarvitsin vetoketjun. Ostin osuuskaupasta sellaisen, joka menee auki ja kiinni. Etelässä olisin juossut kaupasta toiseen etsien juuri oikeaa sävyä. Ei täällä tarvitse myöskään miettiä, ostanko Valion vai Arlan maitoa. Ostan sitä mitä on.

Jaa tämä artikkeli: