Vapaalla. Eläkkeelle jäävä piispa Eero Huovinen aikoo tehdä siitä, mistä eniten pitää. Hän käy oppineuvotteluja, viihtyy yliopistomaailmassa, kirjoittaa sekä hoitaa vaarin virkaa. Kuva: Matti Karppinen/KuvaKotimaa
Piispa lähti eläkkeelle
Jaakko Tapaninen kirjoitti verevän henkilökuvan Eero Huovisesta.
Tiistaina 31.8. vietettiin Helsingin tuomiokirkossa Helsingin piispan Eero Huovisen lähtömessu. Jaakko Tapanisen kirja Lähikuvassa Eero Huovinen ei olisi voinut ilmestyä sopivampaan aikaan kuin juuri näillä viikoilla. Piispa on jättämässä virkansa, eikä kirjan aiheuttama mahdollinen jälkipyykki enää vaikeuta hänen viranhoitoaan.
Nykyään Kotimaa-yhtiöiden toimitusjohtajana toimiva Tapaninen piirtää kirjassaan mahdollisimman näköistä kuvaa Huovisesta. Tapaninen korostaa kuitenkin viisaan journalistin tapaan, että kirja on vain faktoihin pohjautuvaa tulkintaa siitä, kuka on Eero Huovinen.
Kirja rakentuu kohtauksien varaan, joiden avulla Tapaninen kertoo luistavasti kohteestaan, joka ei ole helppo haastateltava tai tulkittava.
Kirja alkaa Pohjan seurakunnan piispantarkastuksesta marraskuussa 2003, jolloin piispa häkellytti häntä odottavaa seuruetta nukkumalla Saabissaan ennen tarkastuksen alkua.
Piispa oli väsynyt, sillä tuolloin vielä jakamaton Helsingin hiippakunta oli mahdoton hoidettava. Alueellaan asui neljännes kaikista suomalaisista, ja pappeja oli töissä kolme kertaa enemmän kuin muissa hiippakunnissa. Lisäksi pääkaupungissa sijaitsevat eduskunta, ministeriöt, puoluetoimistot, pääkonttorit ja tiedotusvälineet, jotka muiden laitosten muassa työllistävät hiippakunnan paimenta.
Kirjassa on kohtauksia Huovisen lapsuudesta, opiskeluajoilta ja yliopistouran varrelta. Suurina kuvina hahmottuvat myös eräs katolisen ehtoollismessun vietto roomalaisessa basilikassa Piazza della Minervan laidalla tammikuussa 1993 sekä Nälkätyöryhmän toiminta 1998–99.
Piispan tehtävien hoito käy Tapanisen tulkinnan mukaan takkuisammaksi, kun tullaan Huovisen piispakauden loppusuoralle. Tämä ilmenee Antti Kylliäisen Kaikki pääsevät taivaaseen -kirjan (1997) käsittelyä kuvaavassa jaksossa ja uuden Katekismuksen (1998) aiheuttamassa kritiikissä.
Yhä hankalammaksi viranhoito käy, kun pienen mutta äänekkään Luther-Säätiön Juhana Pohjola ja Sakari Korpinen suosittavat piispalle maaliskuussa 2004, ettei tämä osallistuisi Mellunmäen seurakuntakodissa pidetyn messun ehtoolliselle.
Itsevarmat pappismiehet moittivat piispaansa siitä, että tämä vihkii naisia papeiksi, mutta kieltäytyy järjestämästä naispappeuden vastustajille erillisvihkimystä.
Konservatiivit arvostelevat Huovista, koska tämä antoi Kylliäisen päästä heidän mielestään kuin koiran veräjästä. Liberaalit taas kritisoivat siitä, että Huovinen on ollut liian varovainen homoliittojen siunaamisen suhteen. Tapanisen mukaan homojen siunaaminen on Huoviselle vaikea ja osin sivuseikkakin, ja hän on siinä konservatiivisempi kuin oman hiippakuntansa papit keskimäärin.
Ehkä vaikeimpana kohtauksena hahmottuu joulukuussa 2004 tapahtunut tsunami, jonka aikaan Huovinen oli lomalla Thaimaassa Anja-Tuulikki-rouvansa sekä Kirkkopalveluiden silloisen johtajan Simo Huhdan ja hänen puolisonsa Annikin kanssa.
Valtava inhimillinen kärsimys lyö piispan silmille Phuketissa niin, että hän joutuu painiin myös Jumalansa kanssa. "Phuketissa Jumalaa ei löydy, tai jos löytyy, Hän on aivan toisenlainen kuin se Uuden testamentin Jumala, jonka kirkkoa Huovinen palvelee", Tapaninen kirjoittaa. Televisiokameroiden edessä piispa itkee.
Suruhartaudessa Helsingin tuomiokirkossa tammikuun yhdeksäntenä päivänä 2005 Huovinen kysyy: "Mihin me voimme paeta, jos Jumalakin meitä uhkaa", mutta päätyy vastaamaan, että "Hän on yhteinen pakopaikkamme".
Kirjan viimeisessä kohtauksessa Eero Huovinen odottaa metsästystornissa punainen pipo päässään, että hirvi sattuisi hänen sektorilleen. Hän on päättänyt jäädä eläkkeelle ja on hyvällä tuulella.
Eläkkeelle jäätyään Huovinen aikoo keskittyä muistelmien kirjoittamiseen. Hän jatkaa ekumeenisella saralla, sillä Luterilainen maailmanliitto on pyytänyt häntä johtamaan luterilais-katolilaisten oppikeskusteluja, joissa valmistaudutaan uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhliin. Huovinen kuuluu myös Helsingin yliopiston uuteen hallitukseen, jossa hänen osaamiselleen on kysyntää.
Kuka on Eero Huovinen? Huovinen ei omien sanojensa mukaan ole koskaan erityisemmin pyrkinyt virkoihin, mutta on aina tehnyt kaikkensa. Evankelisessa liikkeessä varttunut Huovinen sai Tapanisen mukaan ilmeiseksi perinnökseen hiukan etäisen ja varovaisen suhtautumisen "maailmaan", jonka edustajien kanssa Huovinen on nyt täysin sinut. Kirjan mottona on suomalaisen sielunhoidon uranuurtajan Irja Kilpeläisen lausahdus, jonka mukaan emme koskaan tunne sitä ihmistä, jonka kanssa olemme tekemisissä. Hän ei itsekään tunne itseään.
Jaakko Tapaninen: Lähikuvassa Eero Huovinen. Otava 2010, 192 s., 23,30 e.
Tommi Sarlin
Jaa tämä artikkeli: